11.1.2006 klo 10:46
Tiedote

Suomen Yrittäjien jäsenmäärä nyt yli 90 000

Suomen Yrittäjät on 10 toimintavuotensa aikana lähes kaksinkertaistanut jäsenmääränsä alue- ja paikallisorganisaatiossaan. Vuoden 2006 alusta yrittäjäjärjestöön kuuluu alue- ja paikallistasolla noin 63 000 yritystä. Edellisvuoteen verrattuna jäsenmäärä on kasvanut nettomääräisesti 2500 uudella jäsenellä. Toimialajärjestöt mukaan luettuina Suomen Yrittäjien kokonaisjäsenmäärä on nyt yli 90 000 yritystä.

Suomen Yrittäjät ry on toiminut vuoden 1996 alusta. Se perustettiin jatkamaan Suomen Yrittäjäin Keskusliiton ja Pienteollisuuden Keskusliiton toimintaa. Yrittäjäjärjestötoimintaa on Suomessa ollut jo yli 100 vuotta, vuodesta 1898. Suomen Yrittäjien perustamisen aikoihin 10 vuotta sitten yrittäjäjärjestössä alue- ja paikallistasolla oli runsaat 34 000 jäsenyritystä.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mukaan positiivisen jäsenkehityksen taustalla on yrittäjien lisääntynyt tietoisuus oman voimakkaan järjestön välttämättömyydestä yhteiskunnassa, joka muuttuu nopeasti ja jossa etujärjestöillä on merkittävä vaikutusvalta poliittisen päätöksenteon valmistelussa ja niiden toteuttamisessa.

– 1980-luvulla alkanut positiivinen järjestäytymiskehitys on jatkunut voimakkaana yrittäjäliikkeen yhdistymisen jälkeen. Näyttäisi myös siltä, että sama kehitys jatkuu. Jäsenkasvu tuo sekä taloudellisia että henkisiä resursseja, jotka luovat mahdollisuuksia yhä parempaan jäsenpalveluun ja vaikuttamistyöhön.

Järjestö lähellä yrittäjää

Toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mukaan kuntakohtaisten yrittäjäyhdistysten ja aluejärjestöjen luottamushenkilöt ovat olleet avainasemassa järjestökoheesion ja kasvumahdollisuuksien rakentamisessa.

– Elinkeinoelämän järjestökentässä yrittäjäjärjestön selkeä vahvuus on paikallisuus ja kuntatuntemus, mitä yrittäjät arvostavat. Kaiken kaikkiaan koko järjestön piirissä erilaisissa luottamustehtävissä toimii 5000 yrittäjää, mikä tarkoittaa valtavaa osaamispääomaa yhteisten asioiden eteenpäin viemisessä.

Järventaus korostaa myös monipuolisten jäsenpalveluiden merkitystä, jotka yrittäjäjärjestössä ulottuvat maksuttomista lainopillisista palveluista rahalla mitattaviin jäsenetuihin.

– Vuosittain järjestömme tulee noin 30000 neuvontapuhelua, mikä kertoo toisaalta yritysten mittavista tietotarpeista, mutta samalla järjestöorganisaation kyvykkyydestä vastata haasteeseen. Tämä varmistetaan mm. yhteistyöllä kymmenien lakiasiaintoimistojen ja vastaavien asiantuntijatoimistojen kanssa.

Suomen Yrittäjien alue- ja paikallistasolla on 417 paikallisyhdistystä ja 21 aluejärjestöä sekä niissä yhteensä 63 000 jäsenyritystä. Toimialajärjestöjä on 48. Toimialajärjestöjen kautta Suomen Yrittäjiin kuuluu runsaat 40 000 jäsenyritystä. Aluejärjestö- ja toimialajärjestöjäsenyyksiin liittyvät päällekkäisyydet poistettuna Suomen Yrittäjien kokonaisjäsenmäärä on yli 90 000 jäsenyritystä.

Suomen Yrittäjien jäsenyritykset edustavat kaikkia toimialoja ja jäsenrakenne vastaa suomalaista yrityskantaa. Suomessa on kaikkiaan 232 000 yritystä. Niistä alle 10 työntekijän yrityksiä on 216 000 eli 93,1 prosenttia.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. (09) 2292 2950

OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2952, Raija-Liisa Konkola