25.1.2020 klo 19:50
Uutinen

Jyväskylän vuoden yrittäjä 2019 -palkinto Alpa Finlandian Heikki Timlinille

Alpa Finlandia Oy:n toimitusjohtaja Heikki Timlinille ojennettiin Jyväskylän Yrittäjien myöntämä Vuoden yrittäjä -palkinto Keski-Suomen Yrittäjäjuhlassa 25.1.2020.

28-vuotias Timlin aloitti yrittämisen jo 14-vuotiaana tuomalla Saksasta mopoautoja Suomeen. Vanhempien tuontiyritys mahdollisti helpot yhteydet ja työtä pelkäämätön nuori rekisteröi autot, pesi ja myi ne eteenpäin.

Alpa Finlandian tarina sai alkunsa 2012, kun Timlin tutustui Ecuadorissa alpakkatuotteisiin. Siitä käynnistyi mielenkiintoinen matka alpakan villasta tuotettujen vaatteiden myyntiin.

Matka Peruun aiheutti miljoonien liikevaihdon

Matkan lisäksi tarvittiin toki muutakin, nimittäin uskallusta, laskelmien tekoa, heittäytymistä ja kovaa luottoa tekemäänsä. Sitä kaikkea Timliniltä löytyi.

– Parikymppisenä lähdin lomalle Ecuadoriin. Sanoin että pidän silmät auki, jos jotain kiinnostavaa tulisi vastaan, ja tulihan siellä, nimittäin alpakan villa. Suomeen palaamisen jälkeen idea alpakkaneuleista jäi vaivaamaan. Kerroin suunnitelmistani eteenpäin ja osa piti ajatusta ihan siistinä, mutta epäilivät voisiko alalla menestyä.

Timlin on aina laskenut kaiken tarkasti. Luvut kannustivat matkaan ja jälkikäteen katsottuna, alun laskelmat ovatkin pitäneet hyvin paikkaansa. Toki kovaa työtä on menestyksen eteen saanut tehdä.

Tällä hetkellä Alpa työllistää jo yhdeksän henkilöä ja tekee kovaa kasvua. Neljä vuotta sitten yrityksen liikevaihto oli 200 tuhatta euroa, viime vuonna jo 1,4 miljoonaa euroa. Parhaillaan tuotteita myydään Suomessa ja Ruotsissa. Tulevaisuuden tavoitteena on lähteä kansainvälisille markkinoille. Heikki Timlinin lisäksi yrityksessä vaikuttavat sen osakkaat Ilari Kinnunen ja Lauri Hilliaho.

Kymmenen tuhatta kiloa alpakkalankaa

Alpa Finlandian menestystä on rakennettu hiljakseen, sen suurempaa ääntä pitämättä. Vaikka yritys ei toiminnallaan ole millään lailla vaatimatonta, sen rohkeasta yrittäjästä vaatimattomuus sen sijaan huokuu.

Periksiantamattomuudesta ja vaatimattomuudesta kertoo jo osansa se, että Timlin asui yrityksen alkumetreillä kaksi vuotta asuntoautossa säästääkseen kuluissa ja kuten itse sanoo: osittain myös kokeilunhalusta.

– Yrityksen ensimmäisinä vuosina rahat olivat tiukassa ja kaikesta piti säästää. Nautin vaatimattomista oloista, vanhoista autoista ja retkielämästä, joten pelkästään säästäminen ei ollut ratkaisuun ajava voima, muistelee Heikki.

Ensimmäiset kolme vuotta olivat yritykselle kovia aikoja. Langat ja tuotanto tulivat molemmat Perusta. Pienet tilausmäärät eivät olleet tehtaalle houkuttelevia, toimitukset sakkasivat ja kulttuurilliset erot olivat huomattavia.

– Oli hetkiä, kun jouduimme todella miettimään, jatkammeko vai lopetammeko. Asiat kuitenkin kääntyivät parempaan suuntaan, kun saimme siirrettyä tuotannon Liettuaan ja nyt tilaamme Perusta vain langat.

Lankoja tuleekin vuosittain paljon – 10 000 kiloa, joka on euromäärältään sama, kuin tekisi joka vuosi kalliin omakotitalon.

Itsensä haastaminen on Timlinille tuttua ja sitä varmasti tulevaisuuskin tuo tullessaan.

– En osaa himmata, olen kova haastamaan itseäni. Mutta kun rentoutumisen tarve tulee, ajan Laukaan mökille, sahaan avannon ja lämmitän saunan.

Ei Alpaa ilman Ainomariaa

Heikin siskolla Ainomaria Haatajalla on merkittävä rooli Alpan tuotteiden suunnittelussa. Hänen intohimoinen otteensa pintoihin, muotoihin ja laadukkaisiin materiaaleihin näkyy Alpan tuotteissa. Koulutukseltaan Ainomaria on tekstiilitaiteen maisteri.

Alpan suunnittelijana on hyvä olla, sillä saan suunnitella rehellisesti omien arvojeni mukaisia laadukkaita ja eettisesti tuotettuja vaatteita. Arvostan myös sitä, että saan ajan kanssa työstää suunnitelmiani sellaisiksi tuotteiksi, joilla on oikeasti suunnittelijan kynästä lähtenyt sielu ja tarina sekä jokainen yksityiskohta ja muoto on harkittu, kertoo Ainomaria.

Vuoden yrittäjä valitaan jäseniltä tulleiden ehdotusten joukosta

Vuonna 2019 on Jyväskylän yrittäjissä ollut teemana ”elinvoimaa ja energiaa”. Teeman kautta on haluttu nostaa esille positiivista energiaa ja yrittäjäasennetta sekä yrityksen kasvu- ja kehittymismahdollisuuksia.

– Vuoden yrittäjän valinnassa halusimme ottaa näitä teemoja esille ja etsiä innovatiivista yrittäjää, joka rohkeasti uskoo omaan alaansa ja sen mahdollisuuksiin. Raadin mielestä Alpa Finlandia Oy:n yrittäjä Heikki Timlinin yrityksellä on upea kasvutarina vaativalla toimialalla. Yrittäjältä löytyy ennakkoluulottomuutta ja sinnikästä yrittäjäasennetta, perustelee Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja Maarit Venäläinen.

Vuoden yrittäjän valitsi raati, johon kuuluivat Jyväskylän kaupungilta yrityspalvelupäällikkö Risto Kovala, Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtajistoa aikaisemmilta vuosilta Sini Huolman, Petri Salminen ja Petrikki Tukiainen, sekä Jyväskylän Yrittäjien nykyinen puheenjohtaja Maarit Venäläinen.

Lisätietoja

Alpa Finlandia Oy:

Toimitusjohtaja Heikki Timlin, p. 044 998 7773, heikki.timlin@alpa.fi

Jyväskylän Yrittäjät:

Puheenjohtaja Maarit Venäläinen, p. 040 737 9138, maarit@visita.fi