Auntien perustaja Mervi Lamminen uskoo, että henkisen hyvinvoinnin etäpalvelut kasvattavat suosiotaan.
9.2.2022 klo 09:01
Uutinen

Mervi Lamminen selvisi uupumuksesta ja päätti lähteä henkisen hyvinvoinnin sanansaattajaksi: ”Toimivasta kropasta ei ole mitään hyötyä, jos mieli ei toimi”

Mervi Lamminen puhuu tuoreessa Yrittäjän podcastin jaksossa mielen hyvinvoinnista ja henkisen hyvinvoinnin merkityksestä.

Kuutisen vuotta sitten Mervi Lamminen kärsi loppuunpalamisesta. Vielä tuolloin hänelle ei ollut selvillä, että tulevina vuosina hän tarjoaa perustamansa yrityksen kautta hyvinvointipalveluita, joiden tarkoituksena on nimenomaan parantaa henkistä hyvinvointia. Lamminen on vieraana Yrittäjän podcastissa.

Vuonna 2015 perustettu Auntie Solutions nousi joulukuussa otsikoihin, kun se sai kymmenen miljoonan euron rahoituksen pääomasijoittaja Verdanelta. Rahoituksen avulla yhtiötä on tarkoitus kasvattaa kansainvälisille markkinoille. 

– Auntien perustaminen kypsyi hiljalleen. Olen itse saanut aikanaan ison avun terapiapalveluista ja keskusteluavusta. Silloin mietin, miksi terapiaan liittyy niin iso stigma. Ajattelin, että ihmisten pitäisi enemmän harjoittaa omaa mieltään ennaltaehkäisevästi, Lamminen kertoo.

Auntie tarjoaa yrityksille suunnattuja mielen hyvinvointipalveluja virtuaalisella alustalla. Yhä useampi suhtautuu avoimesti psykologista tukea tarjoaviin palveluihin ja mielen harjoittamiseen.

”Ajattelen niin, että 5AM-tyyppiset johtajat ovat vähemmistössä tässä ajassa.”

Mervi Lamminen

– Hyvin toimivasta kropasta ei ole mitään hyötyä, jos mieli ei toimi. Kuudessa vuodessa on tapahtunut huikea muutos, ei pelkästään Suomessa vaan globaalisti. Ollaan herätty henkisen hyvinvoinnin merkitykseen. Silloin kun sairauspoissaolot huutavat punaista ja ykkösenä ovat mieleen liittyvät diagnoosit, ei puhuta juuri koskaan kolmen päivän poissaoloista vaan pitkistä ajoista.

Lamminen uskoo, että tehokkuuden ihannointi ja sen optimoiminen on hiljalleen siirtymässä taka-alalle yritysmaailmassa.

– Ajattelen niin, että 5AM-tyyppiset johtajat ovat vähemmistössä tässä ajassa, itse ainakin törmään heihin paljon vähemmän nykyisin. Toki varmasti on heitä, joille aikaisin herääminen ja äänikirjan kuunteleminen tuplanopeudella sopii. Siinä tehdään virhe, että samaa suositellaan heille, joille se ei todellakaan toimi. Kenellekään ei sovi viiden tunnin yöunet.

Kuuntele lisää Mervi Lammisen ajatuksia Yrittäjän podcastista Spotifysta, Supla-palvelusta tai Googlen podcast-palvelusta. Yrittäjän podcast on ehdolla Audioland Awards -tapahtumassa. Lue lisää ehdokkuudesta täältä.

Pauli Reinikainen