Riihimäellä useampaa ravintolaa pyörittävä Petri Härkönen uskoo, että kesä tuo mukanaan muutoksen.

Ravintolayrittäjällä menee nyt paremmin, mutta korona-aika on jättänyt jälkensä: ”Moni on tottunut erilaiseen elämään”

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan koronapandemia vaikuttaa edelleen yrityksiin. Pientä positiivista kehitystä on kuitenkin ilmassa. Ravintolayrittäjä uskoo kesän tuovan muutoksen.

Yrittäjägallupin tulosten mukaan 38 prosentilla yrityksistä liikevaihto jää vielä alle koronakriisin alun tason. Myynnin lisääntymisestä raportoi 13 prosenttia yrityksistä. Yrityksiltä kysyttiin huhtikuussa, miten korona on vaikuttanut liiketoimintaan.

Yli puolet (61 %) yrityksistä arvioi myynnin pysyneen koronaviruksesta huolimatta ennallaan. Osuus on kasvanut melko tasaisesti huhtikuun 2020 pohjalukemista. Myynnin vähenemisestä raportoi voimakkaimmin henkilömäärältään pienimmissä yrityksissä sekä palveluissa.

– Varsinkin kaupan ja palvelualan pienet yritykset ovat edelleen ahtaalla. Isommat yritykset näyttävät selvinneen paremmin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo.

Ravintolayrittäjä: Kesä normalisoi tilanteen

Ravintola-ala lukeutui pahimmin koronasta kärsiviin toimialoihin. Nyt tilanne alkaa näyttää valoisammalta, mutta muutos ei tapahdu hetkessä.

– Koronakriisin vaikutukset kyllä huomaa vielä. Ihmiset liikkuvat varovaisemmin. Rajoituksethan vasta poistuivat, Riihimäellä ravintolatoimintaa ja yksityisen saunatilan vuokrausta harjoittava Petri Härkönen sanoo. Hänen yrityksensä kannattavuus ei ole vielä aivan palautunut koronaa edeltävälle tasolle.

Olemme seuranneet korona-aikana Härkösen tilannetta. Aikaisemmat juttumme voit lukea täältä ja täältä

Härkönen suhtautuu luottavaisesti tulevaan kesään, joka on kahden edellisenkin vuoden aikana parantanut ravintolayrittäjien tilannetta.

– Kun terassit ja ulkoilmapaikat avautuvat, toiminta normalisoituu. Kaksi vuotta on pitkä aika ja moni ihminen on tottunut erilaiseen elämään.

Parhaiten Härkösen liiketoiminnan osa-alueista on toipunut yksityisen saunan vuokraustoiminta. Kun rajoitukset päättyivät alkuvuodesta, yritykset ja yhdistykset alkoivat pitää kokouksia selvästi aikaisempaa enemmän.

– Ravintolassa aistin, että sinne tullaan vielä vähän varovaisemmin. Ihmiset käyvät vielä kaupassakin maski päällä. Sisätiloihin ei vielä lähdetä kovin herkästi ventovieraiden pariin.

Vahvin usko teollisuudessa

Niiden yritysten osuus, jotka uskovat varmasti selviävänsä koronakriisistä, on laskenut 70 prosenttiin. Vielä marraskuussa osuus oli 75 prosenttia. Entistä vähemmän on myös yrityksiä, joiden myynti on noussut koronakriisin pahimmista vaiheista.

– Pienet työnantajayritykset ovat eniten ahtaalla koronakriisin vuoksi. Näiden yritysten taakan keventämiseen pitää kiinnittää huomiota, Pentikäinen sanoo.

Yrityksen selviämiseen koronakriisistä uskotaan eniten teollisuudessa (75 %) ja palveluissa (73 %), vähemmän kaupassa ja rakentamisessa (65 %). Usko on muita useammin koetuksella 18–39–vuotiailla yrittäjillä.

Raaka-aineiden hinnan noususta kertoo nyt selvästi suurempi osuus (33 %) kuin helmikuussa (28 %). Pahin tilanne tältä osin on teollisuudessa, rakentamisessa ja kaupan alalla.

– Ukrainan sota vaikeuttaa tilannetta. Monella on myös häiriöitä tuotantoketjuissa, mutta näiden yritysten osuus ei ole onneksi kasvanut, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallupiin vastasi yhteensä 1033 pk-yrityksen edustajaa. Tiedonkeruu tehtiin 1.–11.4. 2022 välisenä aikana. Tulosten luottamusväli on +- 3,1 prosenttiyksikköä.

Pauli Reinikainen