22.6.2020 klo 12:49
Uutinen

Ripeä peliliike keväällä pelasti vaateliikkeen pahimmalta – Nyt haasteena ovat alennusmyynnit: ”Yritämme pitää edes jonkinlaiset katteet”

Helsinkiläisen miesten vaateliikkeen yrittäjä pyrkii selviämään kesästä mahdollisimman vähillä alennusmyynneillä.

Vaateliikkeiden alennusmyynnit käynnistyivät osittain jo kesäkuun alussa eli selvästi normaalia aikaisemmin. Syynä on koronaepidemia, joka on jättänyt joidenkin liikkeiden varastot pullolleen myytävää.

Frenn Helsinki Oy:n toinen yrittäjä Jarkko Kallio kiittelee yrityksen ketterää toimintaa epidemian alkuvaiheessa.

– Onneksi meillä kävi niin, että saimme heti maaliskuussa keskeytettyä osan kevään tuotannosta. Luojan kiitos.

Jos tuotantoa ei olisi saatu seis, Frenn olisi tällä hetkellä vaikeammassa tilanteessa. Varastot olisi saatava myytyä.

– Monilla vaatealan yrityksillä on varmasti paljon tavaraa varastossa. Nyt niitä joudutaan myymään isoilla alennuksilla.

Kallio aikoo käynnistää yrityksessään alennusmyynnin heinäkuun alussa, mutta varsin rajatusti.

– Emme laita kaikkea aleen. Viime kesänäkin myimme pellavavaatteita normaaliin hintaan. Pyrimme myymään mahdollisimman vähän alennuksilla ja pitämään edes jonkinlaiset katteet.

Kallion mukaan alennusmyynnit ovat alalla eräänlainen kirous. Moni asiakas kiittelee, mutta yrityksille katteista tinkiminen ei ole ilon aihe.

– Kukaan ei haluaisi myydä tavaraa alennusmyynnissä. Se ei ole hyvä tilanne kenellekään. Aikamme ongelma on, että koko ajan on jotain alennusmyyntejä päällä. Ihmiset tottuvat niihin. Isoilla ketjuilla on isot varastot. Sieltä tuutataan tavaraa ulos kovilla alennuksilla. Pienet toimijat ovat hyvin erilaisessa tilanteessa.

Frennin mallistosta 40 prosenttia on myynnissä ympäri vuoden, joten sesonkituotteita on vähemmän kuin esimerkiksi isoilla ketjuilla.

Kotiinkuljetuspalvelusta hyvä kokemuksia

Keväällä Frennin liike suljettiin, kun asiakkaat kaikkosivat. Verkkokauppa kävi normaalikevättä vilkkaammin. Kesästä Kallio odottaa haastavaa.

– Ulkomaisia turisteja ei ole Helsingissä. Se on ollut meille erityisen tärkeä kohderyhmä, koska moni helsinkiläinen lähtee kesällä maaseudulle. Nyt nähdään, miten suomalaiset turistit löytävät Helsinkiin. Mietimme parhaillaan, pidämmekö ensimmäisen kerran vähän lomaa heinäkuussa vai olemmeko töissä.

Kallio vietti juhannuksen ensimmäistä kertaa Suomessa seitsemään vuoteen. Yleensä se on kulunut Pariisissa vaatealan messuilla.

– Piti ihan miettiä, miten kaupat ovat auki Suomessa juhannuksena.

Frennin kansainvälistymispyrkimykset ovat nyt kokeneet kolauksen, kun messuja ei järjestetä ennen ensi vuoden alkua.

– Olemassa olevia jälleenmyyjäkontakteja olemme voineet hoitaa verkkotapaamisilla, mutta uusien asiakkaiden hankkiminen on nyt haastavaa. Onneksi myös jälleenmyyjien on ollut pakko oppia uusia toimintamalleja koronan takia.

Tilanne on pakottanut Kallion miettimään asioita uudella tavalla. Keväällä Frenn lanseerasi pääkaupunkiseudun kuluttaja-asiakkaille kotiinkuljetuspalvelun, johon kuului myös sovitusmahdollisuus.

– Sellainen on ollut alusta lähtien mielessä, kun yritys perustettiin. Maaliskuun lopussa pamahti ahdistus päälle ja ajattelin, että nyt se palvelu täytyy toteuttaa. Tein sosiaaliseen mediaan kampanjan kotiinkuljetuksesta. Sen pohjana oli alkuvuonna tekemämme asiakastutkimus, jonka mukaan miehillä isoin vaatteiden verkkokaupan este on pelko palautusrumbasta, jos tuote ei sovikaan päälle. Näihin kivijalan ja nettikaupan yhdistäviin palveluihin tulemme panostamaan voimakkaasti jatkossakin.

Kallio lähti itse viemään tuotteita asiakkaiden kotiovelle. Lopputuloksena yritys sai uusia asiakkaita.

– Moni oli tyytyväinen ja itselleni oli henkisesti tärkeää tavata asiakkaita fyysisesti turvavälistä huolehtien.

Kuva: Jarkko Kallion albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi