YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

26.9.2026 klo 14:00
Uutinen

Hämeen vientipalkinto Kultakeskus Oy:lle: Kansainväliseen kasvuun tähtäävä Kultakeskus Oy on hankkinut jalansijaa vientimarkkinoilta yritysostoin

Tämä teksti on konekäännetty.


Hämeen Yrittäjät on palkinnut perinteikkään hämeenlinnalaisen jalometallialan yrityksen Kultakeskus Oy:n ansiokkaasta ja määrätietoisesta vientitoiminnasta. Vientiä on viime vuosina kehitetty hankkimalla jalansijaa kansainvälisiltä markkinoilta muun muassa yritysostoin.

Kultakeskus Oy:n liiketoiminnan kasvuun tähtäävä kehityskulku saavutti elokuun lopussa yhden merkkipaalun, kun yrityksen pääomistajaksi tuli suomalainen sijoitusyhtiö Helmet Capital.

Kultakeskuksen viimeaikainen kasvukehitys alkoi vuonna 2016, kun yrityksen toimiva johto osti Kultakeskuksen sen pitkäaikaiselta omistajalta, lakitieteen lisensiaatti Jaakko Heikkilältä. Ilkka Ruoholasta tuli tuolloin yrityksen pääomistaja ja Janne Kartanosta yrityksen toimitusjohtaja ja vähemmistöosakas. Myös muita avainhenkilöitä on sitoutettu yritykseen omistusosuuksin. Nyt toteutuneessa kaupassa Ruohola myi pääosan omistuksestaan pääomasijoittajalle. Samassa yhteydessä joitain vähemmistöosakkaita eläköityi ja luopui omistuksistaan.

– Sijoitusyhtiön myötä saimme yritykseen lisää strategista osaamista. Tavoitteena on edelleen kasvaa kotimaassa ja erityisesti vahvistaa vientitoimintaamme, myyntijohtaja Mikko Joukainen kertoo.

Kultakeskus on laajentunut yritysostoin. Vuoden 2011 alusta Suomen Rahapajan palkitsemistuotteiden liiketoiminta siirtyi Kultakeskukselle. Virosta hankittiin enemmistöomistus alalla toimivasta Juveel Oü:sta vuonna 2012. Ruotsista ostettiin kahdeksan vuotta sitten perinteikäs, vuonna 1666 perustettu Sporrong-konserni. Yrityskauppojen myötä konsernin omistukseen tuli Virossa kaksi jalometallitehdasta.

– Meidän mallimme lähteä tekemään vientiä on ollut hankkia mielenkiintoinen alan yritys kohdemaasta. Olemme saaneet sitä kautta jalansijan markkinaan. Meiltä on tullut kokemus ja liiketoiminnan ohjaus, heiltä paikallinen kulttuuriosaaminen, toimitusjohtaja Janne Kartano selittää.

Kultakeskuksen henkilöstöstä huokuu vahva yhteinen henki ja tahto, asiakkaista ja laadusta välittäminen.

– Meillä asiakas on kaiken keskiössä. Olemme viejinä rohkeita ja uskomme itseemme ja tekemiseemme. Meidän valttimme on pohjoiseurooppalainen tuotanto ja se että tulemme Suomesta, Kartano jatkaa.

Se, että Kultakeskus on toiminut jo 108 vuoden ajan, herättää maailmalla mielenkiintoa ja luottamusta.

– Perinteillä on iso merkitys. Se on meidän kultainen juova. Asiakkaamme ottavat meistä selvää ja pitkä ammattihistoriamme on plussaa. Toki meidän täytyy pystyä uudistumaan ja elämään ajassa. Katseemme on vahvasti tulevassa, myyntijohtaja Joukainen tähdentää.

Ulkomaisina asiakkaina on muun muassa eri maiden kuningashuoneita, valtioita ja puolustusvoimia. Eksoottisimpia asiakkaita on keskiaasialainen Tadžikistanin valtio, jonka kaikki valtiolliset kunniamerkit Kultakeskus valmistaa ja toimittaa.

Kotimaassa eräs merkittävä asiakas on Suomen Yrittäjät, jonka jakamat ansiomerkit, kuten Yrittäjäristit, ja palkitsemisissa käytettävät Y-patsaat valmistetaan Hämeenlinnassa.

Kultakeskus Oy

  • hämeenlinnalainen jalometallituotteiden ja korujen valmistaja
  • perustettu 1918
  • päätoimipaikka on Hämeenlinnassa
  • on osa Kultakeskus Groupia
  • työntekijöitä konsernilla 200 hlöä, joista 40 Hämeenlinnassa
  • konsernin jalometallitehtaat Hämeenlinnassa, Tallinnassa ja Kuresaaressa
  • Kultakeskus Oy:n liikevaihto on noin 15 M€, josta noin 20 % viennistä
  • Kultakeskus Groupin liikevaihto on 28 M€

kuvat ja teksti: Jouni Lehtonen

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.