25.3.2019 klo 10:26
Uutinen

Yrittäjillä suotuisat kasvunäkymät Espoossa ja Vantaalla

Yli puolet espoolaisista yrittäjistä uskoo kasvattavansa yrityksensä liikevaihtoa yli viisi prosenttia vuonna 2019. Se on jopa hieman enemmän kuin vuonna 2018 toteutui. Kunnon loikkaan eli yli 15 prosentin liikevaihdon kasvuun uskoo joka kuudes yrittäjä. Viime vuonna siihen ylsi jopa joka viides yrittäjä.

Vantaalla niin toteutuneet luvut kuin odotuksetkin ovat muutaman prosenttiyksikön espoolaisia yrittäjiä pienempiä. Suunta on kuitenkin sama. Tulokset käyvät ilmi Pääkaupunkiseudun Yrittäjien vuosittain Espoon, Kauniaisten ja Vantaan yrittäjille tekemästä yrittäjätutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi 622 yrittäjää.

Liikevaihdon hyvän kehityksen myötä useampi kuin joka kolmas yrittäjä pystyi nostamaan myös omaa tulotasoaan vähintään viisi prosenttia vuonna 2018. Kuluvan vuoden osalta vieläkin useampi uskoo oman tulotasonsa kasvuun. Yrittäjät tosin arvioivat perinteisesti tulevan kehityksen hieman optimistisemmin kuin todellisuudessa tulee lopulta toteutumaan.

Alihankintapalvelujen käyttöä ja henkilöstömäärää kasvatetaan

Luottamuksesta tulevaan kertoo se, että espoolaisista yrityksistä lähes joka neljäs ja vantaalaisista liki joka viides aikoo lisätä tänä vuonna alihankintaostoja. Vain 5 -6 prosenttia arvioi ostojen vähenevän. Työllistävistä yrityksistä aikoo henkilökuntaa palkata lisää noin 36 prosenttia niin Espoossa kuin Vantaalla. Vastaavasti vain kuudella prosentilla on paineita henkilöstön vähentämiseen.

Yrittäjäjärjestön toiminnassa eniten arvostetaan niin valtakunnallista kuin paikallistakin edunvalvontaa. Useimmille se on yksi tärkeimmistä syistä yrittäjäjärjestön jäsenyyteen. Yli puolet arvostaa maksutonta lainopillista neuvontapalvelua ja joka kolmas yrittäjäjärjestön tarjoamaa koulutusta. Vastaajat saivat valita listalta kolme tärkeintä syytä, miksi he haluavat olla yrittäjäjärjestön jäseniä.

”Tutkimus osoittaa, että yrittäjillä on varsin luottavainen asenne kasvun mahdollisuuksiin myös lähitulevaisuudessa. Eduskuntavaalit ja tulevan hallituksen linjaukset eivät tunnu ainakaan vielä yrittäjiä huolettavan. Yrittäjät luottavat paitsi omaan tekemiseensä, niin myös yrittäjäjärjestön aktiiviseen ja tulokselliseen edunvalvontatyöhön”, toteaa Pääkaupunkiseudun Yrittäjien ja Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen.

Lisätiedot

Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen p. 050 411 1104