13.3.2020 klo 11:36
Uutinen

”Ei vielä paniikkia” – Apteekkari pelkää koronan pahinta vaikutusta: Jos karanteeni iskee, sijaisia ei ehkä löydy

Oululaisapteekkarin mukaan henkilökunnan karanteeni on apteekin kannalta pahin koronaviruksen uhka.

Oululaisen Merikosken apteekin apteekkari Mika Karhu on seurannut läheltä koronaviruksen aiheuttamaa reaktiota tavallisissa kansalaisissa.

– Käsidesistä on ollut puutetta. Tänä aamuna saatiin lisää, mutta pian tulee jälleen puutetta. Tuorein toimitus oli joitakin kymmeniä pulloja, Karhu kertoo.

Oululaisten apteekkiasiakkaiden keskuudessa koronavirus ei ole Karhun mukaan ainakaan vielä aiheuttanut paniikinomaisia reaktioita.

– Oulussa tästä ajatellaan minusta hyvin rauhallisesti ja suhtautuminen on järkevää. Isoa paniikkia ei ole, ehkä jonkin verran käsidesin ja hengityssuojainten kohdalla, hän myöntää.

Apteekkiasiakkaat ovat ostaneet Karhun mukaan tavallista enemmän kuume- ja kipulääkkeitä. Hengityssuojainten käyttöön Karhu suhtautuu neutraalisti.

– THL:n ohjeistuksen mukaan apteekkihenkilökunnan ei ole tarvetta käyttää suojaimia, hyvä käsihygienia riittää. Suojaimesta on hyötyä, jos liikkuu paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Ja jos itsellä on tartunta, suojaimen avulla tarttumista toiseen ihmiseen voi ehkäistä. En kuitenkaan pidä hengityssuojaimia hirmuisen tärkeinä.

Lue Yrittäjien laatima laaja koronaohjeistus täältä.

Myynti kasvaa, vielä

Karhu uskoo, että Suomessa on hyvät valmiudet selvitä kunnialla mahdollisesta laajasta koronavirusepidemiasta.

– Käsitykseni on, että Suomessa on hyvät varastot tavallisimpia kuumelääkkeitä. Pieniä katkoksia voi tulla, jos hyllyt tyhjenevät. Itsehoitolääkkeiden ei pitäisi loppua pidemmäksi aikaa.

Karhu seuraa tilannetta nyt rauhallisin mielin.

– Toki olemme tehneet apteekissa varautumissuunnitelman. Siinä henkilökuntaa ohjeistetaan hyvän käsihygienian merkityksestä. Lisäksi lisäämme asiakastiedotuksen määrää. Siivousohjeita on niin ikään tarkennettu. Puhdistamme tarkemmin pintoja, joita kosketellaan.

Apteekeille koronavirus on kaksijakoinen ilmiö. Vielä tässä vaiheessa myynti on kasvanut, mutta jatkossa Karhu pitää mahdollisena, että ihmiset vähentävät myös apteekissa käyntiä.

– Asiakkaiden keskuudessa koronavirus aiheuttaa toki kysymyksiä. Käsihygieniasta keskustellaan nyt paljon. Lisäksi kysytään, onko käsidesistä hyötyä. Jonkin verran tiedustellaan, mistä saa apua jos on koronavirukseen viittaavia oireita. Pitää muistaa, että nyt on liikkeellä myös tavallista kausi-influenssaa, Karhu jatkaa.

”Karanteeni on pahin riski”

Karhun mukaan apteekin ja minkä tahansa palvelualan yrityksen kohdalla suurin riski tällä hetkellä on laajamittainen henkilöstöön kohdistuva karanteeni.

– Sijaisia on vaikea saada, varsinkin nopealla aikataululla. Pahimmillaan iso osa henkilökunnasta on karanteenissa. Se on pahin skenaario, mutta itse en usko, että niin tulee tapahtumaan.

Apteekissa henkilökuntaa on ohjeistettu pitämään normaalia pidempi etäisyys asiakkaisiin.

– THL on sitä mieltä, että lääkemyynnissä kontakti asiakkaaseen on sen verran lyhytkestoinen, että tartuntariski on pieni.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi