Yritys sai peruttua perättömän tratan viime tipassa
Perätön tratta oli aiheuttaa vakavia ongelmia. Kuva: Getty Images
9.3.2023 klo 12:19
Uutinen

Yritys sai peruttua aiheettoman tratan viime tipassa: ”Oikeusmurha oli tunneista kiinni”

Väärin perustein Veikko Nummela Oy:lle asetettu tratta oli vähällä aiheuttaa vakavia ongelmia yritykselle.

Veikko Nummelan omistavan Esteri Groupin omistaja ja toimitusjohtaja Iivari Kalliomäki kritisoi kovin äänenpainoin Visma Financial Solutions Oy:tä, jonka toiminta johti perusteettomaan maksuhäiriömerkintään, perintään ja lopulta trattaan.

– Tämä virhe vaaransi vakavasti 55-vuotiaan yritykseni liiketoiminnan. Oli tunneista kyse, että saimme purettua väärin perustein asetetun tratan, ennen kuin se olisi julkaistu, hän kertoo.

Iivari Kalliomäki.

Asia paljastui Kalliomäelle, kun hänen yrityksensä oli pari viikkoa sitten lähettänyt tilauksen tutulle tavarantoimittajalle.

– Hän ilmoitti, että meidät on protestoitu ja että meillä on maksuhäiriömerkintä. Sanoin, että en ollut kuullutkaan sellaisesta, Kalliomäki kertoo.

”Olisi pitänyt huomata väärä laskutusosoite”

Yrittäjä lähti selvittämään asiaa talousjohtajansa avustuksella. Selvisi, että toinen yritys oli lähettänyt ainakin viisi laskua Veikko Nummelta Oy:lle väärään laskutusosoitteeseen ymmärtämättä, että ne eivät mene perille.

– Tähän päivään mennessä laskuja ei ole näkynyt. Visman olisi pitänyt huomata perintätoimia suorittaessaan, että kohteen sähköinen laskutusosoite on väärin ja kohdistaa perintä oikeaan osoitteeseen. Vähintäänkin Visman olisi pitänyt tarkastaa toimeksiantajansa antamat laskutustiedot, koska aineistosta ymmärtää helposti, että laskujen maksamatta jääminen on systemaattista, eli laskut eivät mene perille. Kaiken lisäksi tuo tarkastaminen olisi ollut varsin helppoa, Kalliomäki kertoo.

”En usko, että Posti hävitti kaikki kirjeet”

Laskut etenivät lopulta perintään. Kalliomäen mukaan Visma väitti, että perintäkirje ja trattailmoitus on lähetetty postissa, mutta sellaisia ei ole koskaan tullut perille.

– En usko sitä, että kaikki kirjeet olisivat hävinneet postissa. Visman, joka tarjoaa asiantuntijapalvelua, olisi pitänyt ymmärtää, että asiassa on joku väärin. Heitä ei kiinnostanut toimia hyvän perintätavan mukaisesti.

”Harva ymmärtää, miten vakava asia tämä on yritykselle.”

Iivari Kalliomäki

Kalliomäen mukaan oikeusmurha olisi ollut lähellä, jos hän ei olisi vaatinut oikeutta. Sen ansiosta tratta saatiin purettua ennen sen julkistamista.

– Tämän päivän luottopolitiikka on sellainen, että jos yrityksellä on maksuhäiriömerkintä, se ei pysty hankkimaan mistään mitään. Harva ymmärtää, miten vakava asia tämä on yritykselle.

Kalliomäki on tehnyt asiasta ilmoituksen Aluehallintavirastolle. Hän kehottaa olemaan yrityksiä yhteydessä Aviin, jos niillä on vastaavia kokemuksia.

Nyt yrityksen maksuhäiriömerkintä ja tratta on peruttu.

Visma pahoittelee

Visma ei tietosuojalain takia voi antaa tietoa yksittäisistä toimeksiannoista. Tämän takia yritys ei voi vastata esimerkiksi siihen, miksi Iivari Kalliomäen yrityksen tapauksessa tapahtui virhe.

– Toimintamallimme mukaan laskutus- ja muistutustoimenpiteet kohdistetaan ensisijaisesti toimeksiantajalta saamiemme yhteystietojen perusteella. Lähetämme miljoonia laskuja vuodessa, joten meidän on pystyttävä luottamaan saamiimme yhteystietoihin. Ennen perintätoimia, joista voisi aiheutua yrittäjälle seuraamuksia tai julkisia merkintöjä, yhteystiedot tarkastetaan aina, Visma Financial Solutions Oy:n toimitusjohtaja Juuso Rantasalo sanoo.

– Tietosuojasyistä emme koskaan kommentoi yksittäistä tapausta, mutta aina on toki mahdollista, että prosessissa voi tapahtua tekninen tai inhimillinen virhe. Käymme tapauksen perinpohjaisesti läpi ja selvitämme tapahtuiko prosessissa jokin poikkeama. Olemme pahoillamme, että yrittäjälle on aiheutunut ylimääräistä huolta ja vaivaa.

Toimi näin, jos saat aiheettoman maksuhäiriömerkinnän

Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen ymmärtää tilanteen vakavuuden.

– Yritysten osalta merkittävän osan maksuhäiriömerkinnöistä muodostavat trattaan perustuvat merkinnät. Trattaperintä on erittäin ankara yrityksille, sillä hyvin lyhyessä ajassa yritys voi saada perinnän seurauksena maksuhäiriömerkinnän ilman viranomaisarviota, hän huomauttaa.

– Maksuhäiriömerkintä tulee poistaa, jos se on kirjattu virheellisesti.

Jos yrittäjä huomaa, että tratta on lähetetty aiheettomasti tai maksuhäiriömerkintä on rekisteröity väärin perustein, hänen kannattaa olla pikaisesti yhteydessä trattakirjeen lähettäjään ja pyytää merkinnän poistamista. 

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen