21.6.2022 klo 07:23
Uutinen

Sulkemiskorvausta jaettiin 58 miljoonaa – Hakemuksista hylättiin seitsemän prosenttia

Sulkemiskorvauksen toisen kierroksen hakemukset on käsitelty.

Valtiokonttori on saanut päätökseen sulkemiskorvauksen toisen kierroksen hakemusten käsittelyn. Kaikkiaan toisella kierroksella sulkemiskorvausta jaettiin tällä kertaa noin 57 927 456 euroa. Sulkemiskorvausta hakeneita yrityksiä oli 2 742, ja hakemuksista hylättiin seitsemän prosenttia.

Sulkemiskorvauksen ensimmäisellä kierroksella korvausta hakeneita yrityksiä oli 5 950. Tuolloin sulkemiskorvausta jaettiin hieman yli 98 miljoonaa euroa. Ensimmäisen kierroksen hylkäysprosentti oli kahdeksan.

Kustannustukea 62 miljoonaa

Kustannustuen kuudennen kierroksen haku puolestaan päättyi toukokuun lopussa. Kustannustukihakemuksia tuli kaikkiaan 5 690, ja tiistaihin mennessä viitisentoista hakemusta oli vielä käsittelemättä.

Kuudennella kustannustukikierroksella on tähän mennessä jaettu hieman 62 miljoonaa euroa. Viimeisimmän kustannustukikierroksen hakemuksista on hylätty 30 prosenttia.

Kustannustuen kuudes kierros tarkoitettiin lähinnä matkailu- ja ravintola-alan sekä tapahtuma-alan yrityksille sekä eräille muille satunnaisesti valittujen toimialojen yrityksille, jotka joutuivat kärsimään lievemmistä rajoitustoimista.

Toimitus
Toimitus