16.4.2020 klo 14:55
Uutinen

Kotimainen verkkokauppa on piristynyt koronakriisin aikana – ”Kävijämäärä on korkeampi ja hulinaa riittää”

Kuluttajat ovat osoittaneet tukensa yrittäjille ostamalla enemmän kotimaisista verkkokaupoista. Koronakriisi on synnyttänyt myös uusia verkkokauppiaita ja verkkokauppatoimittajakin on saanut uusia oivalluksia. Alun into on kuitenkin laantunut.

Koronaepidemia on hiljentänyt kivijalkakauppojen asiakasvirran, mutta onneksi ainakin osaa paikkaa verkkokaupan myynti.

Tampereelta toimiva vastuullisen muodin ja lifestyle-tuotteiden verkkokauppa Weecos kertoi maaliskuun lopussa tiedotteessaan, että sen verkkokaupan myynti on kasvanut 160 prosenttia koronakriisin puhkeamisen jälkeen. Ostojen määrän kasvu oli 210 prosenttia.

Alun hurjan nousun jälkeen kasvu on tasaantunut, mutta on edelleen normaalia parempi.

– Kävijämäärä on korkeampi ja hulinaa riittää. Meillä on ollut hyviä avauksia ja tarjouksia. Tue yrittäjää -somekampanja osoitti, että ihmiset halusivat tukea meitä. He tägäsivät meitä useisiin somekanavien julkaisuihin ja levittivät sanaa, toimitusjohtaja Hanna Lusila kertoo.

Weecosin myymistä brändeistä ja tuotteista 90 prosenttia on suomalaisia. Ajanjaksosta helmikuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin verrattuna maaliskuun puolesta välistä huhtikuun puoleen väliin Weecoksen yksittäisten ostojen määrä on kasvanut 155 prosenttia. Liikevaihto on kasvanut 133 prosenttia ja konversioprosentti, eli ostettujen tuotteiden määrä kävijämäärään verrattuna, 78 prosenttia.

– Kuluttajat ovat lähettäneet tsemppiviestejä ja kiittäneet mahdollisuuksista löytää Suomi-brändejä. Myös reaktioiden määrä Instagramin stooreissa on kasvanut, Lusila kertoo.

Kokeilijoita riittää

Sosiaalisen median kampanjoita ja alustoja, joissa yrittäjät voivat ilmoittaa tuotteistaan ja palveluistaan, syntyi koronakriisin alkuvaiheessa useita. Suomen Yrittäjät kokosi niitä Auta pientä -kampanjasivustolle.

Yksi kampanja oli Pelastetaan kauppa, jonka takana oli verkkokauppatarjoaja Vilkas ja Ohjelmisto- ja e-business yrittäjät ry.

Vilkas tarjoaa kivijalasta verkkokauppaan siirtymistä puolen vuoden kokeilujaksolla ilmaiseksi.

– Ensimmäisellä viikolla uusia verkkokauppiaita tuli 300. Sen jälkeen tahti hieman laantui, mutta kokeilijoita on tullut yhteensä vajaa 600, mikä on nelinkertainen määrä normaaliin verrattuna, Vilkkaan toimitusjohtaja Markku Korkiakoski kertoo.

Moni kokeilija on kivijalkakauppias, joka ei ole nähnyt verkkokauppaa omana toimintatapanaan.

– Kokeilujakson jälkeen nähdään, kuinka moni heistä jää verkkokauppiaiksi, eli vielä sitä ei osata sanoa, hän jatkaa.

Uusia oivalluksia

Kokeilu on kuitenkin tarjonnut hyviä oivalluksia ja avauksia. Korkiakoski kertoo, etteivät he itsekään ole osanneet ajatella ravintola-alaa tai parturi-kampaamoja ja kauneushoitoloita asiakkainaan.

– Ravintola-alan toimijat ovat itse aktivoituneet. Mietimme yhdessä, miten etämyyntiä voisi hyödyntää ja se on toiminut todella hyvin! Parturi-kampaamot ja kauneushoitolat ovat myyneet hoitotuotteita ja lahjakortteja, Korkiakoski kertoo.

Vilkas kerää tietoa omista asiakkaista koostuvaan indeksiinsä, jonka otanta on noin 2 000 verkkokauppiasta.

Tilausmäärät ovat indeksin mukaan kasvaneet 54 prosenttia, mutta euromääräinen myynti on laskenut prosentin. Keskimääräisen ostoksen summa on tippunut 35 prosenttia.

