13.6.2006 klo 11:00
Tiedote

YT-lain laajennus vaikeuttaa työllistämistä

Yhteistoimintalain velvoitteiden ulottamiselle 20 henkilön yrityksiin ei löydy asiaperusteita. Pienet yritykset eivät ole olleet irtisanomassa henkilöstöään, vaan työllisyyden koheneminen on ollut seurausta juuri näiden yritysten myönteisistä työllistämispäätöksistä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus toteaa.

– Ei ole myöskään osoitettu, että pienissä yrityksissä esim. tiedonkulku tai työntekijöiden vaikuttamismahdollisuudet olisivat sellaisella tasolla, että asiaan olisi puututtava työnantajavelvoitteita lisäämällä. Päinvastoin mitä pienemmistä yrityksistä on kyse, sen paremmin henkilöstö on tietoinen yrityksen asioista ja tulevista suunnitelmista.

Pyrkimys työnantajavelvoitteiden tuntuvaan kasvattamiseen 20 työntekijän yrityksissä merkitsee lisäkustannuksia, mikä ei voi olla vaikuttamatta kielteisesti erityisesti rajan alapuolella olevien yritysten kasvuhalukkuuteen ja työllistämiseen, Järventaus sanoo. Yrittäjille syntyy aiheellinen epäilys siitä, että kysymyksessä on päänavaus soveltamisen laajentamiselle yhä pienempiin yrityksiin.

– YT-lain ulottaminen nykyistä pienempiin yrityksiin johtuu ammattiyhdistysliikkeen järjestöllisistä tavoitteista. Esim. SAK:n järjestötutkimuksessa todetaan, että luottamusmiehiä on selvästi harvemmin työpaikoilla, joita YT-laki ei koske. Työpaikoilla olevilla ammattiliiton luottamusmiehillä taas on merkittävä vaikutus liittojen jäsenhankinnassa.

Järventauksen mukaan yhteistoimintalaki vaikeuttaisi ehdotetussa muodossaan myös alihankinnan käyttämistä, kun yrityksen pitäisi vuodeksi eteenpäin tietää, koska ja missä tehtävissä tullaan käyttämään ulkopuolista alihankintaa.

– Tämä on käytännön elämälle täysin mahdoton vaatimus eikä tämänsisältöistä velvoitetta varmastikaan kyettäisi noudattamaan.

Toimitusjohtaja Jussi Järventaus pitää valitettavana, että elinkeinoelämän etutahot eivät voineet olla yksimielisiä siitä, että pienten yritysten työnantajavelvoitteita ei pitäisi enää lisätä. Vaikka YT-lain uudistamisessa lain selkeys ja yhteistoiminnan menettelymuodot joissakin kohdin saattaisivat parantua, kokonaisuutena yritysten työnantajavelvoitteet kasvaisivat.

– Työttömyys on edelleen korkealla tasolla. Siksi työlainsäädännössä pitäisi pikemminkin liikkua toiseen suuntaan, eli helpottaa työllistämistä, eikä tiukentaa velvoitteita.

Järventaus huomauttaa, että yt-lakikomitea oli lain soveltamisalan laajentamisasiassa riitainen, joten lopullinen ratkaisu jää hallituksen tehtäväksi. Yrittäjät toivovat hallituksen huomioivan soveltamisalan laajentamisen kielteiset vaikutukset pienempien yritysten työllistämiskyvylle, Järventaus sanoo.

Tästä linkistä Suomen Yrittäjien eriävä mielipide yt-lakikomitean esitykseen.

Lisätietoja
Suomen Yrittäjät, p. (09) 229 221
toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. 050 336 0015
työmarkkina-asiamies Merja Hirvonen, p. 040 588 0841
johtaja Rauno Vanhanen, p. 0500 416 937

OnLine uutiset
toimitus@yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2952, Raija-Liisa Konkola