17.3.2020 klo 15:32
Uutinen

Asiakkaansa menettänyt ravintolayrittäjä käynnisti lomautukset: ”Toimintaedellytyksiä ei enää ole”

Joonas Keskisen ravintolakonserni menetti kevään tilauksensa parissa päivässä.

Ravintolakolmio-konsernin kaikki Helsingissä toimivat 13 ravintolaa ovat edelleen auki, mutta tilanne on vähintäänkin vaikea. Perheyrityksen asiakasmäärät ovat romahtaneet. Työntekijöiden lomautusprosessi käynnistyi tällä viikolla.

– Yhdessä viikossa kevään varauskanta tippui nollaan, siskonsa kanssa Ravintolakolmion omistava Joonas Keskinen sanoo.

Yksi perheyrityksen suurimmista ravintoloista, Ravintola Lasipalatsi, on sekin ammottanut lähes tyhjyyttään viime viikonlopun jälkeen.

– Signaaleita alkoi näkyä viime viikon alussa. Keskiviikkona asiakkaita vielä kävi, perjantaina rysähti sitten täysillä ja loputkin varaukset lähtivät. Viikonlopun ajan asiakkaita oli jopa yllättävänkin paljon, lähinnä pieniä seurueita. Nyt ei enää näy, Keskinen kertoo.

Konsernin ravintolat ovat tänään avoinna normaalisti.

– Seuraamme tilannetta ja mahdollisia tulevia hallituksen päätöksiä, minkä jälkeen teemme päätökset ravintoloiden aukioloaikoihin, Keskinen sanoo.

”Kulut pyörivät, mutta tuloja ei ole”

Keskinen huomauttaa, että ravintoloita ei ole vielä pakotettu sulkemaan oviaan.

– Tässä on hyvä muistaa, että hallituksen rajoitus 10 henkilön julkisten kokoontumisten kieltämisestä ei koske ravintoloita. Vielä ei ole tullut sellaista viestiä, että ravintolat pitäisi sulkea.

– Toimintaedellytyksiä ei kuitenkaan enää ole, koska ei ole asiakkaita. Kulut pyörivät, mutta tuloja ei ole, Keskinen jatkaa.

Ravintolan pyörittäminen on ollut viime päivinä erityisen kallista, koska asiakkaita on vähän ja henkilökuntaa on silti pidettävä töissä.

– Eilen yhden ravintolamme myynti oli 340 euroa, sisältäen verot. Kyllähän tämä kalliiksi tulee.

Keskisen mukaan ravintola-alan hätä on tällä hetkellä suuri.

– Kaikki Suomen ravintoloitsijat soittavat tällä hetkellä työnantajaliittoomme MaRaan ja kysyvät neuvoja. Sieltä mekin olemme saaneet koko ajan apua tässä muuttuvassa tilanteessa.

”Raivokkaasti selvitetään kaikkea”

Ravintolakolmio-konsernissa on aloitettu kaikki mahdollinen varautuminen pahimpaan.

– Neuvotteluita tulevien maksuaikojen kanssa käydään yhteistyökumppanien kanssa parhaillaan. Samaan aikaan kuulostellaan, mitä valtio sanoo esimerkiksi verojen joustomahdollisuuksista. Ne tulisivat todella tarpeeseen tässä tilanteessa. Raivokkaasti selvitetään kaikkea. Samaan aikaan pyrimme pitämään henkilökunnasta niin hyvää huolta kuin se tässä tilanteessa on mahdollista ja jakamaan tietoa sitä mukaa, kun sitä itse saadaan. On tärkeä ymmärtää toimenpiteet, joita nyt on tehtävä, jotta yrityksellä on toimintaedellytykset työllistämiseen jatkossa.

– Selvitämme parhaillaan rahoittajien kanssa ennakkopäätöksiä lisärahoituksista. Samaan aikaan kuulostellaan, mitä valtio sanoo verojen joustomahdollisuuksista. Raivokkaasti selvitetään kaikkea. Samaan aikaan pyrimme pitämään henkilökuntaan hyvät välit. On tärkeä ymmärtää toimenpiteet, joita nyt on tehtävä, jotta yrityksellä on toimintaedellytykset työllistämiseen jatkossa.

Keskisen konsernilla on parisataa työntekijää. Hän toivoo, että valtiovalta esittelee piakkoin rahallista lisäapua yrityksille.

– Saksassa Angela Merkel ilmoitti, että yritykset saavat 500 miljardin euron apupaketin. Se antaa jotain mittakaavaa siitä, miten Saksassa varaudutaan.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi