8.6.2020 klo 10:04
Uutinen

Pelastaako kesäkään sisäliikuntapaikkoja? – ”Asiakkaiden käyttäytyminen kesällä on hämärän peitossa”

Sisäleikki- ja sisäharrastuspaikoissa ei kassa ole kilahtanut maaliskuun toisen viikon jälkeen. Porvoossa toimiva lasten sisäleikkipaikka BoingBoing pitää vielä ovensa suljettuna, sillä koronaepidemia ja sen toinen aalto mietityttävät.

BoingBoing on vasta vajaan vuoden vanha sisäleikkipaikka. Tilassa on kolmikerroksinen leikkiteline, pomppulinna ja palloiluareena. Sisäleikkipaikka sulki ovensa väliaikaisesti 12. maaliskuuta hallituksen ohjeiden mukaan.

– Suoraan sanottuna en tiedä, milloin avaamme. Emme tiedä, jos viikon päästä tuleekin viruksen toinen aalto. Yritämme neuvotella vuokranantajan kanssa uusia ehtoja vuokrasopimukseemme ja esimerkiksi siirtymisestä liikevaihtoperusteiseen vuokrasopimukseen, kertoo yrittäjä Eeva Karlsson.

Vuokranantaja on jo tullut vastaan niin, että huhtikuusta alkaen vuokrat siirretään määräaikaisen vuokra-ajan loppuun. Karlssonit kiittelevät vuokranantajaa.

Hänen aviomiehensä ja yhtiökumppani Tobias Karlsson kertoo tulevansa aina muistamaan päivän, jolloin he päättivät yrityksen väliaikaisesta sulkemisesta.

– Viimeisenä päivänä oli yksi asiakas. Olemme menneet siitä lähtien nollamyynnillä.

Kesä ei ole kultakaivos sisäleikkipuistoille

Yritys sai ely-keskukselta tilanneanalyysiin avustusta. Yrittäjät aikovat vielä hakea kehittämisavustusta, ja kehittää liiketoimintaa palvelemaan koronan jälkeistä aikaa.

– Ilman ely-tukea meidän olisi tässä vaiheessa käynyt jo huonosti. Olen nostanut yrittäjien määräaikaista työttömyysturvaa, Eeva Karlsson sanoo.

Kesä ei ole sisäleikkipuistoille kultakaivosaikaa. Yrittäjät laittavat katseet elokuulle.

Topias Karlssonin mukaan on mahdollista, että he siirtyvät kesän ajaksi pitkälti yksityistilaisuuksiin, jolloin pienryhmät voivat varata tilan.

Yritys avasi kesäkuun alussa nettisivuilleen myyntisivuston, jossa voi ostaa muun muassa eväskasseja ja liikuntavälineitä. Lisäksi yritys panostaa jatkossakin oheismyyntiin. Osa-aikainen työntekijä on lomautettu. BoingBoing työllistää Eeva Karlssonin päätoimisesti ja Tobias Karlsson on muualla palkkatyössä.

– Olemme nuori yritys, niin kassa oli syöty aika nopeasti. Olemme luottavaisia, mutta tuskin kaikki palaa ennalleen nopeasti. Uskomme kuitenkin, että sisäleikkipuistolle on tilausta.

Porvoossa on koronan aikana herännyt liike, joka pyrkii pelastamaan Porvoon yritykset.

– Tulemme vielä tarvitsemaan näitä muiden pystyyn laittamia tukikampanjasivustoja. Löysin kymmenkunta sivustoa, jossa on mahdollisuus mainostaa omaa tuotetta. Nyt kannattaa käyttää kaikki keinot, Eeva Karlsson pohtii.

– Lähitulevaisuuden asiakaskäyttäytyminen on hämärän peitossa.

”Nyt pitäisi kuroa kiinni liiketoiminnan keskeytyksestä johtuvat menetykset”

Porin Kirjurinluodossa sijaitsevan Tempputehdas Oy:n yrittäjä Anne Niemi katsoo menneitä kuukausia synkkänä, tosin Business Finlandin myöntämä koronan aikainen kehittämisraha hiukan helpotti tilannetta.

– Liiketoiminnan tulorahoitusta ei ollut maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun. Kaikki toimintomme olivat keskeytettyinä poikkeusolojen vuoksi.

Yritys tuottaa kahvila- ja liikuntapalveluita, kuten parkour, minigolf ja sisäleikkipuisto. Toiminnot levittäytyvät 1,3 hehtaarin alueelle Kirjurinluodossa. Tempputehdas avasi ovensa 2. kesäkuuta. Keskuksessa on myös kahvila.

– Olemme kiitollisessa asemassa, kun kiinteistömme on oma. Olen tiedustellut helpotusta maapohjavuokrasta, mutta en ole vielä saanut vastausta Porin kaupungilta, Anne Niemi kertoo.

Niemen mukaan heidän pitää houkutella lisää kävijöitä, jos he aikovat kuroa liiketoiminnan keskeytyksestä johtuvia taloudellisia menetyksiä. Viime viikkoina on ollut aikaa suunnitella uusia konsepteja.

– Kesän päätulonlähteemme on minigolf, talviajalla se on ollut parkour, nyt olemme suunnitelleet muutakin kesäksi. Muutamme lasten syntymäpäivätoimintojen järjestämiseen liittyviä konsepteja ja parkouriin on tulossa yöparkouria ja parkour-discoa.

Koronaepidemian keskeyttämän toiminnan vuoksi yritys muutti vakituisen kassa- ja toimistotyöntekijän pienemmälle viikkotuntimäärälle. Tuntipalkkalaisina työskenteleville liikunnanohjaajille ei ole ollut tarjota töitä maaliskuun alun jälkeen.

Niemen mukaan yritys aikoo laajentaa liikuntapalveluita. Hän kouluttautuu Suomen Ladun kehittämään Metsämörritoimintaan, joka on lasten luontokasvatusta.

Anne Niemi kerto heidän mahdollisesti hakevan kustannustukea, kunhan sen haku aukeaa. Niemi kantaa Tempputehdas Oy:n yrittäjävastuun, mutta on päätoimisessa työssä muualla. Liikunnanohjaajat ja kassatyöntekijä pyörittävät liikuntakeskuksen arkea.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi