29.4.2019 klo 12:24
Uutinen

Janne Auvinen Verkatehtaan toimitusjohtajaksi

Hämeenlinnassa toimivan Verkatehdas Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu teatteritaiteen maisteri Janne Auvinen 1.11.2019 alkaen.

Auvinen on toiminut vuodesta 2012 Turussa Logomon tapahtumajohtajana. Hänen kaudellaan Logomo on noussut Suomen merkittävimpien kulttuuri-, viihde- ja tapahtumakeskusten joukkoon.

Lisäksi Auvinen on ansioitunut esitystilasuunnittelija, joka on osallistunut useiden kulttuurilaitosten toiminnalliseen suunnitteluun ulkomailla sekä kotimaassa, esimerkkeinä Suomen Kansallisteatteri, Musiikkitalo, Logomo ja Verkatehdas. Hän on toiminut muun muassa Suomen Kulttuuritalot ry:n puheenjohtajana ja kehittänyt alan toimintaa monessa muussakin luottamustehtävässä.

– Verkatehdas on Jouko Astorin johdolla saavuttanut merkittävän ja tunnustetun aseman suomalaisena tapahtumakeskuksena ja Hämeenlinnan vetovoiman ankkurina. Toimiala kuitenkin muuttuu nopeasti ja asiakkaiden tarpeet on kyettävä ennakoimaan, toteaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Eero Holstila.

– Verkatehtaan kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvitaan toimitilojen uusiutumista ja yhtiön palvelukyvyn kehittämistä. Hallituksen näkemyksen mukaan Janne Auvisella on erinomaiset edellytykset vastata näihin haasteisiin.

– Olen äärimmäisen innoissani ja motivoitunut päästessäni näin kerrassaan hienon joukon ja kauas nähneen Joukon tekemää työtä jatkamaan ja jakamaan! Verkatehdas on ollut aina lähellä sydäntäni, ja olen ylpeä saadessani olla osa tämän hienon talon tulevaisuutta, yksi sen rakentajista. Edessä on yhtä valoisa tulevaisuus kuin tähän asti kuljettu matka on ollut. Ilolla hyppään mukaan!, Janne Auvinen kertoo.

Janne Auvinen siirtyy Verkatehtaalle elokuun puolivälissä Jouko Astorin valmennukseen ja aisapariksi. Astor jää eläkkeelle 31.10.2019, jolloin Auvinen aloittaa toimitusjohtajana.