15.6.2020 klo 21:36
Uutinen

Lähes tuhat kantahämäläistä ehti hakemaan koronatukea ELYstä – käsittelyaika kaksi kuukautta

ELY-keskuksen pienyrityksille suunnatun koronarahoituksen haku päättyi maanantaina 8.6. Kaikki määräaikaan mennessä jätetyt hakemukset käsitellään koronarahoituksen ehtojen mukaisesti, mutta uusia hakemuksia ei ole enää mahdollista lähettää. Kuntien yksinyrittäjätuet, maaseutuyritysten, maatalouden ja kalatalouden tuet ovat edelleen haettavissa, samoin ravintoloiden tuet ja hyvitykset.

ELYn koronatukea sai hakea työnantajayritykset, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. Tukihakemuksia tuli Kanta-Hämeestä 912 ja naapurimaakunnasta Päijät-Hämeestä 1038 yrityksestä. Haettava euromäärä oli yhteensä lähes 62 miljoonaa euroa. Tilanneanalyysihakemuksia oli Hämeessä yhteensä 1003 ja kehittämishankkeisiin 947.

Myönteisiä päätöksiä Kanta-Hämeessä on tehty 8.6. mennessä yhteensä 349 kappaletta, ja näillä päätöksillä tukea on myönnetty yhteensä lähes 4,2 miljoonaa euroa. Keskimääräinen käsittelyaika on tällä hetkellä kaksi kuukautta.

– Hakemusten käsittely jatkuu myös kesäaikana normaalisti. Tällä hetkellä hakemuksista on käsitelty noin puolet, kertoo Hämeen ELY-keskuksen E-vastuualueen johtaja Jarmo Paukku.

ELY-keskuksen koronarahoitusta varten keväällä perustettu neuvonta auttaa vielä kesän ajan yrittäjiä rahoitusasioissa. Neuvonnasta saa tietoja muun muassa maaseudun ja kalatalouden tuista sekä ravintoloiden väliaikaisista tuista ja hyvityksistä.

Tuki on tähän mennessä jakaantunut useille eri toimialoille. Tukea on mennyt eniten seuraaville toimialoille:

  1. Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  2. Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja -pyörien korjaus
  3. Kuljetus ja varastointi

Tästä linkistä voit katsoa kaikki myönteiset rahoituspäätökset (8.6.).

Muita kiinnostavia aiheita