– Se on sinänsä loogista. Kaikki ylellinen ja ylimääräiset hankinnat on laitettu jäihin. Esimerkiksi kallis muoti, korut, kellot ja kengät ovat ottaneet eniten iskua. Lääkkeet, luontaistuotteet, tee-se-itse tuotteet, käsityöt, rautakauppa, elektroniikka ja urheiluvälineet ovat taas nousussa, Korkiakoski kertoo.

Kuljetusalalla on ruuhkaa

Vilkastunut verkkomyynti näkyy luonnollisesti myös logistiikka-alan toimijoilla. Kuljetusyhtiö PostNord kertoo, että kotitoimitusten määrä on kolminkertaistunut.

Posti puolestaan kertoo maalis-huhtikuun vaihteessa tehdyssä kyselyssään, että ruuhka on aiheuttanut myös hankaluuksia. Vastaajista 12 prosenttia kertoi, että ostaminen verkosta ei onnistunut, sillä tuote tai tavara oli loppunut tai kuljetusta ei ollut saatavilla.

– Nopeasta kasvusta huolimatta olemme onnistuneet nostamaan kapasiteettia koko maassa, mutta joudumme tekemään poikkeusjärjestelyjä saadaksemme kaiken perille. Työllistämme satoja alihankkijoita ja teemme kaikkemme, jotta pystymme tukemaan suomalaista kauppaa tässä vaikeassa tilanteessa, sanoo Postin kotimaan pakettiliiketoiminnasta vastaava johtaja Arttu Hollmérus sanoo.

Matkahuolto on huomannut rahdin ja pakettiliikenteen määrissä kasvua, ja se on toimitusjohtaja Janne Jakolan mukaan tehnyt hartiavoimin töitä, jotta sekä huoltovarmuus että palvelutaso pysyy yllä.

Linja-autoliikenteen vuoroja on karsittu, joten kuljetusyhtiöt ja rekkakuljetukset ovat paikanneet vajetta.

– Matkahuollon pakettimäärät ovat olleet kasvussa koko alkuvuoden ajan verrattuna vuoteen 2019 ja kasvu on kiihtynyt korona johdosta. Verkostossamme liikkuu tällä hetkellä lähes sama määrä paketteja kuin jouluna ja kotiinkuljetuksia teemme päivässä enemmän kuin normaalisti viikossa. Poikkeustilan alettua noutopisteisiin toimitettavien pakettien määrä on moninkertaistunut normaalitilanteeseen verrattuna, Jaakkola kertoo.

– Näyttäisi siltä, että pikamuodissa on laskua ja kotimaisessa verkkokaupassa on kasvua. Toki niissä on eroja, mutta onnistumisiakin on. Menestyshän ei ole automaattista, Jakola sanoo.

Kasvua kaikissa ikäryhmissä

Postin tietojen mukaan eniten verkko-ostamista ovat lisänneet 18-34-vuotiaat, joiden verkkokauppakäyttäytyminen on muutenkin aktiivisinta. Myös vanhimmissa 65-79-vuotiaiden ikäryhmässä, joka käyttää verkkokauppaa vähiten, verkko-ostaminen on lisääntynyt 12 prosenttia.

Verkko-ostaminen on lisääntynyt pääkaupunkiseudulla 27 prosenttia, mutta harvaan asutuilla seuduillakin kasvu on ollut 18 prosenttia.

Posti kyselyssä tuoteryhmissä näkyy kotona oleminen. Voimakasta kasvua näkyy ruuan, lääkkeiden ja pelien, harrastustuotteiden sekä kirjojen kaupassa. Digitaalisten sisältöjen tilaukset oli rajattu kyselyn ulkopuolelle.

Toivottavasti trendi säilyy ja vahvistuu. Postin raporttien mukaan alkuinto kotimaisiin verkkokauppoihin on jo tasaantunut.

Kaupan liitto kertoo puolestaan, että verkko-ostoksissa valintoja määrittää usein hinta. Kansainväliset, usein aasialaiset, verkkokaupat saavat Kaupan liiton mukaan epäreilua kilpailuetua tuoteturvallisuuden ja jopa tietoturvallisuuden kustannuksella.

Koronakriisin on kuitenkin arveltu muuttavan ihmisten kulutuskäyttäytymistä.

– Ehkä viimeaikaiset surkuhupaisat käänteet kiinalaisten hengitysmaskien ja suojavarusteiden laadusta havahduttavat meidät arvostamaan eurooppalaisen tuoteturvallisuuden lisäksi myös sääntöjä noudattavia kauppojamme, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja toivoo.

Juttua muokattu 16.4. klo 19.01. Lisätty Matkahuollon toimitusjohtaja Janne Jakolan kommentti pakettimäärän kasvusta.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi