21.4.2020 klo 18:30
Uutinen

Nyt tarvitaan hyviä uutisia – Pohjois-Karjalassa on syntynyt positiivisten uutisten juorukerho ja Kilauta kaverille -kampanja

Positiivisten uutisten juorukerhossa täytyy etsiä maailmasta hyviäkin asioita kriisin keskellä.

Koronakriisi on tuonut mukanaan huonoja ja synkkiä uutisia, yksi toistaan karumpia. Pohjois-Karjalassa on päätetty, että nyt saa riittää. Välillä tarvitaan hyviäkin uutisia.

– Olemme pistäneet pystyyn positiivisten juorujen whatsapp-ryhmiä. Osallistujia on kaksi tai useampi. Ryhmissä jaetaan hyviä ideoita, toimintatapoja tai kauppaan liittyviä asioita, mutta ihmiset jakavat myös juoruja omasta elämästä, kun huomaavat hyvän jutun. Kukaan ei saa vain seurata vaan kaikki joutuvat antamaan panoksensa, Human Energy -yrityksen yrittäjä ja kouluttaja Tuija Rummukainen sanoo.

Rummukainen vastaa puhelimeen autosta matkalta asiakkaan luo Kalajoelle. Hyvä uutinen voi olla vaikka seuraavanlainen: Rummukainen on sopinut asiakkaan kanssa 10 kilometrin kävelylenkin ja asiakas on varannut makkarat mukaan nuotiopaikalle.

– Turvaväleistä ja turvallisuudesta pidämme huolen. Tiesin, että asiakas on liikunnallinen, ja parin tunnin lenkillä saamme asiat puhuttua, joten ehdotin lenkkipalaveria, Rummukainen kertoo.

Positiivisten juorujen ryhmissä on sekin hyvä puoli, että jokainen osallistuja joutuu tarkastelemaan ympäröivää maailmaa ja katsomaan, mitä positiivista siitä on löydettävissä.

– Yrittäjän aika pitäisi ylipäätään käyttää tulevaisuuden suunnitteluun. Aina pitäisi katsoa, miten tästä päästään eteenpäin, Rummukainen sanoo.

Koronakriisiaikana Rummukainen on soitellut asiakkaidensa työntekijöiden kanssa hilloamispuheluita. Ne perustuvat siihen, että asiakas tilaa sovitun pituisen puhelun työntekijänsä ja Rummukaisen välille. Tuosta ajasta 20 prosenttia he käyttävät nykytilanteen läpikäymiseen ja negatiivisten asioiden läpikäymiseen. Loput ajasta keskustelu pyörii sen ympärillä, miten tilanteesta pääsee eteenpäin.

– Kriisitilanteissa joillakin leikkaa kiinni täysin. Toisilla on energiaa ja voimavaroja ja heidän velvollisuutensa on auttaa toisia. Lopulta kyse on pitkälti siitä, että ihminen tulee kuulluksi ja nähdyksi, Rummukainen sanoo.

Pohjois-Karjalan Yrittäjät soittelevat toisilleen

Pohjois-Karjalan Yrittäjien alla toimii myös yksinyrittäjäverkosto, jonka nimi on YY-sakki.

Tässä koronakriisissä YY-sakki on tehnyt haastekampanjan Kilauta yrittäjäkaverille. Kampanjan idea on soittaa toiselle yksinyrittäjälle, josta ei ole hetkeen kuullut, ja kysyä, mitä kuuluu.

– Mietimme ydinryhmän kesken, mikä olisi sellaista, mistä voisimme jälkikäteen olla ylpeitä. Siitä kampanja lähti, Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blomberg kertoo.

Kampanja käynnistyi 15.4. eli heti tapaamisen jälkeen. Yrittäjät ovat saaneet ohjeistuksen, mitä voi kysyä ja kuljettaa keskustelua. Teemat voivat liittyä esimerkiksi osaamisen ja työn jakamiseen.

Pohjois-Karjalan Yrittäjillä on suunnitteilla myös virtuaaliset vappuetkot sekä videokooste 10 sekunnin pätkistä, joissa yrittäjät kertovat terveisiään samaan tapaan kuin muusikot ovat koostaneet kappaleita useiden esittäjien osuuksista korona-aikana.

– Näinä aikoina on erittäin tärkeää, että kukaan ei jää yksin. Tärkeintä on, että nyt ei lamaannuta, vaan kilautetaan sille yrittäjätuttavalle, Blomberg sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi