Hoitotakuun laajennus onnistuu vain lisäämällä palvelusetelin käyttöä
Hallitus lupaa ohjelmassaan, että kiireettömässä tapauksessa hoitoon pääsee viikon kuluttua hoidon tarpeen arvioinnista.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Hallitus lupaa ohjelmassaan, että kiireettömässä tapauksessa hoitoon pääsee viikon kuluttua hoidon tarpeen arvioinnista.
Hukanhaudalla Joensuussa on koiriin erikoistunut yritysklusteri. Ihmisen paras ystävä saa palveluja yhdestä paikasta lähes joka tilanteeseen.
Tämä evoluution ikiaikainen totuus on edelleen totta ja pitää myös yritysten kohdalla paikkansa. Olosuhteiden jatkuvassa muutoksessa voittaja on itsestäänselviltä näyttävien…
Kansanedustajien yrityskierrokset starttasivat elokuun alusta. Voimme vaikuttaa maakunnan asioihin heidän kauttaan.
Pk-yritysten usko työllistämiseen on vahvistunut vaikka suhdanne-odotukset heikkenevät
Jatkis-hanke käynnistyi kuluvan vuoden alussa. Tarve hankkeelle osoittautui todelliseksi varsin pian. Maakunnan alueella on paljon pitkään toimineita yrityksiä, joiden jatkuvuuden…
Pielisen Retken palveluihin kuuluu myös tasokkaat huipputason juhla- ja cocktail-tilaisuudet.
Finland Travel Companyn tunnuslause on ”Let us inspire you with nature”, joka kuvastaa niin luontoa kuin kaikkien elämyskohteiden luonnetta.
- Älkää yrittäjät ajako itseänne liian ahtaalle, seurauksista kärsii liian moni ja muistakaa toisaalta, ettemme kukaan ole korvaamaton!
Difassolla tehdään yksilölliset ratkaisut yrityksille ja yhteisöille aina markkinoinnin ja myynnin suunnittelusta asiakastyytyväisyyskyselyihin ja koulutuksiin.