21.1.2023 klo 19:45
Uutinen

OY ESMARIN COMPOSITES LTD ON ETELÄ-SAVON VUODEN YRITYS 2022

Etelä-Savon Yrittäjien, Etelä-Savon kauppakamarin, Etelä-Savon maakuntaliiton sekä Finnveran ja Fennian edustajista koostuva raati on valinnut Oy Esmarin Composites Ltd:n maakunnalliseksi Vuoden yritykseksi. Valintaraati painotti valinnassaan yrityksen kansainvälisyyttä ja vientiä, onnistunutta sukupolvenvaihdosta, erityisosaamista sekä määrätietoista investointistrategiaa. Esmarinin vahva brändi on mahdollistanut muutosten tekemisen eri markkinatilanteissa siten, että liiketoiminta on pysynyt kannattavana.

Esa Tynkkysen vuonna 1992 perustama yhtiö jatkaa toimintaansa nyt nuoremman sukupolven johdossa. Sukupolvenvaihdosta alettiin suunnitella jo vuonna 2006, kun tuhoisan tehtaan tulipalon jälkeen Jonne Tynkkynen päätti lähteä yhtiöön mukaan. Esa Tynkkynen on edelleen yrityksen osakkaana ja toimii hallituksen puheenjohtajana, mutta pojat Jonne ja Jere ovat ottaneet yrityksen johtamisen ja kehittämisen haltuunsa. Myös Ilkka Ovaska on perheen ulkopuolisena omistajana mukana yhtiön päivittäisessä toiminnassa.

Yrityksen sopimusvalmistustuotteissa käytetään innovatiivisia valmistusmenetelmiä. Vuonna 2012 yritys teki strategisen linjauksen tuotantomenetelmän muuttamiseksi injektiolaminointiin, joka on ekologinen ja ystävällinen myös työympäristön kannalta. Tuotantomenetelmän kehittäminen ja muuttaminen on vaatinut yritykseltä pitkäjänteistä kehittämistä ja sitoutumista. Esmarin on ainoa valmistaja maailmassa, joka käyttää kyseistä menetelmää laivojen kylpyhuoneiden lattiaelementtien valmistamiseen. Esmarin pystyy ensimmäisenä venevalmistajana Suomessa valmistamaan veneitä sarjatuotantona injektiolaminointia käyttäen. Käsityövaltaisella toimialalla yritys on onnistunut automatisoimaan tuotannon, vaikka sarjat ovat pieniä. Kun tuotteen valmistustekniikat otetaan huomioon jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa, tuotteiden valmistus on erittäin kustannustehokasta.

Oy Esmarin Composites Ltd:n kilpailuetu on joustavuus ja muuntautumiskyky. Tunnettuna veneenrakentajana aloittanut yhtiö on pysynyt kehityksen aallonharjalla muuntautuen markkinatilanteen mukaisesti. Esmarin on uinut myös vastavirtaan, esimerkiksi käynnistämällä yhteistyön laivanrakennusteollisuuden kanssa aikaan, jolloin risteilytoiminta oli maailmanlaajuisessa lamassa. Tämä liike on myöhemmin osoittautunut oikeaksi. Tänä päivänä risteilijöiden lisäksi Esmarinin komposiittirakenteita on käytössä mm. junissa sekä raitiotievaunuissa. Esmarin on jälleen aloittanut veneiden valmistuksen ja on kehittänyt täysin omana tuotteenaan kelluvien huviloiden valmistuksen.

Yhtiö työllistää noin 30 henkilöä ja kuluvan vuoden aikana on tarkoitus palkata 10 henkeä lisää.

Oy Esmarin Composites Ltd tekee laajaa yhteistyötä Etelä-Savon talousalueen yritysten kanssa. Tuotteiden valmistuksessa pyritään käyttämään paikallisten tuottajien aineita ja palveluita aina, kun se on mahdollista. Tynkkysen arvion mukaan vuosittain hankittavien paikallisten palveluiden ja tuotteiden arvo on yli miljoona euroa.