Suomen Yrittäjien pääekonomisti näkee kustannustuessa juridisia haasteita. Kuva: Getty Images

Hallituksen rahallinen kädenojennus kuljetusyrittäjille voi jäädä laihaksi lohduksi – ”On epäselvää, onko tuki reilu”

Yrittäjien pääekonomisti näkee kuljetusyrittäjille suunnatun kustannustuen valmistelussa ”erittäin suuria haasteita”.

Hallitus on kertonut valmistelevansa kiireisellä aikataululla toimia kuljetusalan turvaamiseksi. Ratkaisuna on kuljetusyrityksille suunnattu määräaikainen kustannustuki, jota valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä.

Kuljetusyritys voisi saada kustannustukea kolmelta kuukaudelta (tammikuu-maaliskuu 2022). Yrittäjät ei ole vakuuttunut päätösten vaikutuksista kuljetusalan ahdinkoon.

– Kustannustuen valmistelu näyttää poliittiselta kompromissilta. Sen teho ja kyky akuutin tilanteen auttamiseksi voi jäädä arvioitua pienemmäksi, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Hän pitää kustannustukeen varattua enintään 75 miljoonan euron summaa ”ok-tasoisena”, mutta edessä voi olla yllättäviä haasteita.

– Kustannustuen valmistelussa tullaan törmäämään suuriin haasteisiin alkaen jo siitä, miten kuljetusala määritellään. On siis vielä epäselvää, tuleeko tuesta reilu ja saavatko tukea tasapuolisesti kaikki sitä tarvitsevat yritykset, Kuismanen arvioi.

Vielä on hämärän peitossa myös se, mitä lakiluonnos todellisuudessa pitää sisällään. Kuismanen pitää mahdollisena, että lain valmistelu venyy pidemmälle kuin hallitus antaa ymmärtää.

– Nyt kerrottu ”pikainen aikataulu” voi hyvinkin tarkoittaa muutamaa kuukautta.

Jakeluvelvoitteen poisto ei toteudu

Suomen Yrittäjät ja kuljetusalan etujärjestö SKAL ry on aikaisemmin vaatinut jakeluvelvoitteen määräaikaista poistamista vuoden loppuun.

Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan uusiutuvien polttoaineiden (biopolttoaineiden) osuutta, joka polttoaineyhtiöiden pitää sekoittaa dieselin sekaan. Suomessa kyseinen osuus nousi viime vuodenvaihteessa 18 prosentista 19,5 prosenttiin. Koska biopolttoaine on selvästi tavallista dieseliä kalliimpaa, sekoittaminen nostaa oleellisesti dieselin litrahintaa. Jakeluvelvoitteen poisto laskisi dieselin hintaa pidemmällä aikavälillä arviolta 20-30 senttiä.

– On harmi, että tästä ei päästy yhteisymmärrykseen, koska jakeluvelvoitteen poistaminen olisi koskenut kaikkia dieseliä käyttäviä yrityksiä ja kuljetussektoria neutraalisti ja tasapainoisesti, Kuismanen huomauttaa.

Vihreän siirtymän toimenpiteillä ”symbolinen merkitys”

Kuljetusalan vihreän siirtymän edistämiseksi hallitus valmistelee toimenpidekokonaisuutta, jossa tuetaan sähkö- ja kaasukäyttöisen kuorma- ja pakettiautokaluston hankintoja sekä liikennesähkön ja -kaasun julkisen jakeluinfrastruktuurin kehittämistä. Tähän varataan 20 miljoonaa euroa.

– Tällä on symbolinen, mutta positiivinen merkitys. Kyseessä on luultavasti poliittisen kompromissin tulos, jolla ei ole juuri mitään merkitystä akuuttiin tilanteeseen, Kuismanen luonnehtii.

Hallituksen linjaamat toimenpiteet tukevat helmikuussa tehtyä päätöstä ammattidieselverojärjestelmän valmistelun aloittamisesta. Valmistelun aikana arvioidaan, toteutetaanko ammattidiesel nykyjärjestelmän pohjalta vai siten, että dieselin suora verotuki poistettaisiin ja ammattiliikenteessä käytettävästä dieselöljystä maksettaisiin takautuvasti palautusta. Yrittäjät vaatii, että ammattidieselin valmistelua on nopeutettava.

– Ammattidieselin käyttöönoton valmistelua on kiirehdittävä, koska sillä huolehditaan suomalaisen logistiikkaketjun kilpailukyvystä pidemmällä tähtäimellä, Suomen Yrittäjien liikennepoliittinen asiantuntija Emma-Stina Vehmanen sanoo.

SKAL: Hallitus ansaitsee kiitoksen

Kuljetusalan etujärjestö SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala pitää kustannustuen suurimpana haasteena aikataulua.

– Kustannustuki on hyvä alku, mutta pahoin pelkään, että sen valmistelu kestää liian kauan. Tukeen varattu summa olisi saanut olla suurempi mutta hyvä alku tämä on. Hallitus ansaitsee kiitoksen siitä, että alan ahdinko on huomioitu.

Hän ei pidä riskinä tuen epätasaista jakautumista.

– Kohdentaminen onnistuisi esimerkiksi siten, että tukea voisi hakea oikeushenkilö, jonka hallinnassa on ammattikäyttöön rekisteröityjä paketti- tai kuorma-autoja, jolle on myönnetty tavaraliikennelupa tai joka on ilmoittautunut Traficomiin tavaraliikenteen harjoittajaksi. Alamme on kovin säädelty ja mekanismit kyllä löytyvät.

Hallitus on Kujalan mukaan kuunnellut SKALin toiveita siitä, että tuessa olisi samanlaisia elementtejä kuin ammattidieselissä.

”Kustannustuki on hyvä alku, mutta pahoin pelkään, että sen valmistelu kestää liian kauan.”

Anssi Kujala, SKAL ry

– Hyvää on se, että yrittäjä voi hakea polttoaineen vero-osuutta takaisintammi-maaliskuulta. Kyseessä on siis eräänlainen ammattidieselin ja kustannustuen yhdistelmä.

Moni EU-maa, esimerkiksi Ranska, Belgia, Saksa ja Ruotsi, on alentanut polttoainevero EU-minimiin. Suomi ei ole jatkossakaan tässä seurassa.

Kujalan mukaan jakeluvelvoitteet määräaikaista poistamista kannattaisi edelleen tavoitella.

– Se olisi valtiolle halpa keino ja vaikuttaisi pumppuhintoihin enemmän kuin veron alennus.

Pauli Reinikainen