YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

24.3.2023 klo 12:48
Uutinen

Keravan kaupungin ja Keravan Yrittäjien vahva yhteistyö

Keravan Yrittäjät ry:n edustajaa pyydettiin puhumaan Suomen Yrittäjien Kuntajohtajan Yrittäjät-akatemiaan meidän hyvästä yhteistyöstämme Keravalla.

Keravan Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja Annukka Sumkin kertoi pääasiassa kuntajohtajista koostuvalle yleisölle, että yhteistyö on rentoa, ihmiset tekevät yhdessä erilaisia asioita, meillä on hyvä pöhinä päällä monella eri osa-alueella, oli sitten kyse yrittäjyyskasvatuksesta, viestinnästä, edunvalvonnasta tai tapahtumayhteistyöstä.

Tällä hetkellä pohdimme tiiviisti yhdessä sitä, miten yhteistyötä strategisesti ja käytännön tasolla syvennetään ja vahvistetaan tulevaisuudessa. Keravan kaupungin elinkeinopalvelut valmistelee elinkeino-ohjelmaa. Elinkeino-ohjelman painopisteet valittiin Uudenmaan Yrittäjien käyttöönottaman Yrittäjälipun kriteerien pohjalta. Painopisteitä ovat elinkeinopolitiikka, yhteydenpito, hankinnat ja yritysmyönteisyys.

Olemme paneutuneet paljon siihen, miten eri asiat näkyvät toiminnassa käytännön arjessa ja miten niitä voi arvioida ja seurata. Asioista on keskusteltu niin säännöllisissä kuukausipalavereissa, esitelty koko Keravan Yrittäjien hallitukselle kuin järjestetty työpaja, jossa oli myös mukana myös Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy, Helsingin seudun kauppakamari sekä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda.

Hankintayhteistyö oli vahvasti esillä Yrittäjät-akatemiassa liittyen sen hyviin toimintatapoihin ja tunnistettuihin kehittämisalueihin. Yhtenä käytännön esimerkkinä mainittiin syksyllä keravalaisille yrityksille järjestettävä tapahtuma, jossa keskustellaan ja annetaan toisaalta tietoa kaupungin tulevista hankinnoista (sekä kilpailutukset että pienhankinnat) ja paikallisten yritysten mahdollisuuksista osallistua niihin. Toisaalta paikalliset yritykset voivat kertoa tarjoamistaan palveluista ja auttavat tarkoituksenmukaisten hankintakokonaisuuksien tekemisessä.

Kaupungin ja kunnan johtajat olivat hyvin kiinnostuneita meidän yhteistyöstämme. Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kertoi käytännön esimerkkejä, miten asioihin on paneuduttu. Saimme paljon positiivista palautetta muilta kunnan- ja kaupunginjohtajilta siitä, miten asioita hoidetaan Keravalla ja miten rehellisesti asioista keskustellaan, ja miten hyvä halu meillä on yhdessä kehittää vahvaa keravalaista tulevaisuutta.