19.8.2020 klo 14:27
Uutinen

Senaatintorin jättiterassi oli menestys – Heinäkuussa riitti kävijöitä ravintoloissa

Heinäkuun alussa avatun Senaatintorin jättiterassin ensimmäinen kuukausi oli yleisömenestys. Parhaimpina päivinä kesäterassista on nauttinut jopa 7000–8000 kävijää. Moni ravintoloitsija on kertonut, että terassi on pelastanut heidän liiketoimintansa ja samalla se on vilkastuttanut myös koko kaupunkikeskustan elämää.

– Koronakriisi haastaa meitä huolehtimaan samanaikaisesti sekä kaupunkilaisten elämänlaadusta että turvallisuudesta. Senaatintorin kesä on onnistunut esimerkki siitä, miten kaupunki yhteisönä – yritykset, yksittäiset toimijat ja kaupunkiorganisaatio – pystyvät luomaan jotakin merkittävää yhdessä, sanoo pormestari Jan Vapaavuori Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Turvallisuus, siisteys ja hygienia ovat olleet Senaatintorin kesän kulmakiviä. Terassi onkin pystynyt tarjoamaan uuden turvallisen tilan, jossa ihmiset ovat voineet poikkeuksellisena kesänä kohdata tosiaan. Väkeä Senaatintorilla on riittänyt vaihtelevissakin terassikeleissä.

– Parhaimpina päivinä Senaatintorin kesäterassista on nauttinut 7000–8000 kävijää.

Kassatapahtumien määrä heinäkuussa oli noin 320 000 ja juomalaseja on käytetty noin 23 000 kappaleen viikkotahtia. Ainuttakaan järjestyshäiriötä ei terassilla ole ollut, kertoo Senaatintorin kesän käytännön järjestelyistä vastaavan Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.

Terassin toiminta on tarjonnut odotetun piristysruiskeen sinne valituille ravintoloille, mutta samalla se on vilkastuttanut myös koko kaupunkikeskustan elämää.

– Tämä on ollut hyvin merkityksellinen teko. Terassi oikeastaan pelasti meidän kesän, ja on ollut upeaa nähdä ihmisten nauttivan Senaatintorista ihan uudella tavalla, sanoo Mikko Leisti, yksi Sofia Helsingin omistajista. Sofia Helsinki on yksi Senaatintorin kesän kuudestatoista ravintolatoimijasta.

Senaatintorin terassi auki elokuun loppuun saakka

Vielä on Senaatintorin kesää jäljellä. Terassi on auki joka päivä kello 9-23 elokuun 30 päivä saakka. Urbaanin siirtolapuutarhan kukkaloisto on juuri nyt parhaimmillaan. Elokuun pimeneviä iltoja sulostuttamaan terassin ylle on viritetty tunnelmavalot ja luvassa on myös monipuolista ohjelmaa. Esimerkiksi lauantaina 22.8. koko perhettä viihdyttää LempiLempi-yhtye.

Kukkatori ilahduttaa Havis Amandalla viikonloppuina – luvassa myös kukkamyyntiä

Terassielämä laajenee Senaatintorilta loppukesän viikonlopuiksi vielä Kauppatorinkin puolelle, kun ihastuttava Kukkatori levittäytyy Havis Amandan ympärille. Kukkien tuoksua, väriloistoa, työpajoja, musiikkia, juomia ja pikkupurtavaa on tarjolla viikonloppuisin aina 6. syyskuuta asti.

***

Huom! Haluatko kotipihallesi tai parvekkeellesi palan historiallista Senaatintorin kesää? Senaatintorin kohopenkkien ihanat kukkaistutukset myydään laatikoittain (vain istutuslaatikoiden sisältö) terassin purkamisen yhteydessä maanantaina 31.8. ja tiistaina 1.9. Samalla Vanaja Event Solutions myy myös terassikalusteita ja myynnin tuotot ohjataan koronasta kärsineen tapahtumateollisuuden hyväksi.

Lue lisää Helsingin kaupungin verkkosivuilta >>

Kuva: Camilla Bloom