14.11.2017 klo 09:01
Uutinen

Yrittäjien joulukalenteri luo joulupolun Lammille

Lammin Yrittäjien joulukalenterissa on enää kaksi luukkua vailla yllätyksen toteuttajaa. Ensimmäistä kertaa toteutettavan joulukalenterin numeroidut luukut ilmestyvät katukuvaan ihan pian.

Lammin Yrittäjien joulukalenterin numerot alkavat ilmestyä kirkonkylän katukuvaan marraskuun aikana. Mukaan on lähtenyt jo 22 yritystä, joukossa sellaisiakin, joilla ei ole omaa näyteikkunaa.

Joulukalenterissa konkretisoituu myös yrittäjien yhteistyö. Esimerkiksi paikallislehti Keski-Häme ltarjoaa ikkunapaikat kahdelle yrittäjälle, joilla ei ole toimitilaa. Neuvotteluja käydään parhaillaan myös muutamasta muusta ikkunapaikasta, muun muassa erään kotimyyntiyrittäjän kanssa.

– Jotta hommassa olisi edes hiukan jotain mysteeriä, pidämme toistaiseki joulukalenteriin osallistuvien yrittäjien nimet salaisina. Kun ensimmäinen luukku aukeaa, julkistetaan muutkin osallistujat. Joulukalenterin luukkuja voi kuitenkin alkaa jo bongailla katukuvasta. On sovittu, että numerot ilmestyvät ikkunoihin marraskuun aikana, Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Kankaanmäki sanoo.

Joulukalenteri-idean takana on lastentarhanopettaja Päivi Muurtamo Melukylän päiväkodista. Hän kertoo olevansa jouluihminen ja kaipaavansa lisää jouluista tunnelmaa kirkonkylälle.

– Olen pohtinut tätä ajatusta jo pidempään, ja nyt päätin ottaa yhteyttä Lammin Yrittäjiin. Kiva juttu, että Yrittäjät tarttuivat ideaan ja saadaan jouluntunnelmaa kylälle enemmänkin, hän sanoo.

Joulukalenteriin osallistuvat yrittäjät ja yhteisöt tunnistaa näyteikkunassa olevasta joulukalenteriluukun numerosta. Osallistujat saavat toteuttaa numeron omalla jouluisella tyylillään. Joulupolkua kannattaa käydä katselemassa useampaan kertaan, sillä myös näyteikkunan somistamisessa yrittäjillä on vapaat kädet. Joulukalenteri on esillä koko joulukuun eri puolilla Lammin kirkonkylää.

Kahden jäljelläolevan luukun täyttäjiksi voi ilmoittautua sähköpostiosoitteeseen susanna.mattila@lammille.fi