22.4.2020 klo 10:04
Uutinen

Neljäsosa yrittäjistä ylirasittuneita – Kauneusalan yrittäjä Pinja koki työuupumuksen juuri ennen koronakriisiä

Yli neljä viikkoa lomaa pitää vuoden aikana vain 20 prosenttia yrittäjistä, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yksinyrittäjä Pinja Bruunilla on pitkästä aikaa mahdollisuus viettää kesälomaa.

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan 24 prosenttia yrittäjistä on jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista. Tutkimus toteutettiin 18.–24. maaliskuuta, jolloin koronakriisi oli jo iskenyt yrityksiin täydellä voimallaan.

Vastaajista kahdeksan prosenttia on lähellä loppuun palamista ja 16 prosenttia jatkuvasti ylirasittunut.

Tilanne on pahentunut selvästi edellisestä, vuonna 2017 tehdystä kyselystä. Silloin lähellä loppuun palamista oli kolme prosenttia vastaajista ja jatkuvasti ylirasittunut yhdeksän prosenttia vastaajista.

– Kehitys on erittäin huolestuttava. Tuore kysely tehtiin koronakriisin alkumetreillä. Se vaikuttaa ymmärrettävästi tuloksiin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kommentoi.

Business Finlandin ja Ely-keskusten tukirahat ovat alkaneet löytää tiensä viime aikoina yrityksille. Raha ei kuitenkaan pelasta kaikkea.

– Koronakriisin takia yrittäjille tarjottava taloudellinen tuki on erittäin tärkeää, mutta jaksamisen tuki on vähintään yhtä tärkeää. Jos yrittäjän voimat loppuvat, rahallista tukea on vaikea hyödyntää, Pentikäinen jatkaa.

Yrittäjägallupin mukaan 38 prosenttia vastaajista joskus ylirasittunut. Vain 35 prosenttia yrittäjistä kertoo, että heillä ei ole lainkaan jaksamisongelmia.

Yli 70-tuntista työviikkoa tekee tutkimuksen perusteella kahdeksan prosenttia yrittäjistä, 60–69-tuntista viikkoa 12 prosenttia, 50–59-tuntista viikkoa 24 prosenttia ja 40–49-tuntista viikkoa 27 prosenttia yrittäjistä. Pisintä työviikkoa tekevät yli 10 työntekijää työllistävät yrittäjät, lyhyintä yksinyrittäjät.

Tutkimukseen vastasi yhteensä 1183 pk-yrittäjää. Tulosten virhemarginaali on +- 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tulospaineet ja kiire pahimmat syyt

Eniten stressiä yrittäjille aiheuttavat tulospaineet (44 %) ja kiire (36 %). Kiireen kanssa yhtä merkittävä syy on byrokratia (36 %). Stressiä koetaan olevan sitä enemmän, mitä enemmän työntekijöitä yrityksellä on. Stressaavin toimiala on Yrittäjägallupin mukaan teollisuus.

Ongelmista huolimatta harva yrittäjä hakee ammattiapua. Siitäkin huolimatta, että tulosten mukaan 57 prosenttia vastaajista kokee, että oma jaksaminen vaikuttaa paljon yrityksen toimintaan. Mieluiten yrittäjät hakevat apua jaksamiseensa lähipiiriltään kuten puolisoltaan (56 %), yrittäjäkollegoilta (44 %) ja ystäviltä (36 %). Vain 27 prosenttia turvautuisi työterveyshuoltoon.

– Vertaistuki on korvaamaton. Tässä näkyy yrittäjäjärjestön merkitys: Järjestön kautta löytyy kollegoita, jotka ymmärtävät toisen yrittäjän tilanteen ja pystyvät kulkemaan vaikeuksia kohtaavan rinnalla, Pentikäinen sanoo.

Uupumus helpotti juuri ennen koronaa

Helsinkiläinen kauneushoitolayrittäjä Pinja Bruun jäi viime syksynä sairauslomalle työuupumuksen takia. Viime kuukaudet hän on ollut jälleen töissä.

– Luojan kiitos, että uupumisen pahin vaihe oli syksyllä. Jos se olisi nyt, koronan sietäminen voisi olla vaikeaa.

Bruunin kaksi vuotta vanhan yrityksen asiakastyö on vähentynyt koronakriisin seurauksena 80–90 prosenttia. Hyvinvointi Lounge Lunaa pidetään auki tarvittaessa.

– Niinä päivinä kun asiakkaita ei ole, pidämme ovet kiinni, jotta saamme pidettyä toiminnan turvallisena. Se ei ole ollut suuri muutos normaaliin, sillä olemme käytännössä muutenkin avoinna vain sopimuksen mukaan. Meillä on vain yksi hoitohuone, ja kun hoito on käynnissä, ulko-ovi on kiinni.

Uupumuksen oireet eivät ole täysin hellittäneet vieläkään. Bruun uskoo, että paluuta uupumuksta edeltävään aikaan ei enää ole.

– Luulen, että ei tämä helpota koskaan täysin. Entisaikojen työmääriin en varmaan enää koskaan pysty. Toki tilanne on nyt erilainen kuin syksyllä, paljon on menty eteenpäin. Koko ajan on kiinnitettävä paljon huomiota omaan palautumiseen. Työmäärän kanssa joutuu painimaan.

”Helpottaa kun tietää, että muillakin on haasteita”

Korona-aika on vaikuttanut Bruunin päiviin siten, että hän on pystynyt ottamaan itselleen enemmän vapaata. Samaan aikaan haasteena on ollut huoli oman yritystoiminnan jatkumisesta.

– Se ei tee uupumisesta toipumiselle hyvää. Uupumukseen liittyy usein masennusta ja ahdistusta ja sellaisella on tapana lisääntyä tällaisissa tilanteissa. Huomaan, että joudun käyttämään enemmän palautumisen keinoja kuten meditointia ja joogaa. Iltoihin on jäänyt enemmän aikaa palautumiseen.

Bruun on kokenut helpottavana sen, että moni muukin kamppailee yhtä vaikeassa tilanteessa.

– Olen pystynyt sopeutumaan tilanteeseen. Kaikilla on varmasti päiviä, jolloin sopeutuminen alkaa alusta. Jollain tavalla helpottaa kun tietää, että että muillakin on haasteita. Silloin ei ole pelkästään omien ajatusten varassa.

Tulevasta kesästä Bruunilla ei ole vielä tarkkaa kuvaa. Kauneushoitoloilla kesä on yleensä sesonkiaikaa, jolloin lomailu jää vähemmälle. Tänä kesänä lomailuun saattaa olla aikaa.

– Minulla on hoitolassa sopimusyrittäjiä, eli teoriassa on mahdollisuus pitää lomaa.

Sopimusyrittäjä on Bruunilla töissä prosenttiosuudella. Hän saa tietyn prosentin tehdystä palvelumyynnistä, loppuosa jää yritykseen kattamaan kuluja. Sopimusyrittäjä ei maksa erillistä vuokraa.

Yrittäjägallupin mukaan yrittäjät pitävät lomapäiviä vähän. Yli neljä viikkoa lomaa pitää vuoden aikana vain 20 prosenttia yrittäjistä . Kolme viikkoa vuodessa lomailee 15 prosenttia ja kaksi viikkoa 17 prosenttia yrittäjistä. Kahdeksan prosenttia ei pidä lomaa lainkaan. Vähiten lomailevat ne yrittäjät, joilla on 2–4 työntekijää.

Kuva: Pinja Bruunin albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi