YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

31.8.2026
Kari Varis

Kasvu alkaa uskosta tulevaan

Tämä teksti on konekäännetty.


Talouskäänne ei saavu yrittäjän arkeen yhtenä suurena uutisena. Se näkyy ensin pieninä merkkeinä yrityksen arjessa. Tarjouspyyntöjä tulee enemmän, asiakkaat uskaltavat tehdä päätöksiä, investointeja käynnistyy ja ensimmäistä työntekijää harkitseva yrittäjä ottaa seuraavan askeleen. Juuri tällaisia merkkejä Suomessa ja Satakunnassa näkyy nyt yhä enemmän.

Tilastokeskuksen 30.7. julkaiseman ennakkotiedon mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kesäkuussa kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto oli 1,8 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin. Myös EK:n heinäkuun suhdannebarometri kertoo samaa: tuotanto kasvoi kaikilla päätoimialoilla, teollisuuden näkymät vahvistuivat ja rakentamisessakin pitkä heikko vaihe näyttää viimein kääntyneen parempaan. Asuinrakentaminen on edelleen heikkoa, mutta datakeskus-, teollisuus- sekä infrarakentaminen vahvistuvat.

Yrittäjien oma arvio tulevasta on vieläkin innostavampi. Suomen Yrittäjien uusimmassa Yrittäjägallupissa 47 prosenttia pk-yrityksistä arvioi nykyisen taloudellisen tilanteensa hyväksi. Vielä tärkeämpi luku on 36 prosenttia: näin moni uskoo yrityksensä tilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi vain 13 prosenttia. Tulevaisuuden odotukset ovat korkeammalla kuin kertaakaan vertailukelpoisen gallupin aikana syksystä 2022 lähtien.

Myös Suomen Pankki näkee talouden olevan käännekohdassa. Kesäkuun ennusteessa kasvun arvioidaan vahvistuvan vähitellen: 0,7 prosenttiin tänä vuonna, 1,2 prosenttiin vuonna 2027 ja 1,4 prosenttiin vuonna 2028. Kasvua tukevat vienti, investoinnit ja yksityisen kulutuksen elpyminen. Ostovoiman vahvistuminen on yrittäjälle tärkeää, sillä luottamus muuttuu kasvuksi, kun ihmiset ja yritykset uskaltavat jälleen ostaa, investoida ja palkata. Palkansaajan ostovoima vahvistuu ja palkkasumma kasvaa.

Satakunnassa käänne näkyy jo konkreettisina tekoina. Forcitin noin 200 miljoonan euron TNT-tehdashanke etenee. Tehdas on jo käynnistänyt rekrytointeja; tuotannon käynnistyessä sen arvioidaan työllistävän noin 70 henkilöä. Rauman meriteollisuuden tilauskanta, muun muassa Yhdysvaltain rannikkovartiostolle rakennettavat jäänmurtajat, tuo työtä laajalle verkostolle. Nämä eivät ole vain suurten yritysten uutisia. Investoinnit synnyttävät kysyntää myös kuljetuksille, kunnossapidolle, rakentamiselle, majoitukselle ja lukuisille pienille palveluyrityksille.

Kasvun uskallusta tukevat myös molempien Satakunnan työllisyysalueiden kautta jaetut erilaiset työntekijän palkkaamiseen suunnatut tuet. Tuet ovat herättäneet kiinnostusta ja useimmat hakemuksista ovat saaneet myönteisen päätöksen. Tämä on oikea suunta: madalletaan palkkaamisen kynnystä ja autetaan yritystä ottamaan seuraava askel. Satakunnan yritysten tarve työllistää on siis orastavasti kasvussa ja luottamus tulevaan on palaamassa. Esimerkiksi Satakunnan työllisyysalueella valtakunnallista nuorten rekrytointitukea on haettu jo 43 kertaa, heinäkuun alussa voimaan tulleet ehtojen kevennykset ovat lisänneet kiinnostusta tukeen.

Haasteitakin on. Julkinen talous velkaantuu, ja 10 vuoden valtionlainojen korot ovat epäedulliset, ja 12kk euriboria selvästi korkeammat. Geopoliittinen epävarmuus jatkuu eikä kysyntä ole vielä kaikilla toimialoilla vahvaa. Euroopan talouden kasvu on edelleen hidasta. Mutta yrittäjän tehtävä ei ole odottaa täydellistä maailmaa. Yrittäjyys on kykyä nähdä mahdollisuus silloin, kun kaikki eivät sitä vielä näe.

Yrittäjän päivää vietetään 5.9. Siksi juuri nyt onkin hyvä hetki nostaa katse vähän pidemmälle. Talouden suunta on parempi, yritysten luottamus vahvistuu ja Satakunnassa investoinnit liikkuvat eteenpäin. Kasvu ei synny itsestään, vaan yrittäjien päätöksistä. Seuraava investointi, uusi työntekijä, uusi asiakas tai uusi markkina voi olla juuri se päätös, josta suurempi nousu alkaa.

Parempi huominen ei tule odottamalla. Se rakennetaan yritysten ja yrittäjien uskalluksen ja luottamuksen kautta. Satakunnan menestys on mikro- ja pk-yrityskentän menestystä.

Satakunnan Yrittäjien puolesta hyvää Yrittäjän päivää jokaiselle satakuntalaiselle yrittäjälle!

Kari Varis
toimitusjohtaja

Kari Varis
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.