23.10.2020 klo 16:22
Uutinen

Hallitukselta esitys lisätalousarvioksi, Yrittäjät kiittelee: ”Hyvä potti”

Vuoden 2020 seitsemäs lisätalousarvioesitys toisi kustannustuen toiselle kierrokselle 410 miljoonana euron lisäpotin.

Kuluvan vuoden seitsemäs lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle torstaina 29. lokakuuta. Se on kohdennettu etenkin koronaviruskriisin toisen aallon hoitamiseen.

Hallitus ehdottaa 410 miljoonan euron lisämäärärahaa yritysten määräaikaisen kustannustuen toisen hakukierroksen toteuttamiseen. Kustannustuen ensimmäiseltä kierrokselta jäi yli 140 miljoonaa euroa, joten käytössä on nyt yhteensä 550 miljoonaa.

– Tämä on hyvä potti ja vastaa pitkälti ehdotustamme. Tuki tulee tarpeeseen. Nyt on tärkeä säätää kriteerit kuntoon ja saada tuki haettavaksi mahdollisimman nopeasti, jotta vahinko ei ehdi tapahtua ennen avun saapumista, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Toivon, että hallitus muistaa myös yksinyrittäjät, joista monen toimintaan koronan toinen aalto iskee yhä lujemmin. Myös moni heistä on tuen tarpeessa vaikeassa tilanteessa, hän lisää.

Ehdotukseen sisältyy työttömyysturvan väliaikaisten muutosten jatkaminen ajalle 1.11.–31.12. sekä yrittäjien työttömyyskassan omarahoitusosuuden väliaikainen vähentäminen. Nämä lisäävät kustannuksia kaikkiaan 8,9 miljoonalla eurolla.

Lisärahaa taiteen ja kulttuurin aloille

Yritysten vientimahdollisuuksia pyritään parantamaan Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääoman korottamisella 50 miljoonaa eurolla.

Julkisen henkilöliikenteen palvelutason turvaamiseen hallitus ehdottaa käytettäväksi 111 miljoonaa euroa. Tästä summasta 11 miljoonaa euroa kohdistuisi henkilöjunaliikenteen ostoihin ja 100 miljoonaa euroa julkisen henkilöliikenteen ostoihin suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla sekä alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä.

Koronakriisistä rajusti kärsineille taiteen ja kulttuurin aloille ehdotetaan 23 miljoonan euron lisärahoitusta. Tavoitteena on tulonmenetysten korvaaminen ja toiminnan jatkuminen.

– Tämä on hyvin tervetullut tuki. Moni kulttuurialan yrittäjä on erittäin ahtaalla, Pentikäinen kiittää.

Rahapelitoiminnan tuottojen laskua kompensoidaan 175,7 miljoonalla eurolla. Summasta 34,2 miljoonaa euroa kohdistuisi tieteeseen, 57,7 miljoonaa euroa taiteen edistämiseen, 48,8 miljoonaa euroa urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen ja 17,6 miljoonaa euroa nuorisotyön edistämiseen.

Rokotteisiin 90 miljoonaa

Kuumeisesti odotettavan koronavirusrokotteen hankkimiseen hallitus ehdottaa 90 miljoonan euron lisämäärärahaa. Tämän lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin ehdotetaan noin 1,5 miljoonan euron lisäystä. Se käytettäisiin muun muassa pandemiarokotusten suunnitteluun ja toteutukseen sekä testikapasiteetin nostamiseen. Suomen osuudeksi EU-komission rahoituksella hankittavista koronarokotteista ja ennakkovarausmaksuista ehdotetaan 13,1 miljoonaa euroa.

Kuntien veronkorotuspaineita pyritään helpottamaan 350 miljoonan euron kertaluonteiselle peruspalvelujen valtionosuuslisäyksellä. Summa on tarkoitus käyttää koronaviruksen testauksesta ja jäljittämisestä kunnille aiheutuvien kustannusten kompensoimiseksi.

Määrärahojen lisäys vuoden 2020 seitsemännessä lisätalousarvioesityksessä on noin 1,5 miljardia euroa ja tulojen vähennys noin 341 miljoonaa euroa. Valtion nettolainanoton tarve kasvaa noin 1,8 miljardilla.

Kuva: Yrittäjät

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi