Kape Aihinen on huolissaan alaa pahoin koettelevasta työvoimapulasta.
1.4.2022 klo 09:45
Uutinen

Korona sairastutti Kape Aihisen ravintolan työntekijät pahimmalla hetkellä: ”50 tuntia aikaa löytää lisää henkilökuntaa”

Huhtikuun Yrittäjäristeilyllä puhuva Kape Aihinen kokee stressiä ravintoloidensa työntekijäpulasta.

Tv:stä tuttu ravintoloitsija Kape Aihinen aloitti yrittäjäuransa jälkikäteen ajateltuna vähintäänkin haastavaan aikaan. Vuonna 2019 Aihinen lopetti työnsä Noho Partnersin palveluksessa, jossa hän johti kolmea ravintolaa, muun muassa palkittua Savoyta.

– Tuli fiilis, että haluan lähteä tekemään jotain muuta. Nyt jatkan yrittäjyyttä kolmannessa polvessa, isäni ja isoisäni jalanjäljissä.

Vuoden 2019 toukokuussa hän hankki omistukseensa turkulaisen Roster-ravintolan ja oli seuraavana vuonna hän perustamassa Helsinkiin Version-ravintolaa.

Sitten iski koronapandemia.

– Ei tässä ole liiemmin päässyt yrittäjyydellä leijumaan. Joka päivä pitää taistella ja miettiä, mistä saa voita leivän päälle.

Nyt Aihisen Roster on avattu koronan jälkeen uudestaan. Lähitulevaisuus on pitkälti hämärän peitossa.

”Ei tässä ole liiemmin päässyt yrittäjyydellä leijumaan.”

Kape Aihinen

– Henkilökunnan hyvinvointi ja työntekijöiden löytäminen tuottavat eniten stressiä. Kun henkilökuntaa ei ole, on vaikea miettiä, miten pystyn pitämään ravintolaa auki. Pelonsekaisin tuntein tässä mennään tulevaa kohti.

Aihinen osallistuu huhtikuussa Yrittäjäristeilylle, jonka teemana on tällä kertaa hyvinvointi. Yrittäjäristeily risteillään 23.-24.4.2022 m/s Silja Europalla. Ilmoittaudu risteilylle täältä!

Korona iski pahimmalla hetkellä

Ravintolayrittäjyyden lisäksi Aihinen työllistää itseään pitämällä luentoja ja koulutuksia ympäri Suomea. Juuri nyt hän ei ole miettimässä uusien ravintoloiden perustamista.

– Kassaan pitää saada nyt rahaa. Aika näyttää, laajennanko ravintolatoimintaa. Nykyiset pitää ensin saada kannattaviksi. Kun katsoo tilastoja suomalaisten ravintoloiden käyttöasteesta, yritykset tekevät normaalioloissa 1–3 prosenttia voittoa. Itse en aio tehdä velkaa velan päälle.

Aihinen uskoo, että toukokuu on ensimmäinen potentiaalinen kuukausi monelle ravintolalle. Silloin nähdään, lähtevätkö asiakkaat liikkeelle.

Ensi lauantaina Roster-ravintolaan on varattu ruokailut 180 henkilölle. Aihinen on mietteissään, sillä kaksi ravintolan työntekijää on sairastunut koronaan.

– Meillä on nyt kolme tarjoilijaa terveenä. Ravintola aukeaa lauantaina kello 15. Tässä on noin 50 tuntia aikaa hankkia lisää henkilökuntaa, Aihinen kommentoi torstaina iltapäivällä.

Kaappaus keittiössä opetti kaksi asiaa

Aihinen täyttää toukokuun lopussa 50. Hän kävi 45-vuotiaana ikäkausitarkastuksessa, jonka jälkeen ruokavalio muuttui.

– Vähän oli kolesteroli korkealla. Jätin ylimääräiset sokerit pois, vaihdoin rasvattomaan rahkaan ja lopetin virvoitusjuomien käytön, hän kertoo.

Suositusta Kaappaus keittiössä -tv-ohjelmasta tuttu Aihinen kertoo Yrittäjäristeilyllä muun muassa ruoka-aikojen ja ruokarytmien tärkeydestä.

– Lapsiperheissä olisi tärkeää syödä yhdessä lasten kanssa. Aikuisten tulisi pitää ruokarytmi sellaisena, että syödään kolmen tunnin välein, viisi ateriaa päivässä. Silloin on aika hyvä ihminen.

Tv-ohjelmaa tehdessään Aihinen on kiertänyt 70:n suomalaisen perheen keittiössä. Tämä on opettanut suomalaisten ruokatottumusten merkittävimmät ongelmat.

– Ne ovat suunnittelemattomuus ja syömättömyys. Etenkin kiireisessä arjessa suunnitelmallisuus korostuu. Lähtökohta on kuitenkin se, että jääkaapissa on jotain, mitä syödä.

Pauli Reinikainen