13.10.2020 klo 18:27
Uutinen

Kanta-Hämeen tilannehuone: Lomautuksia ja uusia koronatartuntoja Hämeenlinnan seudulla

Keltaiset teipit hampurilaisravintolan sisällä kertovat karua kieltä. Kantahämäläiset ravitsemusliikkeet saavat ottaa sisään vain puolet asiakaspaikkamääristä. Toisen aallon rajoitukset koetaan kohtuuttomina ja alan omia toimia väheksyvinä. Nyt on käynnistymässä pudotuspeli, joka tuo mukanaan lomautuksia ja katkaisee kohentuneen työllisyyskehityksen.

– Ei ole järkeä, että otetaan yksi ala kohteeksi. Monet ravintolat eivät tule tätä kestämään, toteaa Vanajanlinna Oy:n yrittäjä Mika Walkamo.

– Varsinkin asiakaspaikkojen puolitus tulee vaikuttamaan kovalla kädellä yrityksiin.

Matkailualan edunvalvoja, Matkailu- ja Ravintolapalvelut totesivat aikaisemmin toimitusjohtajansa Timo Lapin suulla, että rajoitustoimet olivat heille suuri pettymys. Hänen mukaansa alalla menee viidestä kymmeneen vuoteen toipua korona-kriisistä.

Walkamo jakaa näkemykset. Yrittäjät kokevat, että heidän tekemänsä työ asiakkaiden ja henkilökunnan terveyden turvaamiseksi sivuutetaan.

– Yhdessäkään ravintolassa ei mistään hinnasta haluta, että henkilökunta tai asiakkaat sairastuvat. Tuntuu siltä, että ei luoteta yrityksien omavalvontaan ja tekemiseen. Monen yrityksen kohdalla, kuten meilläkin, tämä tarkoittaa yt-neuvotteluiden aloittamista. Lomautuksia on tiedossa laajalti ravintola- ja matkailualalla Walkamo ennustaa pettyneenä.

Hyvä kehitys taittumassa

Lomautusten synkkä huippulukema koettiin toukokuussa. Tuolloin työttömiä työnhakijoita oli Kanta-Hämeessä kaikkiaan 11 243. Heistä lomautettuina oli 4030. Loppukesä paransi tilannetta ja tipautti samalla lomautettujen määrää neljännekseen huipusta. Työttömien määrä pysyi toukokuuhun verrattuna samalla tasolla.

– Matkailu ja ravitsemusalalla yritykset tulevat turvautumaan lomautuksiin uudelleen. Sama huoli koskettaa laajasti muita palvelualoja, toteaa selvitysmies Juha Haukka Hämeen korona exit -ryhmästä.

Lomautukset vähenivät kesän jälkeen, mutta olivat edelleen kolminkertaisia normaalitilanteeseen verrattuna. Vastaavasti työttömien osuus oli 12 % korkeampi, kuin ennen koronaa. (Lähde: Hämeen ELY-keskus, työllisyyskatsaukset 1-8/2020)

Tartuntatilanne

Kanta-Hämeessä on todettu keskiviikkoon 14.10. mennessä yhteensä 239 COVID-19 tartuntaa. Tartuntoja on todettu erityisesti Hämeenlinnan seudulla. Alkuviikon aikana on todettu kymmenen uutta tartuntaa. Kankaantaan päiväkodissa tartunnalle on altistunut 20 lasta ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa ja heidät on määrätty karanteeniin. Karanteenissa maakunnassa oli maanantaina yhteensä 350 henkilöä.

Sairaanhoitopiirikohtaiset testaus- ja tartuntamäärät ovat seurattavissa THL:n karttasovelluksessa. Tiedot siellä ovat muutaman päivän viiveellä. Maakunnan tilanneseuranta on luettavissa päivittäin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin verkkosivuilla (linkki avautuu omaan ikkunaan).

Edit 14.10. kello 17.30 päivitetty tartuntatilanne