Sanna Hiltunen aloittaa Lapin Yrittäjien järjestöpäällikön tehtävässä 1.8.2022.
20.6.2022 klo 12:51
Uutinen

Sanna Hiltunen on Lapin Yrittäjien uusi järjestöpäällikkö

Rovaniemeläinen Sanna Hiltunen on Lapin Yrittäjien uusi järjestöpäällikkö. Hiltunen siirtyy Yrittäjiin Startup Refugeesin Lapin aluetoimistolta, ja sen vuoksi hänellä on vahvaa osaamista muun muassa kansainvälisten osaajien rekrytoinnista ja perehdyttämisestä. Hiltunen aloittaa tehtävässä 1.8.2022.

– Minulla on kehittävä työote ja innostun helposti asioista. Olen luova ja tottunut tekemään monenlaisia töitä, Hiltunen pohtii.

Hiltusella on ”ripakopallinen” koulutustaustaa, mikä kertoo kiinnostuksesta oman osaamisen kehittämiseen. Hän sai juuri valmiiksi Education entrepreneurship YAMK -tutkinnon, ja on sen lisäksi sosionomi, ammatillinen opettaja ja kasvatustieteen maisteri.

Monipuolisen koulutustaustan myötä työtehtäviä on kertynyt laajasti eri toimialoilta. Lappi kokonaisuudessaan on Hiltuselle tuttu aiempien alueellista koordinaatiota vaatineiden tehtävien kautta, joita hän on tehnyt ELY-keskuksella ja Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksellä.

Tunnistan vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen haasteet. Pystyn oppimaan erilaisista tavoista ja kehittämään monenlaisia yhdistyksiä.

Sanna Hiltunen

– Ymmärrän eri paikkakuntien tilanteet, kuten minkälaisia haasteita eri paikkakunnilla on, ja miten matkailupaikkakunnat eroavat teollisuuspaikkakunnista. On mukavaa päästä tapaamaan eri puolilla Lappia toimivia yhdistyksiä ja yrittäjiä siinä sivussa, Hiltunen kertoo.

Yhdistysihminen, joka tunnistaa vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen haasteet

Lapin Yrittäjissä työskentely tulee Hiltusen mukaan laajentamaan käsitystä siitä, minkälaista erityisosaamista Lapissa on, ja mitä kaikkea Lapissa tehdään.

– Omat kokemukset helposti rajautuvat tietyntyyppisiin yrityksiin. Välillä havahtuu huomaamaan, minkälaista erityisosaamista meillä on. Uskon, että käsitykseni Lapin yrityskentästä tulee laajentumaan.

Hiltunen kokee olevansa yhdistysihminen, mistä järjestöpäällikön tehtävässä on hyötyä, kun paikallisyhdistyksiä on jopa 21.

-Tunnistan vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen haasteet. Pystyn oppimaan erilaisista tavoista ja kehittämään monenlaisia yhdistyksiä. Sekä yhdistysten että yritysten taustalla on ihmisiä, joiden kohtaamista odotan, hän toteaa.

Vapaa-aika kuluu esiintymisen ja tapahtumien parissa – Midnightsun Vintage Weekend liittyy vahvasti asiaan

Hiltusen vapaa-aika viime keväänä ja kesän alussa on kulunut mielenkiintoisen tapahtuman järjestämiseen: Midnightsun Vintage Weekendiä vietettiin Rovaniemellä 11. kesäkuuta.

– Olen tuottanut pitkään erilaisia pin-up-kulttuuriin ja burleskiin liittyviä tapahtumia, joihin kuuluu Suomen ainoan kansainvälisen pin-up-kilpailun järjestäminen sekä Midnightsun Vintage Weekend -tapahtuma.

Harrastuksesta alkanut toiminta on opettanut Hiltuselle paljon. Tekeminen on ollut ammattimaista, vaikka toimintaa on harjoitettu yhdistyksenä vapaaehtoisvoimin ja paikallisten toimijoiden tuella.

– Tapahtumien järjestäminen alkaa noin puoli vuotta aikaisemmin. Etsimme kilpailijoita, sponsoreita ja teemme yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, Hiltunen kertaa.

Tapahtumien järjestämisen lisäksi Hiltunen on mukana Midnight Sun Burlesque ry:ssä, ja hänellä on oma pin-up-stailausfirma. Aikuisiällä Hiltunen on aloittanut ilma-akrobatian harrastamisen Sirkus Taika-Ajalla, ja toisinaan hänet on nähty lavalla myös rengastrapetsilla. 

– Nämä harrastukset ovat minulle intohimo.

Hiltunen tuo intoa järjestötyön kehittämiseen ja projektien vetämiseen. Lämpimästi tervetuloa Lapin Yrittäjiin.