Mummi, äiti ja tytär hoitavat jalkoja saman katon alla – “En vain osaa kutsua äitiä Anneksi”

Siivoa jälkesi, äitisi ei ole töissä täällä. Näin lukee munkkiniemeläisen jalkahoitolan taukotilassa. Oikeastaan se pitää paikkansa vain yhden työntekijän kohdalla.

Vuodesta 1985 Munkkiniemen puistotiellä sijainnut jalkahoitola on nykyisin äidin, tyttären ja tyttärentyttären työpaikka. Anne Mikkolalla, 67, hänen tyttärellään Krista Tervosella, 45, ja hänen tyttärellään Katarina Tervosella, 20, on omat toiminimet, mutta he jakavat yhteiset toimitilat, kustannukset sekä jalkahoitoloidensa kattonimen Jalkojesi Terveydeksi.

Kaikki alkoi, kun Anne Mikkola, silloinen Ripatti, valmistui jalkojenhoitajaksi joulukuussa 1984 Helsingin IV terveydenhoito-oppilaitoksesta. Hän sai vihiä, että munkkiniemeläinen jalkahoitola oli aikeissa muuttaa toiselle paikkakunnalle.

– Otin yrittäjään yhteyttä, ja sovittiin, että minä jatkan. Hän oli erittäin ystävällinen ihminen eikä halunnut yhtään rahaa liikkeenvaihdosta. Hän sanoi, että tuo tänne vain ajanvarauskirjasi, hän jatkaa siihen suoraan omia asiakkaitaan. Kun aloitin ensimmäisen työpäiväni, minulla oli heti kahdeksan tunnin lista täynnä, Anne kertoo.

– Se oli loistava alku!

Äiti houkutteli alalle

Annen tytär Krista Tervonen ei aivan pienestä pitäen innostunut jalkojen hoitamisesta. 

– Minusta piti tulla eläinlääkäri, mutta parikymppisenä se kaatui pahaan heinä- ja eläinallergiaan. Äiti houkutteli alalle, mutten ollut siihen vielä silloin valmis.

Krista kävi lukion jälkeen töissä ja suoritti tradenomiopintoja, kunnes jäi äitiyslomalle, kun Katarina syntyi. Sitten Krista teki vähän aikaa markkinointi- ja myyntiassistentin tehtäviä.

– Rupesin kokemaan voimakasta merkityksellisyyden puutetta työelämässä, ja silloin äiti sanoi, että tule nyt opiskelemaan tälle alalle. Sitten ajattelin, että miksi ei, kuulostaa itse asiassa tosi hyvältä. 

Hän opiskeli jalkojenhoidon ammattitutkinnon, jota Anne-äiti opetti Helsingissä Suomen Kosmetologikoulussa. Krista valmistui 2010 jalkojenhoitaja AT:ksi ja jäi toisen lapsensa kanssa äitiyslomalle. Sitten hän perusti oman toiminimen Espooseen. Yritystoiminta pyörähti hyvin käyntiin. Noihin aikoihin Annen hoitolan lähellä ollut isompi liiketila oli vapautumassa, ja äiti soitti tyttärelleen houkutellakseen häntä Munkkiniemeen. 

– Siellä ollaan oltu nyt 12 vuotta, Krista sanoo.

Ammatinvalintatesti yllätti

Yläasteen yhdeksännellä luokalla Katarina Tervonen teki tietokoneella pitkän ja monipolvisen ammatinvalintatestin.

– Testi antoi tulokseksi muun muassa hammashygienistin, baarimestarin ja jalkaterapeutin. Luin sen ja mietin, että olenko jossain piilokamerassa, Katarina naurahtaa.

Viikon-pari mietittyään Katarina tuli siihen tulokseen, että jalkojenhoito voisi todella olla hänen alansa. Hän etsi oppilaitoksen, jossa saattoi suorittaa sekä ylioppilas- että ammattitutkinnon, ja lähti opiskelemaan Stadiaan Helsingin Vallillan toimipisteeseen. Sieltä hän valmistui kolmessa vuodessa ylioppilaaksi ja lähihoitajaksi jalkojenhoidon osaamisalalta.

Valmistuttuaan myös Katarina perusti toimipisteensä Munkkiniemeen. Vanhoissa tiloissa olisi ollut ahdasta, ja Katarinan ehdotuksesta he vuokrasivat samassa kivijalassa vapautuneen toimitilan.

– Remontoimme tilat ja saimme sinne myös toimiston, pukuhuoneen ja varaston. Nyt meillä on siis kahdet tilat kadunkulman molemmin puolin, Katarina kertoo.

Anne on jäänyt eläkkeelle pari vuotta sitten, mutta sanoo harrastavansa työntekoa kolmena päivänä viikossa.

– Kun minulla työt vähenevät, niin Katarinalla lisääntyvät, hän sanoo.

Asiakkaat tietävät, että saman katon alla toimii kolme sukupolvea. 

– Yritin alkuun olla ammattimainen, mutta en osaa puhutella äitiä Anneksi. Täällä kutsutaan, että äitii, mummii, Krista sanoo.

Naiset ovatkin saaneet palautetta siitä, että jalkahoitolassa on ihana käydä. 

– Asiakkaista ilmapiiri tuntuu kodikkaalta. Asiakkaitakin meillä on monessa sukupolvessa. Täällä ovat käyneet ensin isovanhemmat, sitten heidän lapsensa, sitten lapsenlapset. Asiakaspiirissäkin on siis ylisukupolvisuutta, Krista kertoo.

