9.4.2019 klo 12:05
Uutinen

Yrittäjien hallitus: SAK:n veronkiristykset leikkaisivat investointeja ja työpaikkoja

Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan erityisesti SAK:n ja SDP:n ehdotuksista kiristää sadoilla miljoonilla euroilla yrittäjien verotusta ja hankaloittaa omistajavaihdoksia. – Jos yrittäjien veroja kiristetään esitetyllä tavalla, se leikkaa väistämättä investointeja ja työpaikkoja, ja on siksi vaarallista puhetta kasvun ja hyvinvointivaltion kannalta, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on esittänyt peräti noin 750 miljoonan euron veronkiristyksiä yrittäjille. SAK muun muassa kiristäisi listaamattomien yritysten osinkoverotusta, vaikeuttaisi omistajavaihdoksia, poistaisi yrittäjävähennyksen ja edellyttäisi yrittäjiltä yli 120 miljoonan investointeja online-kassajärjestelmään. SDP:n vero-ohjelmassa on monia samoja elementtejä.

Esitykset ovat Suomen Yrittäjien hallituksen mielestä tuhoisia yrittäjyyden kannalta.

– Niiden esittäjät eivät ymmärrä, että uusi työ syntyy Suomeen vain yrittäjien riskinoton kautta. Meillä ei ole uusia työpaikkoja, jos suomalainen yrittäjä verotetaan hengiltä, puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Suomen Yrittäjien hallituksen mukaan yrittäjyyttä pitäisi verotuksen keinoin vahvistaa eikä heikentää.

Verotuksella on vaikutusta yritysten sijoittumiseen ja investointeihin

Yrittäjien hallitus muistuttaa, että yrittäjien verorasituksen korottaminen vaikuttaa sijoittumispäätöksiin ja alentaa investointeja.

– Tämä johtaa ajan saatossa työn kysynnän ja sitä kautta verotulojen alenemiseen. Vaikuttaa, että työväenliike haluaa viedä Suomesta työn ja murentaa hyvinvointivaltion perustaa, Mäkynen sanoo.

Omistajanvaihdosten vaikeuttaminen järjetöntä

Omistajavaihdosten vaikeuttaminen on Yrittäjien hallituksen mielestä järjetöntä. Suomessa tehdään noin 3000 omistajanvaihdosta vuodessa.

– Niitä pitäisi tehdä kaksi kertaa enemmän, jotta ikääntyvien yrittäjien yrityksille löydetään jatkaja eikä työpaikkoja menetetä. Jatkaja tulee usein työntekijöiden joukosta. Jos omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia vaikeutetaan, siitä kärsivät etenkin työntekijät, Mäkynen huomauttaa.

Monella epärealistinen tilannekuva Suomen taloudesta

Yrittäjät on huolissaan siitä, että monilla poliitikoilla on ainakin puheiden perusteella epärealistinen tilannekuva Suomen taloudesta.

– Vaalivoiton metsästyksessä ei haluta muistaa, että otamme yhä velkaa, talouden kasvu on hiipumassa, kestävyysvaje ei ole juurikaan supistunut ja valtiovarainministeriön laskelmassa myös työllisyysaste kääntyy laskuun 2020-luvun alussa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjien mukaan tässä tilanteessa holtiton jakopolitiikka olisi tuhon tie.

– Katteettomien vaalilupausten sijaan pitäisi kertoa, miten kasvu turvataan, työllisyys nousee ja palvelut rahoitetaan. Tämä on kaikkein tärkeintä niille, jotka eniten tarvitsevat julkista tukea ja palveluita, Pentikäinen huomauttaa.

Työllisyysasteen nostaminen vaatii vaikuttavia toimia

Yrittäjät pitää hyvänä, että kaikki puolueet haluavat nostaa työllisyysastetta. Työllisyysaste ei nouse kuitenkaan puhumalla.

– Tämä vaatii rohkeita ja vaikuttavia toimia seuraavalta hallitukselta. Holtittoman jakopolitiikan sijaan tarvitaan vastuullista työpolitiikkaa, Pentikäinen sanoo.