31.5.2022 klo 18:47
Uutinen

Pääkaupunkiseudun Vuoden 2022 nuori yrittäjä

Vantaalainen Teemu Nikkanen (27) on nimetty Pääkaupunkiseudun Vuoden 2022 nuoreksi yrittäjäksi. Nikkanen toimii Vihervimma Oy:n toimitusjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön pääasiallinen toimiala on kukkakauppa. Vihervimman toinen toimiala on puutarhamyymälä. Valinnan teki Pääkaupunkiseudun Yrittäjät.

Vihervimma Oy teki tuoreimpana tilikautena liikevaihtoa 1,67 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli 71 tuhatta euroa. Liikevaihto nousi 68,1 %. Liikevoittoprosentti oli 4,2 %.

Työntekijöitä yrityksellä on kuusi vakituista. Sesonkityöntekijöitä on parisen kymmentä.

– Pääosin työntekijät asuvat pyöräilyetäisyydellä Rekolassa sijaitsevasta puutarhastamme. Yksi pariskunta on ukrainalaisia. Perheen mies on jo kolmatta vuotta töissä. Rouva sen sijaan tuli nyt Venäjän hyökkäyssodan takia Suomeen töihin, Nikkanen kertoo.

Valikoimassa Vihervimmalla on kukkia ja hyötykasveja. Mutta kasvavana sektorina on maa-aineksen myynti. Hiekkaa, soraa, sepeliä, multaa ja kiviä meneekin suuria määriä vuodessa. Erikoisuutena on, että tuotteita voi ostaa myös pienissä erissä, ämpärillisiä kerrallaan.

Koronan osalta Vihervimma kuului voittajiin. Koronan alkaessa myynti romahti väliaikaisesti. Myynti kuitenkin palasi pian ennalleen ja aika nopeasti päästiinkin kasvuun. Ihmiset rupesivat sisustamaan niin kotejaan kuin pihojaankin. Siihen Vihervimma pystyi vastaamaan mukavasti. Yrityksen liikevaihto kasvoi 13 % vuonna 2020 ja varsinainen loikka otettiin seuraavana vuonna, kun kasvua oli 68 %.

Teemu Nikkanen aloitti yrittäjänä hyvin nuorena, peruskoulussa ollessaan. Taisi olla niin, että äiti oli ensi alkuun virallisena toimijana, kun alaikäiselle ei kaikkia oikeuksia suotu. Peruskoulun käyminen ja yrittäminen täyttivät kuitenkin nuoren miehen elämän.

Yritystoiminnan alkua kuvasi innostus ja kova halu myös kasvaa ja laajentaa toimintaa. Kuten usein, niin myös Teemulla meni lujaa, mutta eri syistä pohja yrityksessä rupesi pettämään. Laajentumisvauhti oli ehkä liian nopea. Eräs lehti kirjotti: Presidentinlinnasta yrityssaneeraukseen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli kuullut nuoresta yrittäjästä ja halusi tavata hänet.

Mutta noista ajoista Teemu on selvinnyt ja nyt yritystoiminta kukoistaa, kuten myynnissä olevat tuotteetkin.

Tällä tilikaudella Vihervimma on nousemassa kahden miljoonan euron liikevaihtoon.

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät haluaa painottaa valinnassaan sitä, että nuoresta iästään huolimatta Teemu Nikkanen on jo ehtinyt kokea yrittämisessä niin nousuja kuin laskujakin. Samalla hän on oppinut ja saanut yritystoiminnan uuteen kukoistukseen.

Lisätietoja:

Teemu Nikkanen                                                           
Vihervimma Oy
teemu.nikkanen@vihervimma                                       
puh. 044 022 37 74                                 

Esa Mänttäri
toimitusjohtaja
Vantaan Yrittäjät
esa.manttari@yrittajat.fi
puh. 0400 557 411