24.8.2006 klo 13:00
Tiedote

Budjetin yleislinja kohdallaan – yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen tärkeää, työnteon kannustavuuteen tarvitaan lisätoimia

Hallituksen budjettiehdotus on yleislinjaltaan oikea. Myönteistä on esityksen ylijäämäisyys. Yrittämisen olosuhteisiin tulee parannuksia. Tulevaisuuteen suuntautuvat väylä- ja T&K-panostukset ovat tärkeitä.

Yrittäjien sosiaaliturva-asemaan Yrittäjien ajama korjaus

Yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvan korjaaminen hallituksen esityksessä on periaatteellisesti ja yksittäisten yrittäjäperheiden kannalta tärkeä toimenpide. Yrittäjän perheenjäsen, kuten puoliso, ei ole saanut työttömyyspäivärahaa eikä päässyt osalliseksi muistakaan työhallinnon työvoimapoliittisista tukitoimista, kun perheen yritys ei ole enää kyennyt tarjoamaan hänelle työtä ja hänet on täytynyt irtisanoa yrityksen jatkaessa toimintaa. Yrittäjän sosiaaliturvan saattaminen nykyistä lähemmäksi muiden kansalaisten asemaa on tärkeä viesti valtiovallalta myös niille, jotka harkitsevat yrittäjäksi ryhtymistä.

Työvoiman ja työpaikkojen kohtaannossa kehitettävää jatkossakin

Budjetti sisältää oikeaan suuntaan meneviä toimia työvoiman ja yritysten kohtaannon parantamiseksi. Kuitenkin pidemmällekin meneviä ratkaisuja vielä tarvitaan sekä osaavan työvoiman saannin varmistamiseksi että erityisesti korkealla pysyvän rakennetyöttömyyden pienentämiseksi. Työn vastaanottamisen edistämiseksi on syytä toteuttaa tukijärjestelmissä muutoksia, jotka vähentävät tuen varassa elämisen mielekkyyttä ansiotyöhön verrattuna. Lisäksi työnvälityksen tehostamiseksi voitaisiin kaikkien työttömien työnhakijoiden tiedot saattaa työvoimaa tarvitsevien yritysten käyttöön.

Oppisopimuskoulutuksen laajentaminen budjetissa on myönteinen seikka. Osaavan työvoiman saantia edistävät myös ammattiosaamisen näytöt. Tästä aiheutuu kuitenkin yrityksille kustannuksia, jotka rasittavat erityisesti työllistäviä pk-yrityksiä. Lopulliseen budjettiin olisikin varattava määräraha näiden kulujen korvaamiseen pienimmille yrityksille.

Muita yrityksille merkityksellisiä kohtia

Yrittämisen kannalta huomionarvoisia ovat mm. seuraavat budjetin kohdat:

– Valtion rajaveroasteiden alentaminen, ja tuloveroasteikosta yhden tuloluokan poistaminen, jolloin asteikosta tulee neliportainen. Keskituloisen palkansaajan tuloveroaste alenee vajaalla prosenttiyksiköllä.
– Matkakuluvähennyksen ylärajan nostaminen.
– Arvonlisäverokannan alentamiskokeiluun osallistuminen sekä sen myötä parturi- ja kampaamopalveluiden ja eräiden pienten korjauspalveluiden verokannan alentaminen 22 prosentista 8 prosenttiin.
– Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen 5 prosentin kasvu 42 miljoonalla eurolla. Määrärahan lisäyksellä on epäilemättä yrityssektorinkin panostuksia kasvattava vaikutus.
– Uusien väylähankkeiden perustaminen ja pieni lisäys perusväylänpidon määrärahoihin.
– Kemijärven yöjunaliikenteen jatkuminen.
– Työnantajalle vanhempainvapaan ajalta syntyvien vuosilomakustannusten korvausten korottaminen kattamaan myös sosiaalivakuutusmaksut.
– Äitiyspäivärahan korottaminen parantaa työnantajan saamaa kompensaatiota yrityksissä, joissa äitiysloma on palkallista.
– Osasairauspäivärahan ottaminen käyttöön, minkä avulla on mahdollista työkyvyn salliessa palata nykyistä aiemmassa vaiheessa työhön pidemmän työkyvyttömyysjakson jälkeen.
– Työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen Pielisen Karjalan sekä Ilomantsin ja Rautavaaran seutukunnissa 2007–2009.
– Teollisuuden ja ammattimaisen kasvihuoneviljelyn sähköveron alentaminen.
– Tuottavuuden nostaminen uudistamalla palvelutuotannon rakenteita ja toimintatapoja sekä käyttämällä tehokkaammin tieto- ja viestintätekniikkaa.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. 050 336 0015
johtaja Rauno Vanhanen, p. 0500 416 937
ekonomisti Harri Hietala, p. 0500 789 906

Linkki hallituksen tiedotteeseen
http://www.vnk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=165583