Äitiroolin himmailua

Eikä järjestelystä tietenkään ole valittamista itse perheelläkään. Kaikki sanovat, että minkäänlaisia riitoja ei ikinä ole ollut.

– Joskus minulta on kysytty, onko meillä skismaa, kilpailemmeko keskenämme tai tuleeko sanomista, mutten muista, että kertaakaan olisi oltu nokat vastakkain mistään, pelaamme hyvin yhteen, Anne sanoo.

Katarina kuvailee, että kaikki ovat sopeutuneet hyvin ammattimaiseen rooliin, vaikka ovatkin samaan aikaan äitejä ja tyttäriä.

– Olemme tavallaan samalla tasolla ammatillisesti. On ollut hienoa, että äiti-tytär-roolit voivat muuttua, ja kuitenkin pysyä samana. 

Anne arvelee, että sopeutumisessa on kysymys henkilökemioista. Jos muutenkin tullaan hyvin juttuun, työtkin onnistuvat yhdessä.

– Me olemme kaikki aika vahvoja persoonia. Lapsena ja teininä halusin tehdä kaiken itse, ja sanoin äidille, ettei tule tunkemaan nokkaansa mihinkään. Kun tulin tähän työhön, oli kuitenkin helppoa kysyä äidiltä mielipidettä ja pyytää apua. Sitä kautta tuntuu, että jopa töistä erillinen kotiminä pyytää helpommin apua, Katarina pohtii.

Anne taas pyrkii tietoisesti olemaan enemmän kollega kuin äidillisiä neuvoja jakeleva henkilö.

– Yritän himmata sellaista äitiroolia itsessäni. Kaikilla meillä on sellainen tahtotila, että saadaan hommat toimimaan mahdollisimman hyvällä tavalla. 

Isotädin perässä

Annen isotäti eli isoäidin sisko oli yksi Suomen ensimmäisiä jalkojenhoitajia. Hän aloitti vastaanoton 1950-luvulla, ja lapsena Anne oli usein mukana seuraamassa työtä.

– Istuin pikkujakkaralla hänen vieressään ja katselin kiinnostuneena sitä hommaa. Isotädin tytär oli samaa ikäluokkaa kanssani, ja häntä raivostutti, kun istua kyhjötin vastaanotolla enkä lähtenyt ulos leikkimään.

– Isotäti ei ollut syy, miksi rupesin jalkojenhoitajaksi, mutta varmasti se jäi jonnekin takaraivoon, Anne sanoo.

Krista ja Katarina taas ovat pienenä molemmat kulkeneet äitiensä mukana työpaikalla.

– Kesäaikaan ei ollut koulua, ja lähdin äidin mukana aamuisin Munkkiniemeen. Koneen talon takana on ollut vuosikymmeniä ja on edelleen ohjattua leikkipuistotoimintaa lapsille. Vietin siellä päiväni ja sitten tulin takaisin äidin työpaikalle, Krista muistelee.

Täsmälleen samanlaisia muistoja on Katarinalla.

Koko ajan ajan tasalla

Alan asioiden edistäminen ja viimeisimmän tiedon opiskelu on kaikille tärkeää. Anne on tällä hetkellä Suomen jalkojenhoitaja- ja jalkaterapeuttiliiton puheenjohtaja, Krista varajäsen. Anne on toiminut alan opettajana ja ollut ammattiliiton aktiivi lähes koko uransa. He käyvät myös kouluttautumassa kansallisissa ja kansainvälisissä konferensseissa. Krista opiskelee paraikaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa sosiaali- ja terveysalan palvelujen ja liiketoiminnan johtamisen tutkinto-ohjelmassa.

– Tässä työssä ei ole koskaan valmis, eikä voi jäädä laakereilleen lepäämään, Anne sanoo.

Jalkahoitajien toimenkuvaan kuuluvat monenlaiset jalkoihin liittyvät asiat.

– Me teemme terveydellistä jalkojenhoitoa, eli meidän asiakaskunnassamme on vähemmän niitä, joiden jalat ovat täysin terveet, jalkaterapeutiksi vuonna 2016 valmistunut Krista kertoo.

Jalkahoitajat ja -terapeutit hoitavat laajalla skaalalla kaikkea jalkohin liittyvää, kuten jalkojen aineenvaihdunnan ja verenkierron häiriöitä, vammoja, ihosairauksia, kynsimuutoksia ja kävelyongelmia. Repertuaariin kuuluu myös ongelmien juurisyiden selvittäminen ja niiden ehkäisy.

Harrastukset ja erilaiset sairaudet, kuten diabetes, voivat vaikuttaa jalkoihin. Ikäihmisillä vaivat ovat erilaisia kuin työikäisillä tai lapsilla. Katarina kertoo, että hänen nuorin asiakkaansa on ollut nelivuotias, vanhin 103. Joidenkin kanssa ystävystytään.

– Monet asiakkaat näkevät meitä useammin kuin omia perheenjäseniään. Eilenkin joku sanoi, että nyt lapsenlapsi täyttää 18, ja mä sanoin, että justhan se vasta syntyi, Anne nauraa.

Kaikki tuntevat olevansa oikealla alalla. Anne arvioi jäävänsä oikeasti eläkkeelle täytettyään 70, mutta Krista epäilee, ettei äiti vain malta jäädä kokonaan pois töistä.

– Koskaan ei ole ollut sellaista päivää, etteikö töihin olisi kiva tulla, Anne kiteyttää tunnelmat.