9.2.2020 klo 21:08
Uutinen

Ulvilan Yrittäjät pokkasi valtakunnallisen Vuoden paikallisyhdistys 2019 -palkinnon!

Vuoden 2019 parhaat yrittäjäyhdistykset palkittiin Yrittäjien Vaikuttajafoorumissa sunnuntai-iltana 9. helmikuuta.

Valtakunnallisessa kisassa sarjansa voittoon ylsi Ulvilan Yrittäjät, joka loppuvuodesta palkittiin marraskuussa myös Satakunnan vuoden paikallisyhdistyksenä 2019.

Yrittäjäjärjestön parhaat paikallisyhdistykset palkittiin jäsenmäärän mukaan neljässä sarjassa: 1–99, 100–199, 200–500 sekä yli 500 jäsenyritystä. Pienimmän sarjan voitti Joroisten Yrittäjät, seuraavan Ruokolahden Yrittäjät ja suurimman Kuopion Yrittäjät. Ulvila vei voiton kokoluokassa 200–500 jäsentä. Lisäksi palkittiin Alavieskan Yrittäjät Vuoden tekijänä, Ilomantsin Yrittäjät Vuoden vaikuttajana ja Lempäälän Yrittäjät Vuoden viestijänä. Vuoden 2019 toimialajärjestönä palkittiin Nuohousalan Keskusliitto ry.

Satakunnassa oli valtakunnallisesti kaiken kaikkiaan esimerkillinen tilanne, sillä tällä kertaa finaalissa olivat Ulvilan, Kokemäen ja Rauman Yrittäjät. Voittajat valittiin Suomen Yrittäjien 383 paikallisyhdistyksen joukosta, joten kisa oli kova.

– Ulvila on palkintonsa ansainnut! Ulvilan Yrittäjät ovat aktiivinen, positiivinen, avoin, idearikas ja vahvaa yhteistyötä tekevä yhdistys. Vahvuuksiin kuuluu myös aktiivinen viestintä ja verkostoituminen muiden paikallisyhdistysten kanssa sekä innokas osallistuminen yrittäjäjärjestön toimintaan, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen kehuu.

Suuret onnittelut!