YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

6.2.2022 klo 11:53
Uutinen

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyöryhmän yrittäjäjäsenet vievät eteenpäin alueemme yrittäjien näkemyksiä ja toiveita

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyöryhmä on tavannut ensimmäisen kerran tammikuussa. Kokouksessa määriteltiin suuntaviivoja tulevalle toiminnalle ja tavoitteille.  Kokous oli innostava ja virkamiesten lisäksi mukana oli 11 eri yksityisen toimijan edustajaa.

Ryhmä perustettiin yrittäjäjärjestömme ennen joulua järjestämän tilaisuuden keskustelun pohjalta. Siellä esitimme tarpeen Marina Kinnuselle, hyvinvointialueemme johtajalle, että toivoisimme aktiivista vuoropuhelua hyvinvointialueen, yritysten ja järjestöjen kanssa. Kiitos Marinalle joukkoineen siitä, että he ottivat kopin toiveesta ja nyt ollaan jo täydessä vauhdissa.

Ryhmässä tullaan kiteyttämään keskeisiä näkemyksiä muun muassa yksityisten yritysten roolista ja palvelusetelistä osana tulevaa palvelujärjestelmää. Tätä viestiä viedään työryhmästä suoraan hallitukselle. ryhmän seuraava tapaaminen on sovittu pidettäväksi torstaina 10.2.

Otamme mielellämme vastaan yrittäjien toiveita asioista, joita olisi hyvä viedä eteenpäin. Toiveet voi esittää Hipille osoitteeseen hippi.hovi@yrittajat.fi tai suoraan yhteistyöryhmän jäsenillemme Hennamari Hietala – Inmedi Oy, Hanna Niemi – Fysioterapia MediAskel Oy, Katja Rajala (kuvassa) – Silver Kodit Oy ja Mia Vanhatalo – Kristinamedi Oy. Olkaa yhteydessä!