29.4.2020 klo 12:26
Uutinen

Yrittäjiltä kysyttiin, miten korona on vaikuttanut yrityksiin

Yritysten tilanne ennallaan, mutta uhkaa pahentua

Yritysten tilanne on pysynyt isossa kuvassa ennallaan huhtikuun aikana, mutta uhkaa pahentua lähiviikkoina, tuore Yrittäjägallup kertoo. – Tukitoimet auttavat, mutta tarvitaan lisätoimia. Lisäksi taloutta pitää vähitellen varoen avata. Se vahvistaisi yritysten luottamusta tulevaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Suomen Yrittäjät on seurannut yritysten tilanteen kehitystä Yrittäjägallupin avulla koronakriisin aikana. Kantar toteutti tutkimuksen nyt kolmatta kertaa. Tutkimuksessa haastateltiin yli 1100 yrittäjää ja yritysten edustajaa.

– Kolme neljästä yrityksestä on kohdannut ongelmia koronakriisin aikana. Osuus ei ole kasvanut huhtikuussa. On jopa hienoisia merkkejä paremmasta: maksuvaikeuksissa olevien, yrityksen alasajoa pohtivien ja konkurssiuhkaa kokevien osuus on hieman laskenut, Pentikäinen kommentoi.

Maksuvaikeuksissa on 18 prosenttia ja yrityksen alasajoa pohtii 10 prosenttia. Kahdeksan prosenttia pelkää yrityksensä konkurssia. Muutokset ovat virhemarginaalin sisällä.

Yritykset kuitenkin pelkäävät tilanteen heikentyvän tulevan kahden viikon aikana.

– Noin neljännes arvioi, että henkilöstön määrä edelleen vähenee lähimmän kahden viikon aikana verrattuna normaalitilanteeseen. 62 prosenttia arvelee myyntinsä laskevan tulevan kahden viikon aikana verrattuna yrityksen normaaliin myyntiin. Nämä ovat huolestuttavia viestejä. Nyt olisi tärkeää vahvistaa yrittäjien luottamusta huomiseen, Pentikäinen sanoo.

Puolet yrityksistä tarvitsee suoraa tukea

Yrittäjägallup kertoo, että noin puolet (48 %) yrityksistä kertoo tarvitsevansa suoraa tukea. Osuus ei ole kasvanut huhtikuun alusta. Yli puolet (51 %) on jo hakenut tai hakemassa tukea.

– Suora tuki on välttämätöntä yritysten pelastustalkoissa. Myönteinen viesti on kuitenkin se, että kolmannes kertoo selviävänsä ilman tukea, Pentikäinen toteaa.

– Yleistukea tarvitaan – tavalla tai toisella. Olisi erinomaista, jos se voitaisiin kohdistaa vain niihin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Yleistuen jako pitää kuitenkin tehdä niin, ettei tarvita uutta jakobyrokratiaa. Se vie liikaa aikaa ja vaatii resursseja.

– Mitä nopeammin linjataan merkittävästä yleistuesta, sitä vähemmän tarvitaan sektorikohtaisia tukiohjelmia, joihin paine kasvaa päivä päivältä, Pentikäinen muistuttaa.

Lainarahoitus mahdollista vain kolmannekselle yrityksistä

Lainarahoitus on Yrittäjägallupin mukaan mahdollinen kolmannekselle. Osuus on pysynyt ennallaan. Vain neljännes yrityksistä on kääntynyt kriisin aikana pankin puoleen.

– Pankista haetaan lähinnä lainalykkäyksiä. Lisälainaa on hakenut alle kymmenen prosenttia. Monia askarruttavat talousnäkymien sumuisuus, pankkirahoituksen hinta ja vaadittavat takaukset, Pentikäinen sanoo.

Puolet yrittäjistä luottaa siihen, että yritys selviää koronakriisistä

Yli puolet (52%) arvioi yrityksensä selviävän koronakriisistä ja runsas kolmannes (36 %) arvioi yrityksensä ehkä selviävän. Selviävien osuus on kasvanut huhtikuun alusta, jolloin se oli 45 prosenttia.

– Kahdeksan prosenttia arvelee, että yritys kaatuu tai ehkä kaatuu. Se tarkoittaa edelleen parinkymmenen tuhannen yrityksen joukkoa, Pentikäinen huomauttaa.

Kolmasosa yksinyrittäjistä turvautuu työttömyysturvaan

Yrittäjien vaikeuksien syvyydestä kertoo yrittäjän työttömyysturvan suosio. Lähes joka viides (19 %) yrittäjä aikoo hakea työttömyysturvaa. Osuus on suurin yksinyrittäjillä, joista lähes kolmannes aikoo hakea työttömyysturvaa.

Kritiikki hallitusta kohtaan kasvanut

Yrittäjien kriittisyys hallitusta kohtaan on kasvanut. Hallitus saa koronakriisin hoitamisesta nyt kouluarvosanan 7,2. Kolme viikkoa sitten arvosana oli 7,6.

– Viime viikkojen tukikeskustelu ja yleistuen puute heijastuvat arvosanaan. Näyttää myös siltä, että näkemyserot hallituksen sisällä ovat kasvaneet. Nyt olisi tärkeää viedä yritysten tukioperaatio maaliin ja luoda siten edellytyksiä talouden ja työllisyyden toipumiselle, Pentikäinen sanoo.

Näin kysyttiin

Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.Kyselyyn vastasi 1152 pk-yrityksen edustajaa. Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta.Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä.Tutkimuksen virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tiedot kerättiin 21.–23.4.2020.

Lisätietoja:

Yrittäjägallup: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/yrittajagallup_koronan_vaik…