Petri Roininen
13.9.2022 klo 13:20
Uutinen

Helsingin Yrittäjät esittää Petri Roinista Suomen Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi

Suomen Yrittäjien liittokokouksessa 22.10.2022 Tampereella valitaan Suomen Yrittäjien hallitukselle ja valtuustolle uudet puheenjohtajat kaksivuotiskaudeksi. Helsingin Yrittäjät esittää Petri Roinista Suomen Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi.

Petri Roininen (58) on Investors House Oyj:n toimitusjohtaja, jolla on pitkä kokemus yrittäjyydestä ja erilaisista luottamustehtävistä yrittäjä- ja kiinteistöalan järjestöissä. Hän toimii Suomen Yrittäjien Kasvu- ja kansainvälisyysvaliokunnan puheenjohtajana ja Raklin Asunnot -johtoryhmän jäsenenä. Roininen on myös Korjausliikkeen puheenjohtaja vuodesta 2021 alkaen.

– Viime vuodet ovat olleet yrittäjille hyvin haastavia, ja koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että yrityksillä on parhaat mahdollisuudet selvitä haasteistaan ja menestyä. Maan suurimmalla elinkeinoelämän järjestöllä Suomen Yrittäjillä on keskeinen tehtävä vaikuttaa siihen, että yritystoiminnan tarpeet ymmärretään ja niiden parantamiseen panostetaan, sanoo Petri Roininen.

– Suomen Yrittäjien puheenjohtajakisaan lähdin mukaan eri tahojen yhteydenottojen kautta. Yritysten olosuhteet ovat muuttuneet täysin muutaman viime vuoden aikana ja edessä on edelleen haastavia aikoja. Näissä oloissa Yrittäjäjärjestön puheenjohtajalla on hyvä olla mahdollisimman laaja yrittäjyyden, yhteiskunnan ja talouselämän omakohtainen tuntemus. Tarvitaan myös vahvaa tahtoa ja kykyä edistää asioita sekä näkyvyyttä. Puheenjohtajan pitää kyetä edustamaan yrittäjiä ja vaikuttamaan niin keskusteluissa päättäjien kanssa kuin erilaisissa medioissa, kertoo Roininen.

Monimuotoista yritystoimintaa yksinyrittäjyydestä pörssiyhtiöön

Diplomi-insinööri Petri Roininen aloitti yksinyrittäjänä perustamalla vuonna 1991 Ky Roininen Consulting Kb:n. Toimittuaan välillä yritys- ja pankinjohtajana hän on vuodesta 2008 alkaen ollut mukana rakentamassa yrittäjänä tai kanssayrittäjänä 10 yritystä.

– Yrittäjäuralleni lukuisissa yrityksissä on mahtunut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Yhtä tuttua on auringonpaiste kuin valvotut yöt, kertoo Petri Roininen monimuotoisesta yrittäjäurastaan.

Yrittäjyyteen panostaminen ja kokemuksista oppiminen on myös tuottanut tulosta: hänen 2009 perustamansa Investors House on kasvanut pienestä yrityksestä pörssiyhtiöksi, jossa hän toimii toimitusjohtajana ja merkittävänä omistajana.

Yrittäjyyden edistämistä kolme vuosikymmentä

Petri Roiniselle vaikuttaminen yritysten toimintaympäristön parantamiseksi on tuttua. Hän toimi vuosina 1990–94 asiamiehenä Suomen Konsulttitoimistojen liitossa. Kiinteistöalan edunvalvontajärjestö Raklin luottamustehtävissä hän on toiminut vuodesta 2005 alkaen ja mm. luotsannut puheenjohtajana toimialajohtokuntaa yhdyskunta-, infra-, kaavoitus- ja kaupunkisuunnitteluasioissa.

Yrittäjäjärjestön luottamustoimintaan hän tuli mukaan vuonna 2011. Hän toimi Helsingin Yrittäjissä Viestintävaliokunnan varapuheenjohtajana kaksi kautta. Suomen Yrittäjissä hän on ollut Alue- ja elinkeinopolittiisen valiokunnan jäsen 2014–2017, Kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtaja 2017–2021 sekä Kasvu- ja kansainvälisyysvaliokunnan puheenjohtaja 2022 alkaen. Lisäksi Roininen on toiminut Yrittäjien 365 päivässä pörssiin -valmennusohjelman ’rehtorina’ vuodesta 2018 alkaen.

Petri Roinisella on ollut myös Helsingin kaupungin luottamustehtäviä (Kok.) vuosina 2013–2020. Vuodesta 2021 alkaen hän on toiminut Korjausliikkeen (ent. Siniset) -puolueen puheenjohtajana.

– Suomen Yrittäjät on vaikuttava järjestö, jossa yrittäjien luottamushenkilöinä tekemä työ ympäri Suomen on keskeisessä roolissa. Puheenjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on vaikuttaa siihen, että koko järjestökenttä toimii saumattomasti yhdessä yrittäjyyden, yritysten elinvoiman ja kasvun mahdollistamiseksi.

Lisätietoja

Mari Laaksonen.

Mari Laaksonen

Puheenjohtaja | Helsingin Yrittäjät
CleanMarin Oy