17.11.2020 klo 11:47
Uutinen

Auta pientä -kampanjan kokki hakee rahoitusta ravintolalleen – ”Suomessa ei arvosteta ravintoloita”

Ravintola-alan yrittäjät kärsivät, koska asiakkaiden houkutteleminen on hankalaa rajoitusten takia. Ravintola Kolmonen kokeilee joukkorahoitusta.

Suomen Yrittäjät aloitti keväällä Auta Pientä -kampanjan yrittäjille. Kampanjan kuvassa ravintolakokki nojaa seinään ravintolan takaseinään ja katsoo taivaalle mietteliäänä.

Tuo kokki on Santeri Harju, ravintola Kolmosen, toinen pääosakas.

– Kyllä minut on siitä tunnistettu. Kaverit ovat kiusallaan lähetelleet sitä minulle, koska tietävät, kuinka paljon vihaan olla kuvattavana. Suostuin kuvaan ravintolan promoamiseksi, Harju sanoo.

Vuosi on ollut ravintoloitsijoille, kuten lähes kaikille yrittäjille, äärimmäisen raskas. Kun yleinen ohjeistus on pysyä kotona, ravintoloitsijoiden on ollut haastavaa houkutella riittävästi asiakkaita ravintoloihin.

Helsingin Kalliossa sijaitseva Kolmonen tarjoili keväällä Take Away -lounasta, mutta kun ravintolat sai avata, toiminta avattiin normaalissa muodossa.

– Suomessa ollaan ravitolakulttuurillisesti satoja vuosia jäljessä, eikä ravintolassa käyminen ole ihmisille tarpeellista samalla tavalla kuin monessa muussa maassa, Harju toteaa.

Harju ja yhtiökumppaninsa Ryan Lumb ovat aloittaneet joukkorahoituskampanjan ravintolan tukemiseksi, mutta se ei ole lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin. Tavoite on löytää myös rahoittaja. Yksi vaihtoehto on yrityksen myyminen, mutta sille aika ei ole otollinen.

Harjua harmittaa yritysten saamat tuet. Yritys sai hädän hetkellä tukia vain 6 000 euroa.

– Panimollamme oli verovelkaa, joten se vaikutti, Harju sanoo.

Päättäjien linjauksista hän ei jaksa edes puhua. Monessa muussa Euroopan maassa tuet ovat olleet Harjun käsityksen mukaan ravintoloitsijoille avokätisempiä.

– Täytyy hyväksyä, että olemme Suomessa, eikä täällä arvosteta ravintoloita. Ne nähdään ylimääräisenä pahana. Positiivinen asenne yrittäjiä kohtaa ei kuulu kulttuuriin. Ranskassa ja Saksassa yhteiskunta on suljettu, mutta yrittäjillä palkat juoksevat, Harju sanoo.

Lue lisää: Suomen yksinyrittäjien koronatuki kalpenee vertailumaiden tukipakettien joukossa – Asiantuntija: ”Tuki on kokoluokassaan melko vaatimaton”

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi