YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Pirkanmaan kunnat menestyivät kuntabarometrissa – Nokia nousi keskikokoisten kuntien kärkikolmikkoon
Yli puolet Pirkanmaan kunnista ylitti valtakunnallisen keskiarvon Suomen Yrittäjien tuoreessa kuntabarometrissa, johon vastasi valtakunnallisesti lähes 12 000 yrittäjää, joista lähes 800 oli Pirkanmaalta. Erityisesti yrityspalvelut ja kuntien yrityslähtöisyys saivat maakunnassa vahvoja arvioita. Kuntabarometrin mukaan yrittäjät arvostavat eniten aloittavan yrittäjän palveluita, kun taas hankinnat arvioidaan edelleen kuntien heikoimmaksi osa-alueeksi.
Taloustutkimus kysyi Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 11.2.–16.3.2026. Se keräsi ennätysmäärän vastaajia. Jopa 11 985 yrittäjää eri puolilta Suomea vastasi kyselyyn. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi.
Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on tänäkin vuonna yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä.
– Yritykset ovat keskeisiä kunnan elinvoiman ja palvelujen tuottajia sekä työllistäjiä. Kun kuntien viranhaltijat ja päättävät ymmärtävät yrittäjien arkea ja tarpeita, syntyy parempia palveluja ja rohkeutta investoida, sanoo Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.
Valtakunnan tasolla vain 28 % vastaajista kokee, että päätösten yritysvaikutukset otetaan erittäin hyvin tai hyvin huomioon päätöksenteossa. Pirkanmaalla kuitenkin 60 % kunnista tilanne on yleistasoa parempi.
– Yritysvaikutusten huomioiminen ei saa jäädä yksittäiseksi vaiheeksi päätöksenteossa, vaan yrittäjien näkökulma pitäisi ottaa mukaan valmisteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pirkanmaalla on paljon hyviä esimerkkejä toimivasta yhteistyöstä kuntien ja yritysten välillä, mutta kehittämistyötä tarvitaan edelleen, Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi toteaa.
Työllisyyspolitiikassa parannettavaa
Kuntabarometrissa arvioitiin ensimmäistä kertaa työllisyyspolitiikan onnistumista sen jälkeen, kun työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien ja työllisyysalueiden vastuulle. Valtakunnallisesti vain 27 % yrittäjistä kokee työllisyyspolitiikan onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.
Pirkanmaalla useassa kunnassa työllisyyspolitiikka arvioidaan reilusti valtakunnan keskitasoa onnistuneemmaksi. Keskikokoisista kunnista Nokialla lukemat ovat omaa luokkaansa, vaikka työllisyyspolitiikka arvioidaankin onnistumisen näkökulmasta heikoimmaksi heti hankintojen jälkeen. Pienten kuntien parhaalle sijalle Pirkanmaalla kivunneen Ikaalisten osalta viesti on sama: työllisyyspolitiikka ei ole eri elinkeinopolitiikan osa-alueiden kärkisijoilla, mutta tilanne nähdään selvästi parempana kuin muualla Suomessa.
Yrityspalvelut kuuluvat kunnan ydintehtäviin
Kuntabarometrissa tärkeimmäksi yrityspalveluksi nousee aloittavan yrittäjän palvelut, toiseksi rahoitus- ja investointineuvonta ja kolmanneksi sujuvat lupapalvelut. Tulokset osoittavat, että yritykset arvostavat ennen kaikkea palveluja, jotka vaikuttavat suoraan arkeen ja mahdollisuuksiin kasvaa. Pirkanmaan Yrittäjien elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purhon mukaan Pirkanmaan kuntien tuloksissa näkyy pitkäjänteinen työ yritysmyönteisen toimintaympäristön rakentamisessa.
– Tulokset osoittavat, että Pirkanmaalla ymmärretään yrityspalveluiden merkitys osana kunnan elinvoimaa. Yritykset arvostavat palveluita, jotka helpottavat arkea, vauhdittavat investointeja ja tukevat kasvua. On hienoa nähdä, että yli puolet Pirkanmaan kunnista ylittää valtakunnallisen keskiarvon ja ovat onnistuneet rakentamaan yrittäjien näkökulmasta toimivaa yhteistyötä kunnan ja yritysten välille, Purho sanoo.
Hankinnat jäävät kuntien elinkeinopolitiikan heikoimmaksi lenkiksi
Kuntabarometrissa hankinnat arvioidaan edelleen heikoimmin onnistuneeksi elinkeinopolitiikan osa-alueeksi. Sama ilmiö näkyy myös suuressa osassa Pirkanmaan kuntia, ja tilanne on pysynyt pitkälti samanlaisena jo usean vuoden ajan.
Tulokset kertovat kuilusta yrittäjien odotusten ja hankintojen käytännön toteutuksen välillä. Yritykset toivovat kunnilta avoimempaa hankintapolitiikkaa, kuten ostolaskudatan avaamista ja suurten hankintojen jakamista pienempiin osiin. Näin yhä useampi paikallinen yritys voisi osallistua kilpailutuksiin ja kunnat vahvistaisivat samalla alueensa elinvoimaa.
Näissä kunnissa on paras yrittää
Yrittäjien kuntabarometrissa arvioitiin jälleen, missä kunnissa Suomessa on paras yrittää. Suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien sarjan voitti Hämeenlinna, toiseksi sijoittui Kotka ja kolmanneksi Jyväskylä. Keskikokoisten kuntien ykkönen oli Kauhava, toisena Kempele ja kolmantena Nokia. Pienten, alle 10 000 asukkaan kuntien parhaat olivat Utajärvi, Karstula ja Vehmaa.
Pirkanmaa menestyi vertailussa kokonaisuutena hyvin: yli puolet maakunnan kunnista (13/23) ylitti valtakunnallisen keskiarvon. Suurten kuntien sarjassa Tampere sijoittui kahdeksanneksi 21 kaupungin joukossa. Keskikokoisten kuntien sarjassa valtakunnan keskiarvon ylittivät pistejärjestyksessä Nokia, Ylöjärvi, Sastamala ja Valkeakoski. Näistä Nokia menestyi erinomaisesti sijoittumalla koko maan vertailussa kolmanneksi. Pienten kuntien sarjassa keskiarvon ylittivät Ikaalinen, Vesilahti, Mänttä-Vilppula, Kihniö, Virrat, Juupajoki, Pälkäne ja Parkano.
Kärkikunnissa erityisesti yrityspalvelut koetaan toimiviksi, ja etenkin Nokialla ne arvioitiin poikkeuksellisen korkealle. Myös kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys sekä kunnan houkuttelevuus yritysten sijaintipaikkana saivat Nokialla erittäin vahvat arviot. Samat osa-alueet arvioitiin valtakunnan keskiarvoa paremmiksi myös Ikaalisissa ja Vesilahdessa sekä useissa muissa Pirkanmaan kunnissa.
Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin!
Lähes 12 000 yrittäjän vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 20.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Jyväskylässä. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin osoitteessa: Yrittäjien kuntabarometri 2026 – Yrittajat.fi
Kunnallisjohdon seminaari järjestetään Tampereella toukokuussa 2027
Kunnallisjohdon seminaari saadaan Tampereelle toukokuussa 2027. Kunnallisjohdon seminaari kokoaa yhteen yli tuhat kuntapäättäjää ja -asiantuntijaa sekä yrittäjää keskustelemaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista ja elinkeinopoliittisista teemoista sekä kuntien ja yritysten yhteistyöstä.
– Tampereella on suuri ilo ja kunnia isännöidä kunnallisjohdon seminaaria ensi vuonna. Tampere on tunnettu rohkeasta kaupunkikehityksestä, uuden teknologian kehittämisestä ja hyödyntämisestä sekä laajasta elämystaloudesta. Uskon, että meillä on paljon annettavaa myös seminaarin sisältöihin, sanoo Tampereen kaupungin elinvoiman palvelualueen johtaja Pekka Salmi.
Kuvia median vapaassa käytössä
Media voi käyttää Kunnallisjohdon seminaarin kuvia, jotka ovat saatavissa osoitteessa https://yrittajat.kuvat.fi/kuvat/.
Lisätietoja: