YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen. Kuva: Suomen Yrittäjät
30.9.2024 klo 11:14
Uutinen

Yritysten uusien lainojen määrä laski lähes kolmanneksen –  ”Kysynnän hiipuminen ei lupaa hyvää”

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja elokuussa vain noin miljardin euron edestä. Uusien lainojen määrä laski lähes kolmanneksella heinäkuusta, Suomen Pankin tilastoista ilmenee.

Yritysten uusien lainojen summa oli noin 100 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten elokuussa.

– Yritysrahoituksen kysynnän hiipuminen ei lupaa hyvää, Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen sanoo.

Hän pitää yritysten kasvun kannusteita välttämättöminä koko maan talouden kannalta.

– Suomen talous on saatava kasvuun. Tämä edellyttää sitä, että suomalaiset yritykset uskaltavat investoida ja luoda työtä, joka lisäisi kuluttajien luottamusta kuluttaa ja vahvistaisi siten hyvän kierrettä kasvattamalla talouden aktiviteettia. On välttämätöntä, että yrityksille luodaan lisää kasvun kannusteita, joilla saadaan yrityksiä investoimaan ja kasvamaan, Malinen sanoo.

Uusien yrityslainojen keskikorko nousi lievästi heinäkuusta ja oli peräti 5,36 prosenttia elokuussa.

 Talouden näkymien ollessa ristiriitaisia yritykset eivät näillä korkotasoilla lähde investoimaan, Malinen toteaa.

Kiinnostus uusiin asuntoihin ei näy lainatiskillä

Elokuussa 2024 uusia asuntolainoja nostettiin 1,1 miljardin euron edestä, mikä on 40 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuoden elokuussa. Kuluttajien luottamuksen alavireen jatkuminen näkyy lainatiskillä.

– Niin kauan kuin talous yskii ja työmarkkinoiden epävarmuus jatkuu, suomalaiset eivät uskalla suuremmassa määrin lähteä asuntokaupoille, vaikka korot ovat jo selvästi laskeneet, Malinen arvioi.

Uusien asuntolainojen keskikorko on laskenut reilusti alkuvuoden 2024 aikana. Elokuussa uusien asuntolainojen keskikorko oli 3,93 prosenttia eli selvästi alkuvuotta alemmalla tasolla. Markkinakorot ennakoivat vahvasti myös sitä, että EKP tulee laskemaan loppuvuonna edelleen korkoja.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Eeva Pesonen