Suomen Yrittäjien Työelämägallup
Kuva: Getty Images
3.4.2023 klo 10:43
Uutinen

Yrittäjät: Uuden talouslinjan odotus näkyy vaalituloksessa – ”Tulot ja menot tasapainoon, vähemmän velanottoa”

Äänestäjät odottavat vaalituloksen perusteella uutta talouspolitiikkaa, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Hallituksen talouslinjan kritiikki näkyy siinä, että hallituspuolueet menettivät 17 kansanedustajaa ja lähes kuusi prosenttiyksikköä kannatusta.

– Uuden talouslinjan odotus näkyy kokoomuksen ja perussuomalaisten voitossa. Äänestäjät haluavat, että tulot ja menot saadaan tasapainoon sekä velanotto vähenee, Pentikäinen arvioi.

– Vaalitulos on selvä viesti siitä, että talouspolitiikan linjaan halutaan muutos. Nyt odotetaan toimia, jotka vahvistavat kasvua ja työllisyyttä, Pentikäinen jatkaa.

Valtiontalouden tilaan kiinnitti huomiota myös Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen Kauppalehden haastattelussa.

– Silloin, kun julkinen talous on terveellä pohjalla, Suomi päättää itse, mihin se rahaa käyttää. Tällä hetkellä käytämme velan korkoihin noin kolme kertaa poliisitoimen budjetin verran. Yrittäjyyden kannalta terveen julkisen talouden merkitys on siinä, että se tuo ennakoitavuutta. Kun julkinen talous on vahvasti velkaantuva, yrittäjät väistämättä miettivät, mikä tulee olemaan verotuksen taso tulevina vuosina, Salminen sanoi Kauppalehdelle.

– Meillä on Pohjoismaissa verrokkimaita, joissa pystytään toimimaan ylijäämäisesti pienemmällä veroasteella kuin Suomessa. Kyllä meidänkin pitää pystyä samaan, Salminen jatkoi Kauppalehdessä.

Yrittäjien verotus ei saa kiristyä

Yrittäjille tärkein vaaliteema oli verotus. Odotuksissa on, että yritysten ja yrittäjien verotus on vaalikauden ajan vakaa ja ennakoitava.

– Kokoomus ja perussuomalaiset lupasivat, että yritysten ja yrittäjien verotus ei kiristy. Yrittäjät odottavat, että näin myös toimitaan, Yrittäjien toimitusjohtaja Pentikäinen sanoo.

– Toivomme, että tulee sellainen hallituspohja, joka uudistaa Suomen työmarkkinoita ja siten vahvistaa talouden kasvua. Sellaiseen on vaalituloksen pohjalta edellytyksiä.

– Yrittäjien tämän ajan suosikkipuolueet kokoomus ja perussuomalaiset voittivat. Siksi voi olettaa, että Yrittäjien agendalla pitäisi olla mahdollisuuksia, Pentikäinen lisää.

Suomen tilanne vakava

Suomen Yrittäjät muistuttaa, että Suomen tilanne on vakava.

– Euroopassa on sota, Suomen julkinen talous velkaantuu kovaa vauhtia, talouden kasvu on heikkoa ja satoja tuhansia suomalaisia on työmarkkinoiden ulkopuolella, Pentikäinen muistuttaa.

Pentikäisen mukaan nyt tarvitaan muutos, ja seuraavalta hallitukselta odotetaan määrätietoisia toimia kasvun vahvistamiseksi ja julkisen talouden sopeuttamiseksi.

– Pitää muistaa, että Suomen kasvu on suomalaisten yritysten kasvun summa. Siksi pitää panostaa voimakkaasti siihen, että yrittäjät ja omistajat uskaltavat investoida, työllistää ja kasvattaa yrityksiään. Se edellyttää ennen muuta ennakoitavaa verojärjestelmää, Pentikäinen sanoo.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus