23.4.2018 klo 09:54
Uutinen

Pk-yrittäjät intoutuivat myymään yrityksiään Etelä-Savossa

Etelä-Savossa pk-yrittäjät ovat intoutuneet laittamaan yrityksiään myyntiin. Huhtikuun aikana (1.4.-20.4.2018) yrityksiä on ilmoitettu myytäväksi 37% enemmän kuin keskimäärin kuussa alkuvuoden aikana. Yhteensä 11 yritystä on ilmoitettu myytäväksi Etelä-Savossa huhtikuussa. Myytävänä olevien yritysten lukumäärä antaa suuntaa yrityskauppojen lukumäärän tulevasta kehityksestä Etelä-Savossa.

Pienten ja keskisuurten yritysten odotetaan vaihtavan omistajaa useammin

Suomessa tapahtuu arviolta 2000-3000 yrityskauppaa vuosittain, eli noin 10 jokaisena arkipäivänä. Suurin osa näistä on pienten ja keskisuurten yritysten kauppoja, jotka eivät näy mediassa. Määrän odotetaan kasvavan, sillä suomalaisista pk-yrityksistä 48% arvioi, että omistajan vaihtuminen tulee ajankohtaiseksi seuraavan 10 vuoden aikana. Oman yrityksen voi laittaa myyntiin joko itse tai asiantuntijan avulla. Tärkeää on varata yrityksen myyntiin riittävästä aikaa, varmistaa että potentiaaliset ostajat tietävät yrityksen olevan myynnissä sekä varmistaa, että hinta-arvio on kohdallaan.

Ostettu yritys menestyy

Omistajan vaihtuminen tekee hyvää sekä yksittäiselle yritykselle että alueen elinvoimalle. Finnveran tutkimuksen mukaan ostetuista yrityksistä yli 90% jatkaa toimintaansa 3 vuotta kaupan jälkeen ja jopa kolmannes muuttuu kasvuyrityksiksi. Yrityskauppojen lukumäärän kehitys on tärkeä tekijä myös alueellisen yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta.

Tiedot myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärästä ovat peräisin valtakunnallisesta yritysten myymiseen ja ostamiseen tarkoitetusta Yrityspörssi.fi -palvelusta, johon kuuluu Etelä-Savon Yrityspörssi.

Lisätietoja:
www.yritysporssi.fi
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Pieksämäen kaupunki, elinkeinopalvelut
Savonlinnan kaupunki, elinkeinopalvelut

Meri Varkoi-Anhava, Toimitusjohtaja, Yrityspörssi.fi, puh. 050 434 9303