22.2.2021 klo 16:03
Uutinen

Museo avasi rajoitetusti näyttelynsä, elokuvateatteri turhautui kiristyviin rajoituksiin: ”Tuntuu kiusanteolta, väärältä ja tehottomalta”

Kulttuurialan mitta on täynnä epäloogisia ja -reiluja rajoituksia. – Naapurissa voi juoda keskiolutta ja syödä chilipähkinöitä naama kiinni toisessa, joten on vaikea ymmärtää, miksi kulttuurisisältöjen tuottajat joutuvat kärsimään näin paljon, elokuvateatteri Rivieran yrittäjä Atte Laurila pohti.

”Jos tämä olisi ravintola, täällä saisi olla yhtä aikaa 67 ihmistä. Mutta jos tässä tilassa järjestetään julkinen elokuvanäytös, täällä saa olla vain 6 ihmistä”.

Näillä sanoilla alkaa Helsingin Kalliossa sijaitsevan elokuvateatteri Rivieran sosiaalisen median palvelu Instagramissa julkaisema avautuminen viikonloppuna.

Yleisötilaisuuksien osallistujamäärien rajoituksia tiukennetaan kymmenestä kuuteen koronavirustautitilanteen vuoksi.

Kulttuurialan toimijoiden keskuudessa ymmärrys on loppu, varsinkin kun naapuribaarissa saa istua kansaa lähes normaaliin tapaan. Ravintolassa saa olla 75 prosenttia normaalista kapasiteetista, mikä Rivierassa olisi 67 asiakaspaikkaa, ellei se myisi lippuja yleisötapahtumaan. Normaalisti kapasiteetti on 90 asiakaspaikkaa. Nyt se on siis kuusi. Riviera myy edelleen yksityistilaisuuksia kymmenelle hengelle.

– Aikaisemmin olemme ymmärtäneet rajoitusten tiukentumisia, mutta kymmenestä kuuteen vähentäminen tuntuu kiusanteolta, väärältä ja tehottomalta. Ymmärrämme, että viranomaisten on vaikea tehdä päätöksiä, mutta halusimme tuoda esiin, miltä tämä näyttää meidän toiminnan kannalta, yrittäjä Atte Laurila sanoo.

Sekin olisi helpompi niellä, jos kaikki ottaisivat osaa talkoisiin, mutta nyt Kallion noin 500 ravintolaksi rekisteröidystä paikasta, Riviera on muutaman muun ohella ainoita, jotka joutuvat toimimaan tiukempien rajoitusten mukaan. Rivierassa on itsenäisesti toimiva baari ja keittiö.

– Naapurissa voi juoda keskiolutta ja syödä chilipähkinöitä naama kiinni toisessa, joten on vaikea ymmärtää, miksi kulttuurisisältöjen tuottajat joutuvat kärsimään näin paljon, Laurila jatkaa.

Amos Rex käytti omaa harkintaa lain sallimissa rajoissa

Kulttuurialan toimijat ovat yrittäneet nostaa asiaansa esiin, mutta vastakaikua viranomaisten taholta tai päättäjiltä ei ole juuri tullut.

– Kulttuurin merkitystä kriisin kestämisen ja mielialan ylläpitämisen kannalta on mielestäni aliarvioitu. Me pystymme järjestämään museokäynnin turvallisesti. Mielestäni myös teatterissa ja konsertissa voisi käydä turvallisesti. Kokonaissulkeminen on mielestäni ylimitoitettua, Helsingin keskustassa näyttelynsä rajoitetusti avanneen taidemuseo Amos Rexin museojohtaja Kai Kartio sanoo.

Amos Rex sulki viime keväänä ovensa valmiuslain edellytysten mukaisesti. Syksyllä museoiden kiinnipitäminen oli enää suositus.

– Noudatimme suositusta ajatellen, että sitä täsmennettäisiin, kuten oli tarkoitus, mutta näin ei tapahtunut. Olemme yksityinen museo ja meille rajoitus on vain suositus, eli meillä on mahdollista käyttää omaa harkintaa.

Amos Rex on avannut ovensa äärimmäisen varovaisten toimenpiteiden kautta. Lippu pitää ostaa etukäteen tietylle ajankohdalle. 2000 neliön näyttelytiloihin otetaan kerrallaan vain 30-40 ihmistä, kaikilla on maskipakko ja turvavälietäisyyksiä vahditaan. Käsidesiä on tarjolla joka käänteessä.

– Olemme saaneet vastaamme pienen, onnellisen ja innostuneen joukon. Ääretön innostus kertoo patoutuneesta tarpeesta päästä jonnekin. Moni on sanonut, että ’lopultakin”, Kartio sanoo.

Laurila allekirjoittaa Kartion näkemyksen.

– Jotain ihmisten täytyy päästä tekemään, mutta sen pitää olla turvallista. Elokuvateatterissa ihmiset eivät edes puhu, kun ne katsovat elokuvaa. Ilmanvaihto on suunniteltu moninkertaiselle ihmismäärälle kaikissa teattereissa. Vaikea keksiä, mikä olisi turvallisempaa tekemistä, kuin ehkä hiihtäminen, ja nekin kelit ovat kohta ohi, Laurila pohtii.

Välttämätöntä, suhteellista ja tarkkarajaista?

Kansallisgallerian johtajat ovat vedonneet museoiden avaamisen puolesta. Suomen elokuva-alan keskusjärjestö Suomen Filmikamari sekä yli 100 alan yritystä ja yhteisöä kirjelmöi viranomaisille helmikuun puolivälissä ja vaati rajoitusten lieventämistä.

Kirjelmän allekirjoittajat pitävät aluehallintovirastojen yleisötilaisuuksien rajoituksia elokuvateattereiden osalta lainvastaisina, sillä ne eivät täytä välttämättömyyden, suhteellisuuden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta. Allekirjoittajat vaativat välittömästi muuttamaan lainvastaisia koronarajoituksia niin, että ne sallivat elokuvateattereiden toiminnan turvallisella tavalla.

Suomessa, eikä lehtitietojen mukaan koko maailmassa, elokuvateattereihin ei ole jäljitetty yhtäkään koronavirusketjua.

Myös Rivieran Atte Laurila on allekirjoittajien joukossa.

– Suomessa on noin 10 000 ravintolaa ja ne ovat merkittävä työnantaja. Elokuvateattereita on noin 200. Tuntuu, että pieniä toimialoja jää kriisin hoidossa huomiotta ja aloja kuullaan vähän.

Kaikki temput kokeiltu

Riviera on yrittänyt kaikkensa sopeutuakseen koronarajoituksiin. Se on vähentänyt asiakaspaikkoja ensin 40:een, sitten 20:een ja lopulta kymmeneen asiakaspaikkaan. Yritys sai Business Finlandin myöntämän 100 000 euron kustannustuen, jonka turvin se kehitti muun muassa lipunmyynti- ja ennakkotilausjärjestelmän, jonka avulla asiakas voi varata tarjoilut paikalleen etukäteen ja näin välttää jonottamisen teatterissa.

– Joka kerta olemme ajatelleet, ettemme mitenkään voi saada tätä toimimaan pienemmällä määrällä asiakaspaikkoja. Olemme muokanneet konseptin monta kertaa uusiksi. Olemme sopineet levittäjien kanssa diilejä, tuotteistettu ja hinnoiteltu koko palvelu uusiksi. Nyt kuuteen asiakaspaikkaan emme pysty lähtemään. Se on liian vaikea, monimutkainen ja työläs projekti, Laurila toteaa.

Lue myös Elokuvateatteri Riviera otti digiloikan ja teki kävijäennätyksen

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi