8.6.2006 klo 12:07
Tiedote

Arvostamislain korjaus tervetullut ja tärkeä toimi

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma on kertonut julkisuuteen, että hallitus korjaa varallisuuden arvostamislakiin jääneen kömmähdyksen, joka olisi kiristänyt tuhansien pienyrittäjien verotusta. Veronkorotukset olisivat Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mukaan olleet pahimmillaan kymmeniä prosenttiyksikköjä. Tällainen lopputulos ei ollut alun perin tavoitteena eikä olisi ollut hallitusohjelman mukainen.

Valtiovarainministerin ilmoitus on yrittäjille erittäin tärkeä, sillä lain korjaaminen nopeasti merkitsee, että yhdenkään yrittäjän kohdalla kiristys ei käytännössä ehdi toteutua. Havaitun virheen korjaaminen nopeasti ennen kuin se ehti aiheuttaa vahinkoa osoittaa oikeanalaista vastuunottamista. Tällainen toimintatapa on omiaan lisäämään kansalaisten luottamusta hallintoon ja poliittiseen päätöksentekojärjestelmään, toimitusjohtaja Järventaus sanoo.

Tuntuva verotuksen kiristymisen uhka syntyi, kun varallisuusverolain poistamisen yhteydessä säädetystä uudesta arvostamislaista olisi seurannut, että yrityksen käyttöomaisuuteen kuuluvien asunto- ja keskinäisten kiinteistöyhtiöiden osakkeet olisi verotusarvon sijasta arvostettu aina verotuksessa poistamatta olevaan hankintamenoon. Tämä olisi johtanut erityisesti vanhoja toimitiloja omistavien yritysten nettovarojen laskuun ja yritysten omistajien tuloverotuksen huomattavaan kiristymiseen.

Nyt korjauksen lähtökohtana on kyseisten omaisuuserien verotusarvojen käyttäminen arvostamisessa. Koska tarkoituksena lienee ottaa pohjaksi vuoden 2005 verotusarvot, jatkovalmistelussa on tarpeen kiinnittää vielä huomiota siihen, että laki huomioi myös verotusarvojen tulevan muutoskehityksen, Järventaus toteaa.

Lisätietoja:
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. (09) 2292 2950, 050 336 0015 ja johtaja Risto Suominen, 0500 417 889

OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2952, Raija-Liisa Konkola