Yrityskummi yrittäjän tukena – törmäilynehkäisijänä ja suunnannäyttäjänä

Jokaisen yrittäjän ja yritysjohtajan on hyvä saada sparrausta sekä tukea. Kun yrityksessä on painetta, oma näkökenttä saattaa putkessa kaveta. Myös kasvupyrkimyksissä on hyvä pitää ohjat varmoissa käsissä.

Markku Koljonen on tehnyt vahvan työuran teollisuuden johtotehtävissä. Yrityskummina Koljonen on toiminut Päijät- ja Kanta-Hämeen alueella yli kymmenen vuoden ajan. Työura on jäänyt jo taakse, mutta yrityskummius on hyvä tapa jakaa kokemusta uusille sukupolville.
– Paras anti yrityskummiudessa on se, että saa kokemustensa pohjalta auttaa.

Kummin ja yrittäjän kohtaaminen on erittäin henkilökohtainen prosessi. Siksi kaikkein tärkeintä on ensin luoda luottamuksellinen keskusteluyhteys.
– Yleensä kehittämissuunta valkenee vasta keskustelujen jälkeen. Toki yrityksessä on joku akuutti avun tarve tai kehittämisen halu, mutta hyödyllisin kehittämisen ja tekemisen kohde voikin olla jotain ihan muuta. Kummilla on luonnollisesti täydellinen salassapitovelvollisuus käydyistä keskusteluista.

Kokemuksen ohella uudistumiskykyä tarvitaan

Yrityskummit ovat tiivistäneet yhteistyötään Uusyrityskeskusten verkoston kanssa. Koljonen arvelee, että nuoremman polven yrittämisestä on tullut luontaisempi osa työn tekemistä pienemmissä kokonaisuuksissa kuin selkeä elämän mittainen urahaave.
– Yksinyrittäjä ja pieni yritys ei välttämättä itse pysty hallitsemaan kaikkea. Yrityskummin näkökulmasta on hyvä, että taustalla on vähintään yksi tai useampikin tilikausi toimintaa. Näin toiminnalle on jo löydettävissä selkeä suunta ja kehityskaari.

Kummit ovat pääsääntöisesti kokeneita yrittäjiä ja yritysjohtajia. Maailman, elinkeinoelämän ja teknologian nopeissa muutoksissa Koljonen toivottaa tervetulleeksi myös nuoremman polven näkemyksiä ja tietotaitoa.
– Päivittäisen työelämän tarpeisiin vastaavaa osaamista tarvitaan myös kummiverkostossa. Ihmisten johtaminen ei liene radikaalisti ole muuttunut ja yritystoiminnan perusteet ovat samanlaiset kaikista -ismeistä huolimatta. Euroilla tätä edelleenkin mitataan.

”On parempi analysoida numeroita ja johtaa ihmisiä eikä päinvastoin. On sen joutunut toisinaan asiakkaalle kertomaan.”

”On parempi analysoida numeroita ja johtaa ihmisiä eikä päinvastoin. On sen joutunut toisinaan asiakkaalle kertomaan.”

Yrityskummi Markku Koljonen

Kummitoiminta on yrittäjälle maksutonta. Jos laajempaa kehittämistarvetta ja asiantuntija-apua perustellusti tarvitaan, Koljonen ohjaa yrittäjää hänen halutessaan asiantuntijalle. Hänen kanssaan sovitaan erikseen toimeksiannosta ja sen hinnoittelusta. Yrityksen kasvaessa hän suosittelee hallituksen muodostamista.
– Pystymme tekemään alustavaa keskustelua ja ohjaamaan oikeaan kehityssuuntaan. Yrittäjä päättää aina itse jatkosta. Yritykselle voi olla liian suuri steppi palkata tietty vakituinen asiantuntija yritykseen, mutta hallituksen jäsenen roolista voi olla suurtakin hyötyä pitkäjänteisessä kehitystyössä, toteaa Koljonen.

Juttu on lyhennelmä 27.5. Hämeen Yrityssanomissa ilmestyneestä artikkelista. Lue juttu ja lehti kokonaisuudessaan tästä: