6.10.2020 klo 15:42
Uutinen

Yrittäjillä on tarvetta talousneuvontaan – Helsingin Yrittäjät mukana valtakunnallisen Early Warning -toimintamallin luomisessa

Yrittäjäjärjestö on mukana kokoamassa yrittäjille neuvontaverkostoa, joka auttaa yrityksiä välttämään talousvaikeuksia varhaisella puuttumisella. Yritysten talous-, maksu- ja velka-ongelmista sekä konkursseista aiheutuvat taloudelliset menetykset ovat merkittäviä niin yrityksille kuin yhteiskunnallekin.

Työ- ja elinkeinoministeriön luotsaamassa Early Warning -hankkeessa tavoitellaan yhden luukun periaatteella toimivaa neuvontaverkostoa, joka yhdistää yritysten taloudellisiin haasteisiin liittyvät palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi.

Suomen Yrittäjät ja sen aluejärjestö Helsingin Yrittäjät ovat mukana Early Warning -hankkeessa, jonka tavoitteena on yhdistää Suomessa olevat yritysten talous- ja jaksamispalvelut yhden luukun taakse. Toiminnan taustalla on EU-direktiivi, johon Suomen Yrittäjät on aktiivisesti vaikuttanut.

– Koronapandemia on lisännyt yrittäjien tarvetta talousneuvontaan. Myös pidemmällä aikavälillä tarvitaan palveluja kehittämään yrittäjien taitoja ennakoida maksuvaikeuksia ja uudistaa yritystoimintaa, painottaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Early Warning -mallissa tuodaan yksin- ja pienyrittäjien saataville matalan kynnyksen asiantunteva ja maksuton palvelu, joka auttaa yrityksen talouden suunnittelussa ja ongelmien ratkaisemissa. Viime kädessä se tarjoaa myös apua yritystoiminnan hallittuun lopettamiseen ja kannustaa uuteen alkuun.

Vahva yrittäjyys -hankkeessa lisätään yrittäjien talousosaamista

Helsingin Yrittäjät on mukana Early Warning -mallin valtakunnallisessa kehitystyössä ja toimii myös alueellisena pilottina Vahva yrittäjyys ESR-hankkeen kautta. Vahva yrittäjyys -hanke tarjoaa kahden vuoden ajan yrittäjille työkaluja oman talousosaamisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Talouspainotteisessa hankkeessa on tarkoituksena havahduttaa yrittäjiä huomaamaan yrityksen talouden vaaran merkit ennen kuin on liian myöhäistä ja lisätä yrittäjien osaamista yrityksen talouden ja yrittäjän oman hyvinvoinnin kehittämiseen sekä vertaistukea näihin.

– Alkuvuonna käynnistyneet yrittäjien talouskoulutuksemme täyttyivät nopeasti ja syksyn koulutuspolku tuli täyteen päivässä. Tämän perusteella talousosaamisen kehittämiselle on kysyntää. Tarjoamme osallistujille myös mentorointia yritystoiminnan tueksi, kertoo Vahva yrittäjyys -hankkeen projektipäällikkö Merja Suoperä.

Alueellisen yhteistyön tiivistäminen käynnistynyt

Helsingin Yrittäjien tavoitteena on luoda yhteistyössä kaupungin ja muiden kumppanitoimijoiden kanssa alueelliset erityispiirteet huomioiva Early Warning -toimintamalli ja neuvontaverkosto pääkaupunkiseudulle ensi vuoden kuluessa.

> Lue Suomen Yrittäjien tiedote Early Warning -toimintamallin käynnistymisestä

> Tutustu Vahva yrittäjyys -hankkeeseen

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Merja Suoperä, Vahva yrittäjyys -hanke
p. 040 773 2566, merja.suopera @ yrittajat.fi

Toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät
p. 040 548 1104, tiina.oksala @ yrittajat.fi

Kuva: Anton Sucksdorff