Hämeessä yritysten kehitys jatkuu positiivisena
EK:n huhtikuussa tekemä Suhdannebarometri kertoo Hämeen yritysten suhdannenäkymien olevan myönteisiä.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
EK:n huhtikuussa tekemä Suhdannebarometri kertoo Hämeen yritysten suhdannenäkymien olevan myönteisiä.
Elisa otti jälleen askeleen kohti 5G:tä tuomalla myyntiin 5G-valmiuden omaavat liittymät sekä kuluttajille että yritysasiakkaille.
Kanta-Hämeen kuntien työttömyys laski maaliskuussa melkein 15 % edellisen vuoden maaliskuusta.
Tammelan yrityskoordinaattori Heidi Loukiainen on ehtinyt jo muuttaa lyhyen yrityskoordinaattorina työskentelynsä aikana. Saman käytävän varrella on tiloja tarjolla yrittäjille.
Riihimäkeläinen Tero Rekimäki uskoo, että Kantasairaalan rakentaminen on ensimmäinen oire Kanta-Hämeen maaakunnan hajoamisesta. Siksikin Riihimäen olisi parempi liittyä Uuteenmaahan.
Yritysten kasvuohjelmaan Kanta-Hämeen Kasvupolulle on valittu 15 kasvupotentiaalisinta yritystä 34 hakijan joukosta.
Useat Kanta-Hämeen kunnat tukevat rahallisesti työnantajia, jotka palkkaavat nuoria kesätöihin. Nuorten ikärajat, tukisummat ja tukiajat vaihtelevat. Tarkista oman kuntasi rajat…
Yritys voi siirtyä toiselle yrittäjälle myös hiukan kevyemmällä kaavalla. Aina ei tarvita vuosien siirtymäkausia ja tarkkoja laskelmia. Joskus riittää, kun…
Hämeen Yrittäjät vahvistavat yksinyrittäjien kasvun mahdollisuuksia käynnistämällä Yksinyrittäjäakatemian koulutusohjelman. Koulutuksen sisällöstä vastaa Suomen Yrittäjäopisto, joka on kouluttanut alueella jo satoja…
Työllistämisen riski pienenee, kun henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan. Tämä auttaa luomaan uusia työpaikkoja. Työaikalain uudistus oli pettymys, kun paikallinen sopiminen ei…