28.5.2021 klo 07:32
Uutinen

Nuorten talousosaaminen huolestuttaa

Nuorten rahankäytössä on nykypäivänä suuria ongelmia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan tasaisin väliajoin nuorten heikosta talousosaamisesta. Ei ole mitenkään uutta nähdä nuoresta tehtyä artikkelia, jossa pikavippi vei velkakierteeseen. Ongelmista puhuminen on mediassa lisääntynyt, mutta harvoin asiaan tarjotaan konkreettista apua. Talousosaamista toivotaan kouluihin, muttei senkään toivominen ole konkreettista apua vaan pikemminkin pallon siirto jollekin toiselle. Konkretia on ratkaisujen avain, ja käytännön apuakin on onneksi tarjolla. Niistä lisää myöhemmin tekstissä.

Valtakunnalliset mediat tuovat jo otsikoissaan esille suuret raha-asioihin liittyvät ongelmat nuorten keskuudessa. Edes nuorten itsensä mielestä kouluissa ei opeteta tarpeeksi talousosaamista. Olisi tärkeää opettaa kouluissa, mediassa ja kotona rahaan liittyviä asioita nuorille. Tulevaisuudessa on paljon mukavampi elää, kun osaa käyttää rahaa viisaasti ja oma talous on vakaalla pohjalla. Pikavippien ja velkakierteen selvittely ei ole koskaan helppoa ja se voi pilata ihmisen elämän pitkäksi aikaa.

Nuoren tulisi oppia käyttämään rahojaan oikein jo nuorena. On ymmärrettävää, että yhteiskunnassa, jossa mainokset ovat kaikkialla ja hyödykkeet helposti saatavilla, on rahan säästöön laittaminen vaikeaa. Nuorille olisi hyvä saada ymmärrys siitä, että talouden suunnittelu ja rahan säästäminen on paras tapa vakauttaa oma talous. Kuten jo alussa mainittiin, kouluissa olisi hyvä opettaa talousasioita, kotona kertoa miten raha toimii ja median ottaa yhä enemmän nuorten rahankäyttö huomioon. On myös selvää, ettei pikavippien ottamisen pitäisi olla näin helppoa, saatikka mainonnan niin houkuttelevaa.

Olisi tärkeää, että kuten koodaamista opetetaan jo ala-asteesta lähtien, myös talouden ymmärtämistä opetettaisiin edes pienin askelin jo varhaisessa vaiheessa. Myös yläasteelle pakollinen talousoppi yhteiskuntaopin rinnalle olisi hyvä lisä, jonka lisäksi talousoppia olisi hyvä tarjota valinnaisissa aineissa. Lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa pitäisi antaa mahdollisuus nuorille ottaa kaikki irti talouteen liittyvistä asioista. Business-painotuksia voisi lisätä, ja valinnaisia talouteen liittyviä kursseja järjestää enemmän.

Yksi konkreettisista avuista nuorten talousosaamiseen on lukio-opiskelija Teemu Torkkolan perustama Raha Ratikka -digilehti. Maksuttoman lehden löydät osoitteesta www.raharatikka.com, ja lisämateriaalia löytyy Instagramista nimellä @raharatikka. Lehti on etenkin nuorille suunnattu, helposti ymmärrettäväksi kirjoitettu apu talousasioihin. Lehdestä löytyy artikkeleita yrittämisestä, sijoittamisesta, työnhausta sekä muista raha-asioista. Tällä hetkellä lehdessä on esimerkiksi artikkelit “Mitä sijoittaminen on” sekä “ASP-tili”. Nämä artikkelit antavat hyvät perustiedot sinulle tai tuntemallesi nuorelle, jota sijoittaminen tai säästäminen omaan asuntoon kiinnostaa.

TEKSTIN ON kirjoittanut Teemu Torkkola. Hän on Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion business-linjan opiskelija, NY-yrittäjä sekä Raha Ratikan omistaja, perustaja ja pääkirjoittaja.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 11.5.2021