Pk-yritysbarometri: Satakuntalaisten periksiantamaton luonne näkyy alueen suhdanneodotuksissa
Satakunnan suhdanneodotukset ovat reippaasti kohentuneet viime syksystä. Satakunta on edellä naapurimaakuntia ja nyt myös koko maan keskiarvoa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Satakunnan suhdanneodotukset ovat reippaasti kohentuneet viime syksystä. Satakunta on edellä naapurimaakuntia ja nyt myös koko maan keskiarvoa.
Yrittäjäjärjestön valtakunnalliset kumppanit Elo, Fennia ja Finnvera palkitsivat Satakunnan Yrittäjät vuoden 2019 kumppanina
Vuoden 2019 parhaat yrittäjäyhdistykset palkittiin Yrittäjien Vaikuttajafoorumissa sunnuntai-iltana 9. helmikuuta.
Satakunnan Yrittäjät ja Länsirannikon Koulutus Oy WinNova allekirjoittivat perjantaina 7. helmikuuta kumppanuussopimuksen.
Perhevapaisiin suunnitellaan joustoja, mikä auttaisi yrittäjävanhempia hoitamaan sekä lapsensa että firmansa hyvin. Joustot ovat tärkeitä erityisesti yksinyrittäjävanhemmille. Uudistuksessa uhkaa kuitenkin…
Vuoden alussa julkaistiin kaksi yrittäjille hyödyllistä palvelua. Toinen niistä on vasta uudistettu valtakunnallinen julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilma eli hankintailmoitukset.fi ja toinen Porin…
Valtakunnan vuoden 2019 parhaat paikallisyhdistykset ja toimialajärjestö valitaan Vaikuttajafoorumissa Helsingissä 9.–10.2.2020. Satakunnasta finaaliin edettiin peräti neljässä sarjassa!
Suomen Yrittäjien hallitus vahvisti kokoukseen 14.1.2020 valiokuntien ja verkostojen johtoryhmien kokoonpanot kaudelle 2020–2021 sekä työmarkkinavaltuuskunnan jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle.…
Ansioituneita nuoria yrittäjiä on mahdollista ilmiantaa 14.2. asti
Satakunnan Yrittäjät palkitsi Ulvilan entisen kaupunginjohtajan Jukka Moilasen Ulvilan alueen yrittäjyyden edistämisestä 19.12.2019 järjestetyssä joulupuurotilaisuudessa.