22.12.2017 klo 11:20
Uutinen

Kauppias, näin estät maksupäätehuijaukset: 4 vinkkiä

Maksupäätehuijaukset voi estää toimimalla oikein maksutilanteessa. Myös maksujärjestelmän valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Viime aikoina on uutisoitu maksupäätehuijauksista, joissa yritykseltä on huijattu pahimmillaan useita tuhansia euroja. Viimeaikaiset huijaukset ovat perustuneet siihen, että huijaaja on ottanut maksupäätteen käsiinsä ja päässyt valikkoon, josta voi maksaa hyvityksen kyseiselle kortille eli huijaajan tilille.

– Summan on voinut valita vapaasti. Huijaaja on laittanut oman korttinsa maksupäätteeseen ja hyvittänyt summan itselleen, Poplatek Payments Oy:n tuotekehityksestä vastaava Janne Räsänen kertoo.

Kaikissa maksupäätteissä vastaavan kaltainen hyvityksen tekeminen ei ole mahdollista. Usein riskit ovat suurimpia pienissä yrityksissä, esimerkiksi torimyyjillä tai yksittäisissä myymälöissä.

– Joissakin päätteissä hyvitykset pitää kohdistaa olemassa olevaan maksutapahtumaan ja hyvitys voi olla vain saman suuruinen kuin ostotapahtuma, Räsänen selvittää.

Näin ehkäiset maksupäätehuijaukset

1. Estä hyvitysvalikkoon pääseminen. Usein maksupäätteissä on valikko, johon pääseminen voidaan suojata salasanalla. Suojaus kannattaa ehdottomasti asettaa.

2. Liitä kassajärjestelmään. Nyt raportoidut huijaukset ovat koskeneet erillismaksupäätteitä, joita ei ole liitetty kassajärjestelmään. järjestelmään liitetyn maksupäätteen kautta ei voi tehdä vastaavia huijauksia.

3. Pyydä maksupääte aina takaisin heti sen jälkeen, kun asiakas on syöttänyt kortin päätteeseen ja antanut pin-koodin. Sen jälkeen maksupääte tulostaa kuitin. Tämän jälkeen maksupääte pitää viimeistään siirtyä myyjälle takaisin.

4. Kiinnitä maksupäätteen valinnassa huomiota turvallisuusasioihin. Ota selvää, mitä kautta hyvityksen tekeminen on mahdollista.

Kuva: iStockPhoto

Lue lisää: Uusi huijauskeino leviää entistä röyhkeämpänä

Lue lisää: ”Hyvityshuijausten tekijäjoukko on pitkälti sama”

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Osallistu Digikouluun!